Ukkomatti

Ukkomatti – kaatoryyppy tyylillä

Vaikka viinapäissään metsästämistä katsotaan kieroon ja humala ei missään nimessä sovi yhteen aseiden kanssa, on kaatoryyppy etsautunut niin olennaiseksi osaksi kotimaista metsästyskulttuuria, että se mainitaan jopa Suomen Riistakeskuksen Metsästyksenjohtajan oppaassa. Hyvin varustautunut metsämies tarjoilee kaatonaukun tyylillä erätilanteessakin.

Keskiajalla kylän ukot hoitivat metsästyshommat pääosin oluen ja paloviinan voimin ja saaliin tilalta saatiin usein krapula (kts. Metsästysmuseon Optaakareita ja Kaatoryyppyjä). Nykymuotoinen, siivo kaatonaukkumme on omaksuttu Keski-Euroopasta joskus 1800-luvun tienoilla. Kun arvokas saalis on saatu, voidaan metsästyksenjohtajan siunauksella kunnioittaa saalista ottamalla taskumatista kulaus arvojuomaa ja tarjota samanmoiset kanssametsästäjilleen.

Kotimaista designiä käytännöllisimmillään
Kotimaista designiä käytännöllisimmillään

Riippumatta siitä mitä juomaa metsästäjä mielii juhlahetkellä juodakseen, pitää iloliemi kantaa jollain tavalla metsään. Lasi- ja muovipullot ovat paitsi tyylirikkomuksia, tuppaavat olemaan turhan isoja mukavasti kannettavaksi. Kätevin tapa saada sopiva määrä jalojuomaa kuskattua saaliin äärelle on perinteinen taskumatti – tai modernimmin Ukkomatti.

Ukkomatti on uudenlainen taskumatti, joka on suunniteltu erityisesti metsästäjien, eränkävijöiden ja muun liikkuvan kansanosan iloksi. Nahkatupessa jämäkästi istuva putkimainen leili sopii mainiosti puukon rinnalle eräilijän vyölle, eikä näin vie arvokasta tasku- tai repputilaa. Korumainen design on suomalaista syntyperää ja tuotanto tapahtuu 100% Pohjanmaalla. Ukkomattia on saatavilla kahdessa koossa, satamillisenä ja pienempänä, 80ml vetoisena versiona.

Koska läheskään aina ei metsäreissu pääty kaatolaukaukseen on vaarana, että pitkittynyt varastointi johta kaatokonjakin happamoitumiseen taskumatin tartuttaessa metallinmaun sisältöönsä. Ukkomattin osalta ongelma on ratkaistu suoraviivaisella muotoilulla, konepestävyydellä ja käyttämällä valmistukseen puhdasta meijeriterästä.

Ukkomatti on osa suunnittelija Jani Jaatisen käsialaa olevaa Ukko-schnapps tuoteperhettä, johon kuuluu matin lisäksi mm. snapsilaseja. Snapsilasit syntyivät jo vuonna 2012 ja olivat hittituote. Vuonna 2014 syksyllä tuotetta brändättiin ja kehitettiin. Jani Jaatinen kehitti yhdessä lukuisten alihankkijoiden ja suunnittelijoiden kanssa brändin omalle tasolleen ja snapsilaseista elintarvikesäädökset täyttävän. Ukkomatti on tuoteperheen uusin jäsen ja vie kolmen vuoden saatossa jalostuneen juomakokemuksen luonnon helmaan.

Ukkomatti testissä

Otin yhden desin vetoisen Ukkomatti 100:sen perinpohjaiseen testiin vähän ennen juhannusta ja käytin sitä aktiivisesti muutaman päivän ajan eri nesteillä ja erilaisissa tilanteissa.

Ensivaikutelma on arvokas ja jykevä – tähän ei saa klommoa tekemälläkään. Nahkatuppi on huolellisesti tehty ja Ukkomatti uppoaa sinne tukevasti. Täysiteräksinen korkki tuntuu yllättävän painavalta suhteessa muuhun pulloon eikä varmasti huku taskun pohjalle. Kierteet ovat hienot ja korkissa on kuminen tiivisterengas, jonka kuluminen on estetty korkkiin rakennetulla stopparilla.

Desilitran koko kuulostaa alkuun pieneltä, mutta on itse asiassa kohtalaisen sopiva metsästyskäyttöön. Mikäli kukaan seurueesta ei ole loppahuuli, riittää yhdestä täytöstä kaatoryypyt noin kuuden hengen seurueelle. Yksin juotuna tuubin sisältö vastaa kahta ja puolta alkoholiannosta, eli auton rattiin ei ole ihan heti asiaa.


Vaikka täydellä Ukkomatilla on painoa hieman puukkoa enemmän, kulkee se vyöllä mukana täysin huomaamatta. Juhlahetken koittaessa on juontikokemus luonteva: muotoilu ei vaikuta annosteltavuuteen ja pullo laskee nesteen kielen etuosan makunystyille, kuten mainoksessa luvataan. Tasting-ominaisuudet ovat siis kohdallaan!

Omimmillaan Ukkomatti on konjakilla täytettynä, mutta verrokkina toiminut kolmen tähden Jaloviina ei hävennyt paljonkaan isoveljelleen. Makeisiin juomiin mieltyneitä kiinnostanee, että hienot ja vahvarakenteiset kierteet sekä Ukkomatin ilmatiiviys estävät korkin jämähtämisen kiinni vaikka säilytettävä sisältäisikin reippaanlaisesti sokeria.

Ukkomatti on tukevaa tekoa ja hyvin viimeistelty
Ukkomatti on tukevaa tekoa ja hyvin viimeistelty
Tuomio
Hyvää Huonoa
Kaunis ja laadukkaan tuntuinen Muotoilu rajoittaa käyttöä, hankala taskussa
Tuo juoman maun esiin Isosta seurueesta voi joku jäädä kuivin suin
Nahkatupen ansiosta sopii erinomaisesti erälle
Ei jätä makua juomaan

Ukkomatti on nyt myynnissä noin sadassa suurimmassa Alkossa. Verkosta Ukkomattin löytää helpoimmin Ukko Schnappsin Facebook– tai webbisivuilta. Satunnaisesta naukusta luontokokemuksen keskellä nauttivalle metsästäjälle tai eräilijälle se on varma hittilahja.

3 comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.