Stalon refleksivaimennin suolla

Stalon W110 testissä – tehokasta vaimennusta kahdessa osassa

Äänenvaimentimen asentaminen on kätevä tapa suojata omaa ja koirasi kuuloa turhalta laukausmelulta. Suomessa vaimentimen hankinta ei vaadi raskaan lupaprosessin läpikäymistä, ja moni onkin ottanut pöntön piippunsa päähän. Ostajan kannalta vaimentimet ovat yleensä pieniä eroavaisuuksia lukuunottamatta samanlaisia, mutta Stalonin modulaarinen W-sarja poikkeaa harmaasta massasta kaksiosaisuudellaan.

Sain Nordhunterilta Stalon W110 äänenvaimentimen lainaksi vajaan viikon intensiiviseen lintujahtiin Suomussalmen karuihin maisemiin. Avainlukujen, kuten vaimennustehon ja painon ollessa aikaisempien testaajien kaivamia oli omana tarkoituksenani hakea ennen kaikkea näppituntumaa vaimentimen kanssa elämisestä liikkuvassa lintujahdissa.

Stalon-vaimenninten koti on Ruotsin Lapissa
Stalon-vaimenninten koti on Ruotsin Lapissa

Äänenvaimentimet vaimentavat kaasun virtauksen aiheuttamaa melua alentamalla hallitusti korkeapaineisen ruutikaasun painetta.  Piipun suusta purkautuva paine ohjataan vaimentimen kammioihin, joissa ne laajentuvat ja jäähtyvät ennen purkautumistaan ihmisten ilmoille. Osa luodikon laukausmelusta johtuu äänivallin rikkoutumisesta, johon ei voida vaimentimen avulla vaikuttaa. Hyvä äänenvaimennin laskee laukausäänen sellaiselle tasolle, ettei välitöntä kuulovaurion riskiä ole. Melkoinen meteli kivääristä silti lähtee.

Kaksiosainen testivoittaja

Monilla harrastukseensa syventyneillä jahtijormilla on kaapissaan useampi kivääri. Perinteisesti jokaiseen niistä on hankittu oma vaimentimensa, eli ensin käytetty kivääri asesepällä joka sorvaa piippuun sopivat kierteet ja sitten ostettu kierteisiin ja aseen kaliiperiin sopiva vaimennin. Kaksiosainen Stalon tuo peliin oman kulmansa ja mahdollisuuden säästää kustannuksissa.

Stalon koostuu toisiinsa kierteillä yhdistetystä etu- ja takaosasta. Vaimentimen kuningasidea on siinä, että vaimentimen takaosa valitaan piipun kierteiden tyypin ja etuosa aseen kaliiperin mukaan. Samaan takaosaan voidaan liittää erilaisia kaliiperikohtaisia etupalasia, jolloin kaikkia kivääreitä varten ei tarvitse hankkia kokonaan uusia vaimentimia, vaan riittää että hankkii kaliiperiinsa sopivan etukappaleen. Kierrättämällä takaosaa aseittensa välillä ampuja säästää ison osan uuden vaimentimen hankintakustannuksista. Vaimentimen suositushinta Nordhunterilla on 369 €, toisen aseen osalta pääsee halvemmalla, sillä kakkosaseeseen ostettava etuosa maksaa 199 €.

Stalon on ruotsalainen tuote ja kotimaassaan markkinajohtaja. Stalon W110 ja Stalon W145 -vaimentimet ottivat kaksoisvoiton pohjoismaisen Jaktjournalen-lehden suuressa äänenvaimennintestissä 6/2015. Testissä olivat mukana johtavat suomalaiset, ruotsalaiset ja norjalaiset vaimenninmerkit.

