Fenix 8 Pro käyttötesti
Vuosi sitten julkaistu Fenix 8 ja nyt syksyllä saapunut Pro malli tuovat Garminin premium-sarjaan kokonaan uusia ominaisuuksia. Nyt selvitetään onko kelloista metsästäjän avuksi ja mitä uutta tekniikka on tuonut pelikentälle.
Nykytrendin mukaisesti jokaista urheilusuoritusta voi seurata rannekellolla tai vastaavalla värkillä. Paitsi haulikkoammuntaa. Nyt sekin on mahdollista.
Käyn haulikkoradalla joka kesä. Tulokset ovat joko näkyneet tai olleet näkymättä sitten syksyllä metsästyskauden aikana. En kuitenkaan ole pitänyt harjoittelusta tai osumatarkkuudestani sen enempää kirjaa vaikka tulosten kehittymisen seuraaminen olisi varmasti motivoivaa.
Kevään projekteja pohtiessa kävi mielessä että voisin korjata asian tekemällä sovelluksen rannekellooni johon tulokset voisi kirjata samaan tapaan kuin juoksulenkit, vaellukset tai metsästysreissut. Koska olen jo aiemmin näpyttänyt kellosovelluksia Garminin laitteille ei projekti ollut suuren suuri ja sen tuloksena syntyi Shotgun Sports -kellosovellus.
Kellosovelluksen toiminta
Sovelluksen perusajatus on, että se käynnistetään kierroksen aluksi ja jokaisen ampumavuoron jälkeen vuoron tulokset voi näpyttää talteen muutamalla napinpainalluksella. Kierroksen päätyttyä näytetään yhteenveto osumaprosenteista ja tallennetaan tulokset internettiin myöhempää tarkastelua varten.
Maailman myllerrys paskoi "vähän" kesän treenejä, mutta sain kuitenkin käytyä muutamaan otteeseen radalla ja sen verran tuloksia, että sovelluksen toimivuus tuli testattua. Kuten näkyy, petrattavaa löytyy – ehkä ensi kesänä sitten :)
Sovellus tulee Garminin Fenix 5 ja 6 sarjalaisia ja muutamaa muuta kelloa. Se on ilmainen ja sen voi ladata Garminin sovelluskaupasta tästä linkistä.
Vuosi sitten julkaistu Fenix 8 ja nyt syksyllä saapunut Pro malli tuovat Garminin premium-sarjaan kokonaan uusia ominaisuuksia. Nyt selvitetään onko kelloista metsästäjän avuksi ja mitä uutta tekniikka on tuonut pelikentälle.
Monelle metsästäjälle riittää, että koirapaikannin näyttää koiran ja oman sijainnin. Koiratutkissa on kuitenkin paljon hyödyllisiä ominaisuuksia jotka helpottavat jahtia. Ne eivät ole monellekaan tuttuja joten tein koosteen Garminin Alpha 300 -tutkan vähemmän käytetyistä ominaisuuksista.
Garmin julkaisi viime vuoden lopulla ensimmäisen GSM-teknologiaa käyttävän koiratutkansa. Alpha LTE on selkeästi tulos yrityksen vuonna 2022 ostaman, koiratutkia valmistaman Easyhuntin yrityskaupasta. Testasin pantaa arjen jahdeissa ja talvisella lapinreissulla itsenäisenä laitteena ja paritettuna yhteen perinteisen VHF-tutkan kanssa.