Saksanseisojamme Metusalem on saavuttanut puolen vuoden merkkipaalun. Sisälle kuseskelu on satunnaista ilonpissaa lukuunottamatta lakannut ja pennusta alkaa paljastua sen todellinen karva.
Elämä lokakuusta helmikuuhun on kulkenut isolta osalta koiran ehdoilla. Keskitalven lumisateet sotkivat metsässä vaeltamisen hetkeksi, ennen kun hankikanto parani helmikuun loppupuolella. Treenejä on tehty tarpeen vaatiessa koirapuistossakin.
Koulutus keskittyy edelleen noutoon ja tottelevaisuuteen. Mitään hienoja kiemuroita ei koiralle olla opetettu vaan ihan peruslinjalla: paikka, tänne ja nouda. Koiraan on tullut sen verran tervettä omapäisyyttä, että olen katsonut tarpeelliseksi keskittyä virheettömän perussuorituksen toistoon enkä lupaavasta alusta huolimatta siirtynyt hienosyisempään noudon ohjaukseen. Sitä joutaa sitten myöhemminkin.
Korona-arki ja jatkuva yhdessäolo on voinut jättää koiraan pientä läheisriippuvaisuutta. Kotoa poistuttaessa ei jälkeen jäävä päästä mitään surukonserttia, mutta kun valvova silmä välttää, alkaa välitön askartelu. Tähän auttaa ihan lyhyissä poissaoloissa häkki ja pidemmissä perusteellinen järjestely ja asioiden nostelu koiran ulottumattomiin. Tähän mennessä on askarreltu mm. vastamelukuulokkeet, silmälasit, kissanpaskaa, kissanruokaa, vessan roskis, kaikki asiat keittiön pöydiltä jne. Saksanseisoja opettaa pitämään pöydät siistinä ja kaapit lukossa :)
Kevät tuo sitten joskus tullessaan vesityöt. Metkun kanssa käytiin kerran jo uimakoulussakin katsomassa miten ohjattu harjoittelu kulki. Ja uihan se kun veteen laitettiin. Koittipa jopa poimia vedestä leluja matkaansa, joten ihan vastenmielistä selviytymistaistelua ei uimisen opettelu ollut.
