Kaksoset: uudenuutukainen ja pari vuotta käytssä ollut Forrest -puhdistusvaahtopurkki

Kuparin puhdistus piipusta Forrest-vaahdolla

Sain viime erämessuilta Hjortilta testattavakseni pari perin mielenkiintoista aseenpuhdistustuotetta. Toinen niistä oli Milfoamin Forrest-vaahto, joka saattaa olla osalle aseenomistajista tuttu juttu, se kun taitaa olla de-facto menetelmä kuparin poistamiseen piipusta. Testasin mihin vaahto pystyy kun sen antaa liuottaa kuparia parin viikon ajan.

Puhdistusvaahto on ehta kotimainen innovaatio. Keksinnön takana on kilpa-ampuja Markku Paananen, joka kuparoi kisoissa piippuaan parinkymmenen tuhannen laukauksen vuosivauhtia ja kaipasi 90-luvun puolivälissä helpompaa ja tehokkaampaa piipunputsausmenetelmää. Kehityksen tavoitteet olivat mm. myrkyttömyys, tehokkuus ja valmiin tuotteen tuli suojata piippua syöpymiseltä.

Kehitystyön tuloksena syntynyt Forrest-puhdistusvaahto poistaa tehokkaasti kuparin ilman turhaa hinkkaamista. Samalla piipusta lähtevät ruutijämät ja tilalle jää piippua suojaava kerros. Kuparin poistaminen perustuu hapettumiseen, jonka johdosta vaahto muuttuu siniseksi hoidettuaan hommansa piipussa. Liuottava vaikutus ulottuu vain kupariin, messinkiin ja pronssiin, joten esimerkiksi aseteräkseen Forrestilla ei ole vaikutusta.

Teknisiltä ominaisuuksiltaan Forrest-vaahto on myrkytön, sen pH arvo on 12 ja se toimii lämpötilavälillä -30°C – +50°C. Kkaduilla juorutaan, että lämpimässä vaikutus olisi kovempi, vaikka valmistajan testiraportit eivät anna tästä viitteitä).

Milfoamin valmistamaa Forrenst-vaahtoa käyttävät siviiliampujien lisäksi mm. Suomen armeija, joka putsailee sillä myös raskaampaa kalustoaan. Se on ilmeisen suosittu tuote, koska valmistajan sivulla listattujen jälleenmyyjien määrästä päätellen maailmalla ei kovin montaa kolkkaa löydy jossa ei piippua putsattaisi Forrest-vaahdolla.

Itse käytän Forrestia vähän isomman putsauksen yhteydessä. Ihan joka ratakierroksen jälkeen en jaksa vaahtoa piippuun tursotella, kunhan vetäisen nopeasti öljyllä, harjalla ja kangastupolla pahimmat tahnat pois. Halusin kuitenkin testata mihin Forrest-vaahto pystyy jos sen annetaan vaikuttaa kupariin tarpeeksi kauan.

Kuparin liuotus Forrest-vaahdolla

Koska tässä ei oltu tekemässä ihan oikeaa tiedettä, en suunnitellut testirupeamaa sen kummemmin. Kaivoin kaapista shottilasin ja latausvehkeiden seasta 9g Lapua Scenar -luodin, pistin jälkimmäisen edelliseen ja töräytin luodin päälle ruhtinaallisen vaahtokerroksen. Kun vaahto oli sulanut siniseksi liemeksi uusin käsittelyn. Tein näin kymmenisen kertaa parin kuukauden ajanjaksolla. Välillä luoti lillui siis liemessä pitkiäkin aikoja vailla huomiota.

No mitä tuosta sitten seurasi? Itseasiassa yllättävänkin paljon. Scenarin sisusten salat alkoivat paljastua jo muutaman sulatuskerran jälkeen. Kuparin sulaessa luodin kärkeen muodostui selkeät viirut ja muussakin kuparivaipan kohdissa saattoi huomata kuvioiden muodostumisen. Ihan lyijylle asti sulatukseen ei kärsivällisyyteni riittänyt.

Luoti käsittelyn jälkeen. Huomaa luodin kuviot.
Luoti käsittelyn jälkeen. Huomaa luodin kuviot.

Kuparia suli luodista testissä yllättävän paljon. Alunperin yhdeksängrammainen luoti painoi loppupunnituksessa 8,43g, eli painosta oli kadonnut hulppeat 0,66g. Prosentuaalisesti Forrest vei siis luodin painosta 7,3%.

Yhteenvetona todettakoon lyhyesti, että kyllä se kupari tuolla tavaralla sulaa piipustakin vaikkei tällä testausmenetelmällä vielä tohtoriksi väitellä. Meinaanko käyttää vaahtoa jatkossakin? Tottakai :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.