Länsinaapurissa äänenvaimennin vaatii erillisen luvan hakemisen, mutta valmistajan mukaan Stalonin kaliiperikohtainen etuosa on lupavapaa. Stalonia käyttävä metsästäjä kiertää siis näppärästi lupabyrokratian kiemurat. Äänenvaimentimet eivät Suomessakaan ole lupavapaita, mutta ne eivät vaadi erillistä lupaa: ostajan on vain esitettävä ampuma-aseen hallussapitolupa myyjälle kaupanteon yhteydessä.

Tehokas refleksivaimennin

Refleksivaimentimen takaosa tulee piipun päälle, muttei koske siihen
Refleksivaimentimen takaosa tulee piipun päälle, muttei koske siihen

Testattavaksi saatu Stalon W110 on kevyt refleksivaimennin, joka pidentää asennettuna piippua 110 mm verran. Sen takaosasta 130 mm tulee piipun päälle, mutta takaosa on suljettu tila, joten ruutikaasut eivät ole kosketuksissa piipun kanssa. Vaimentimen ulkohalkaisija on 50 mm.

Stalonin vaimennus on kaliiperista riippuen noin 25 dB. Kiväärin laukauksen melu ilman äänenvaimenninta on Stalonin omissa testeissä mitattu 160 dB. W110 vaimentimen kanssa äänenpaine laskee tasolle 132,7 dB (6,5x55SE), joka on silti kova pamaus, mutta impulssimeluksi siedettävällä tasolla. Verrokkina 135 dB on se impulssimelun raja, joka ylitettäessä on työpaikalla lain mukaan annettava kuulosuojaimet pyydettäessä. Suosittelen kuitenkin käyttämään aina ammuttaessa kuulosuojaimia ja teen niin itsekin.

Stalon W110 istuu aseen kärkeen mukavasti. Koska osa vaimentimen 389 g painosta tulee piipun kärjen takapuolelle tuntuu ase tasapainoisemmalta kuin pelkän piipun eteen tulevalla vaimentimella.

Ulkoasultaan Stalon mielyttää silmää. Vaimennin on valmistettu pääosin anodisoidusta alumiinista. Väritys on perinteisen musta, mutta kierteiden kohta on koristeltu kullanvärisellä renkaalla. Hiekkapuhaltamalla pintakäsitelty vaimennin ei heijasta valoa eikä sitä siksi tarvitse erikseen peitellä.

Jahdin työkalut tauolla
Jahdin työkalut tauolla

Tuomio käyttötestistä

Itselläni testivaimennin kulki mukana sekä aamupassissa että Kuusamon komeita suoalueita kierrellessä. Vaimentimen tuoma lisäpaino ei tehnyt kiväärin kantamisesta liikkuvassa jahdissa juurikaan raskaampaa. Soita, hakkuuaukkoja ja metsää tuli reissulla kierreltyä kolmisenkymmentä kilometriä, joista noin puolet kivääri selässä. Lisäksi raahauduimme viikon testirupeaman aikana useimpina aamuina teeripasseihin ennen auringon nousua. Valitettavasti sää sekä paikallistuntemuksen ja lintujen puute eivät olleet lintujahdille tällä kertaa suosiollisia, joten käytännön kokemukset ruudin polttamisen osalta rajoittuivat testilaukausten ampumiseen.

Kivääri näyttää W110:n kanssa tasapainoiselta
Kivääri näyttää W110:n kanssa tasapainoiselta

W110 on tasapainoisen tuntuinen ja hyvän näköinen vaimennin. Teknisiltä ominaisuuksiltaan se on, Jaktjournalenin testin perusteella, äänenvaimentimien kärkikastia. Ajatus modulaarisuudesta on kiehtova. Useamman aseen omistavalle Stalon on järkiostos ja mahdollisuus ostaa ikään kuin kaksi testivoittajavaimenninta puolentoista hinnalla.

Jos olet harkinnut vaimentimen ostamista voi Stalon W110 olla sinun juttusi. Äänenvaimentimen käyttämisellä on kiistattomia etuja, kuulovaurion estämisen lisäksi vaimennin vähentää rekyyliä ja pienentää aseen suuliekkiä.

One comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.