Joskus metsästyksen harrastaminen on tervanjuontia. Hyvänä jahtivuotena sekä riistaa, lupia ja aikaa riittää. Viime vuonna metsästyspäiviä taisi kertyä kolmisenkymmentä, mutta vasta alkaneella metsästyskaudella näyttää kaikkien kolmen suhteen huonolta vaikka ollan ehditty hädin aloittaa kausi. Nyt kiukutellaan.
Normaaleiden metsästysrajoitusten, työn ja perheen, lisäksi kapuloita on sullottu rattaisiin muun muassa metsäkanalintujen ja muiden metsästäjien toimesta. Edelliset päättivät pitää välivuoden lisääntymisen osalta ja poikasetkin kuolivat kylmään, jälkimmäiset puolestaan kahmivat kaikki vähät myönnetyt luvat naamani edestä. Homo homini lupus ja niin edespäin.
Susista puheenollen. Jos sinne metsään jossain välissä kaiken tuskan jälkeen pääsee, niin lienee turha kuvitellakaan päästävänsä koiraa irti. Susitutka huutaa taas niin punaisena, että tärkein koirametsästäjän varuste ovat maastojuoksulenkkarit ja jänisräikkä. Koira saa odotella takan lämmössä velliä lipitellen. Sekin on ruvennut lihomaan, mokoma.
Hirvenmetsästykseen aion kuitenkin osallistua, vaikka väkisin. Alueluvat hankittiin jo tammikuussa ja ilmeisesti vahingossa joku erehtyi myöntämään seurueellemme muutaman kaatoluvan. Leipätyöni koittaa kuitenkin parhaansa mukaan kampittaa tämänkin suunnitelman, sillä alani tärkeimmät, viikon pituiset messut alkavat vuosi toisensa jälkeen, arvaat varmaan jo, syyskuun viimeisenä lauantaina. Myöntääköhän lääkäri sairaslomaa ennakkoon?
Onneksi delfiiniepisodi sentään vei valtamedian huomion vähäksi aikaa sivuun jahtikommelluksista. Milloin metsästäjä ampuu kaveriaan jalkaan, tai poksauttaa harmaasorsan tai uuttukyyhkyn televisioryhmän edessä – kaikki metsän kätköjen seikkailut ilmestyvät kyllä hiljaisena uutispäivänä lööppeihin. Virallisin valvojiin en ole kuitenkaan koskaan reissuilla törmännyt, ilmeisesti lööpinkipeät sopulilaumat ovat valloittaneet erätarkastajien reviirit. Tänä vuonna pakkaan vähille reissuilleni puuteria jahtikassiin, sillä voi sitten sählän sattuessa peitellä häpeän punaansa salamoiden loisteessa.
No, onneksi netistä voi sentään seurata onnekaampienkin metsästäjien edesottamuksia. Harmiaan voi lievennellä vaikka lukemalla muiden jahtionnesta Facebookin Metsästäjät-ryhmästä ja etsiä sorsaselfieitä Instagrammista. Siinä eivät patruunat kulu eivätkä saappaat likaannu. Omaan blogiini voin postailla joutessani parit nyhtökaurareseptit ja koittaa väkertää Valion lanseeraamasta lihankorvikkeesta riistamakkaroita.
PS. Vitsivitsi. Totuuden nimissä todettakoon, ettei vanne kiristä vielä ihan näin pahasti ja lupiakin saatiin alkujännityksen jälkeen sen verran plakkariin, että juttuja riittää jatkossakin ilman korvikkeisiin sortumista. Kuumia piippuja jänisjahtiin vain kaikille, itse lähden viikonloppuna hanhijahtiin :)
Kuvalähde: Wikipedia, ”Waah! by Kyle Flood”. Lisenssi: Attribution-ShareAlike 2.0 Generic (CC BY-SA 2.0)
