Helsingin betoniviidakosta katsottuna on yllättävää, että kaikille avoimet jahtimaat ovat niinkin lähellä kuin muutaman kilometrin päässä. Silti ne ovat kokemattomalle lähes yhtä vaivalloisesti saavutettavissa kuin pohjoisen korvet.

Kokonaisesta kauriin takajalasta saa valmistettua näyttävän ja maittavan erämiehen kinkun juhlapöytään.

Tarvitsevatko ukkoutuvat metsästysseurat maaseudun autioituessa kaupunkilaisia pelastamaan toimintansa? Miksi jahtipiireihin on sitten niin vaikea päästä ja millä konstilla tuon onnen ja auvon voi saavuttaa?