Verkkokaupan lupatilanne syksylle 2013

Kanalintuluvat puhelimella

Tuleva metsästyskauden pienriistalupien myynti alkoi kuluneella viikolla. Ensimmäisenä myyntiin tulivat kanalintuluvat ja ralli jatkuu maanantaina jänisluvilla ja osakausiluvilla.

Koska tänä vuonna lähes koko loma kuluu korpia tampatessa, päätin varmistaa omat lupalappuni jo heti myynnin aloituksessa. Kuulemma ainakin Ylä-Lapin riekkoluvat ovat jonain vuosina myyty loppuun minuuteissa ja koska osa omasta reissustani suuntautuu juuri noille tienoille en halunnut jättää mitään sattuman varaan.

Porrastettu lupamyynti

Metsähallituksen Lapin lupa-alueet
Metsähallituksen Lapin lupa-alueet

Kanalintuluvat myydään vuonna 2013 porrastetusti kahdessa erässä: kesäkuussa myyntiin tulevat 10.9-15.10 välisen ajanjakson luvat ja elokuussa, tarkemmin 26-30.8, myyntiin tulevat loppukauden luvat. Hankalan kuuloinen järjestely johtuu siitä, että Suomen riistakeskuksen kanalintukantojen tilan kertova selvitys, jonka perusteella lupamäärät ja metsästysajat varmistuvat, perustuu kesän kantalaskentoihin. Mikäli metsästysaikaa joudutaan lyhentämään, pyritään ensisijaisesti sen lyhentämiseen kauden loppupäästä. Vastavuoroisesti, mikäli kannat ovat runsaat, voidaan elokuussa laskea liikenteeseen uusia lupia myös alkukauden osalle.

Luvat laskettiin liikenteeseen tipoittain viikon aikana. Ensimmäiseksi, heti maanantaina myyntiin tulivat luvat Etelä-, Länsi- ja Itä-Suomen lupa-alueille ja viimeiseksi perjantaina Ylä-Lapin riekkoluvat. Koska omana tarkoituksena on metsästellä ympäri Suomea, sain siis olla luurin varressa yhteensä kolmena aamuna.

Lupajahti käytännössä

Nettikauppa on poikkeuksellisesti myynnin aloituspäivien aamutunteina suljettu, eli jos mielii olla lupajonon kirkkaimmassa kärjessä on tartuttava kiltisti kännykkään. Kaiken netissä kliksuttelemalla tottuneen mielestä lupien ostaminen puhelimitse tuntuu nykyaikana hivenen arkaaiselta, toisaalta hysteerinen soittorumba yhdistettynä jonotusjärjestelmän täydelliseen puuttumiseen luo touhuun suuren urheilujuhlan tuntua.

Myynti alkaa kahdeksalta aamulla ja linjat ovat välittömästi tukossa, eli puhelin tuuttaa jatkuvasti varattua. Tehdäkseen lupajahdista jännittävämpää voi järjestelmä toisinaan ensin huijata lupia jahtaavan metsämiehen uskomaan onnistuneensa löytämään vapaan linjan ja sitten murskata nämä toiveet automaattisella vastausviestillä malliin ”kiitos soitostasi, mutta olemme varattuja – koita hetken päästä uudelleen”.

Riekkoluvat irtosivat vartin soittelulla, muiden osalta homma hoitui pikkuisen nopeammin. Soittelussa auttoi kovasti se, että olin saanut vaimon suostuteltua mukaan leikkiin ja pääsimme tykittämään kahden kapulan voimin.

Puhelun viimein yhdistyttyä palvelu oli kaikinpuolin moitteetonta ja kanalintuluvan ostaminen hoitui sutjakasti. Lupalaput laskuineen lävähtelevät sitten postilaatikkoon tipoittain seuraavan viikon aikana.

Kannattiko vaivannäkö?

Lyhyt vastaus: ei. Tänä vuonna luvat eivät loppuneet kesken, ainakaan niiltä alueilta joilta itse niitä havittelin, joten homman olisi voinut hoitaa laiskanpulskeasti lounastauolla netin kautta. Ainoa tuttu paikka, jossa lupasaldo näytti punaista aloitusviikolla oli Keihäsjärven alue. Ilmeisesti alueelle on vapautettu kesän myynnissä aika maltillisesti lupia, koska päiväkohtaisia lupia näytti olevan ainoastaan neljä. Niitä Ylä-Lapin riekkolupiakin näytti olevan kaikista ennakkohuhuista huolimatta jäljellä useita kymmeniä.

 

One comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.