Lone Wolf

Susitutka näyttää pantasusien liikkeet kartalla

Susi on jokatalvinen puheenaihe metsästäjä- ja luonnonsuojelupiireissä. Susikeskustelu lähtee käyntiin kiinnipitokauden päättyessä ensimmäisten koiraraukkojen joutuessa suden suuhun ja päättyy kevättalvella samaan aikaan koirajahdin kanssa. Olen rakentanut blogin kylkeen uuden palvelun, Susitutkan, joka kerää Suomen susiin liittyviä uutisia ja tilannetietoa keskitetysti yhdeen paikkaan, sekä näyttää pannoitettujen susien liikkeet kartalla.

Olen tähän asti koittanut vältellä susikeskusteluun osallistumista viimeiseen asti sen poliittisen ja fanaattisen luonteen takia, eikä Susitutka ole mikään virallinen pelinavaus sen suhteen. Itse kuitenkin omistan kaksi koiraa ja huoli elättien hyvinvoinnista on jatkuvaa susirajan lähestyessä pääkaupunkiseutua. Susitutka rakennettiin halusta ymmärtää paremmin susien käyttäytymistä ja Suomen susiongelman laajuutta. Jos palvelu pelastaisi edes yhden koiran susien hampaista, se olisi tehnyt tehtävänsä.

Tuotan tietoa Susitutkaan tällä hetkellä tietoa kolmesta lähteestä: pantasusien (joita tänä vuonna on surkean vähän) koordinaatit haen suurpedot.fi -palvelusta, kartalla näytettävät susiuutiset ja koiraonnettomuudet tuon automaattisesti Sami Lipsasen perustamasta ja nykyjään pienen aktiiviryhmän ylläpitämästä Suomen sudet ja koiravahingot -kartasta ja kartan alla näytettävät susiuutiset haetaan sopivilla hakusanoilla valtamediasta.

Susien liikkeiden seuraaminen

Perusasetuksilla tutka näyttää kaikkien pannoitettujen susien liikkeet tiedonkeruun alusta asti Suomen kartalla. Nähdäksesi vain viimeisimmät paikkatiedot, raahaan kartan päällä oleva liukuvalitsin haluamallesi päivämäärille. Kartan sivusta voi valita seurattavat sudet sekä sen, näytetäänkö kartalla susivahinkouutiset. Halutessasi tarkistaa mikä kartan nuoli liittyy mihinkin suteen, klikkaa nuolta ja sitä vastaava susilistan rivi heilahtaa. Kartan alapuolella on listattu aiheeseen liittyviä uutisartikkeleita.

Susitutka näyttää pantasusien liikkeet kartalla
Susitutkasta havainnollistaa pantasusien liikkeet ja näyttää susiuutiset

Palvelu toimii susiongelman tilannehuoneena, jonne uudet susiaiheiset tiedotteet päivittyvät pari kertaa päivässä. Uutisten ohella palvelusta voi seurata pantasusien liikkeitä. Suden elämää tuntemattomalle palvelu havainnollistaa niiden laajan reviirin ja nopean liikkumisen. Jos jahtiin lähdettäessä susi on parinkinkymmenen kilometrin päässä on koira vaarassa, hukka kun taittaa päivässä taivalta parhaimmillaan seitsemänkymmentä kilometria.

Tutka on otetty hyvin vastaan ja on ilmeisen käytetty, suora linkki palveluun löytyy mm. Karttulan Riistanhoitoyhdistyksen sivuilta.

Metsälle.fi Susitutkan löydät täältä.

Tässä pari jatkolinkkiä susiartikkeleihin:

PS. Artikkelikuva on Flickeristä (”Lone Wolf, Colchester Zoo”, Rob, CC BY-ND 2.0). Katso kuvaajan muita teoksia täältä.

 

5 comments

  1. Susitutkan kartassa on virhe. Etelä-Pohjanmaa, Isojoki-Lapväärtinjoki, sivuhaara etelään Lillån, jatkuu Kärjenjokena, jatkuu Nevoonjokena, joka on väärä nimi. Pitää olla Siiroonjoki

  2. Kiitos kommentista :) Karttapohja tulee googlen kartastosta ja en itse pysty vaikuttamaan siihen. Hyvä kuitenkin tiedostaa tuollainen virhe kartassa.

  3. Kirjoitat susitutkasta : ”Koordinaatit eivät ole susien tarkkoja sijaintitietoja, vaan riistahavainnot-palvelun käyttämän, kanteiltaan 5km olevien ruudukoiden luoteiskärkiä. ”
    Näyttää kuitenkin olevan neliön lounaiskärjen eikä luoteiskärjen mukaan tuo reitti tehty. Ainakin nyt uusimman Pekon paikkatiedon mukaan.

    1. Voj olla että olet oikeassa. Itse olen elänyt koodin perusteella siinä uskossa että tuo on luoteessa, mutta jos olet kartasta tarkistanut niin uskon sen pitävän paikkaansa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.