Video: riistalinnun käsittely

Video: Riistalinnun käsittely osa 1 – Suolistaminen

Kaverini sai tänä vuonna elämänsä ensimmäisen riistalinnun, sorsan. Kyllä meillä kaikennähneillä oli siinä vieressä hauskaa kun saalisneitsyt ryhtyi lintuaan ensikertalaisen otteilla käsittelemään. Lintu kuitenkin perattiin kunnialla ja lienee päätynyt jo pataan. Muiden polkua helpottamaan otin videolle kuinka itse käsittelin pari viikkoa sitten saamani kanadanhanhen.

Jokainen tekee kaikkea joskus ensimmäistä kertaa, eikä sitä tarvitse hävetä. Omalta ensisaaliiltani, joka sattui olemaan pyy, irtosi pää kun hädissäni syöksyin riistalaukauksen jälkeen sitä lopettamaan. Ota siinä sitten ikimuistoinen saaliskuva. Perkaus meni ihan hyvin, mutta jokaista suolenpätkää kyllä tutkittiin pitkään ja hartaasti.

Linnun suolistamista on vaikea tehdä väärin. Perusohje, tee-siihen-reikä-ja-kaiva-kaikki-ulos vie maaliin. Asiantuntijan tunnistaa syötävien sisäeliminen ottamisesta erilleen ja nautiskelijan niiden syömisestä.

Nylkemistä en kuvannut, koska käytän siinä vielä perusreseptiä: revi-nahkaa-irti-kunnes-se-näyttää-broilerilta, mutta paloittelusta löydät videon täältä: Riistalinnun käsittely osa 2 – Paloittelu.

Tämähän ei ole varsinainen mallisuoritus, koska oikeasti osaava hoitaisi hommat sutjakammin, mutta toivottavasti tuosta on jollekin apua.

One comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.