Kakkosnelonen - eräluvat.fi

Eräpalvelut esittää: Kakkosnelosen majavajahti

Tiesitkö, että Metsähallituksen eräpalvelut on tehnyt myös erävideoita verkkoon? Kakkosnelonen on eräpalveluiden videokonsepti, jossa asetetaan 24 tunnin aikana saavutettava tavoite, laitetaan videokamera rullaamaan ja ryhdytään suorittamaan tehtävää. Uusimmassa jaksossa metsästetään majava.

"Amerikanmajava", kuva: "Steve from washington, dc, usa". Lisenssi: CC BY-SA 2.0 Wikimedia Commonsin kautta. 597px-American_Beaver
Amerikanmajava. Kuva: Steve

Sarjan tuoreimmassa jaksossa yritetään poistaa yksi Evon alueen kanadanmajavista. Projekti on osa Etelä-Suomeen suunniteltua suurempaa hanketta, jossa alueita tyhjennettäisiin vierasperäisestä kanadanmajavasta ja tilalle istutettaisiin kotoperäistä euroopanmajavaa.

Majavaprojektin taustana kerrottakoon, että euroopanmajava metsästettiin 1800-luvulla Suomessa sukupuuttoon. Arvokas turkiseläin haluttiin kuitenkin palauttaa takaisin ja maahamme luotiin siirtoistutuksilla uudet kannat sekä euroopanmajavaa, että Yhdysvalloista tuotua kanadanmajavaa. Majavalajeja ei vielä tuolloin osattu erottaa toisistaan ja luultiin, että kahden kannan majavat lisääntyisivät keskenään. Toisin kuitenkin kävi ja vikkeläliikkeisempi vieraslaji syrjäytti euroopanmajavan niiltä alueilta, joille on alun perin istutettu kumpaakin lajia.

Kakkosnelosen on toimittanut ja käsikirjoittanut erätiedottaja Aku Ahlholm. Kuvaus ja editointi on Antti J. Leinosen eli Leinonen Productionsin käsialaa. Kakkosnelosia tehdään jatkossa lisää, mikäli aikaa riittää arkitöiltä. Erälupien Youtube-kanava, jolla on parin Kakkosnelosen jakson lisäksi muutakin materiaalia, löytyy täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.