Kukaan täysijärkinen ei vain nakkaa rautoja sellaisenaan metsään, koska suojaamattomiin rautoihin eksyy ennenpitkää sallitun riistan lisäksi ylimääräisiä vieraita. Terveen järjen lisäksi Suomen lakikin vaatii rautojen sijoittamisen ”siten, ettei niistä aiheudu vaaraa ihmisille tai muille kuin pyydystettäville eläimille”. Käytännössä edellinen tarkoittaa rautojen laittamista suojaputkeen, jonka kulkuaukko on sen kokoinen, ettei sinne eksy tavoiteltavaa riistaa suurempaa elukkaa.
Tämä on kolmas osa aloittamaani sarjaan pienpetojen rautapyynnistä, tässä linkit ensimmäiseen ja toiseen osaan.
Markkinoilla on saatavissa valmiiksi valmiiksi koteloituja rautamalleja, kuten edellisessä osassa mainittu Jalmarin laatikkorauta. Mikäli vasara ei pysy kädessä, voi suojaputkia myös ostaa valmiina esimerkiksi puuseppä Jouni Silvolalta. Todellinen eräjorma ja näädänsurmaaja kuitenkin vuolee putkensa itse metritavarasta.
Millaisen sitä sitten askartelisi?
Sopivia suojaputken malleja on luonnollisesti useita, eihän pöntöllä ole muuta virkaa kuin estää kutsumattomien vieraiden pääsy rautoihin. Amerikkalaisia designejä voi vilkuilla vaikka Hunting Nebraska -foorumilta, josta viereinen kuvakin on poimittu.
Perinteinen malli on esimerkiksi Metsästäjä-lehdessäkin esitelty laudasta rakennettu suora putki, jonka syöttipää on suljettu syötin sulotuoksujen leviämistä edesauttavalla minkkiverkolla. Hieman eksoottisempi malli lienee suurta linnunpönttöä muistuttava, puuhun pystypäin kiinnitettävä versio, joita itsekin rakentelin.
Nirriboys-rautakotelo
Omiin tekeleisiini käytin Mettäjuntin Kennelin sivuilta löytämääni Nirriboys-suojakotelon ohjetta kevyesti sovellettuna. Toimiva ohje räätälöitiin siksi, että laiskuus yllätti sahaajan ja tuumasin laatikon toimivan vähän kookkaanpanakin. Kulma oikaistiin jättämällä laatikon molemmat laudat täysileveiksi, kun alkuperäisessä ohjeessa toinen päätylaudoista oli 90mm levyinen. Lisäksi rautojen ja putken etuosan väliin jäi kolmen sentin turha rako, jonka katsoin parhaaksi tilkitä listanpalasella, jottei ovela elukka tetsaa syötin kimppuun rautojen alta.
Ansan virittäminen
Näätäansa kannattaa sijoittaa ennen kaikkea sellaiseen paikkaan, jossa on näätiä. Kesällä edellä mainittua on hankala todeta ja jos perimätieto ei kerro otusten läsnäolosta, lienee helpointa odottaa talvea, jolloin elukan presenssi paljastuu lumijälkien avulla.
Koko kansan tietopankki, Wikikko, kertoo näädän rautametsästyksestä seuraavaa:
Rautapyynnissä kannattaa etsiä luonnollista kulkureittiä. Metsäisellä seudulla kulkureitti myötäilee rinteiden tai jyrkänteiden alareunoja sekä ojien ja purojen varsia. Aukealla kapeat aukean ylittävät maakannakset. Ison kuusen juurelle tai alle. Suojaputki raudoille oksista, risuista, tuohipökkelöstä ja raudat kiinni juurakkoon tai oksaan. Syötti rautojen taakse 30-40 cm päähän ja riittävän iso että kärppä ei saa sitä liikuteltua. Kärppä ei laukaise rautoja. Sulalla syötillä voi pyyhkiä ympäristön puita ja tehdä hajupolun raudoille. Mahdollisesti ilmasyötti roikkumaan raudan yläpuolelle.
Näätä liikkuu öiseen aikaan ja viettää päivät pesäkolossaan, joka on yleensä tiheässä kuusessa. Näädän reviiri voi olla jopa sata neliökilometria ja yöjuoksu useita kymmeniä kilometrejä. Edelliseen perustuen rautoja ei kannata sijoittaa ihan kylki kylkeen, vaan levitellä ansat ihan reippaalla kädellä laajemmalle alueelle. Näätä kyllä löytää herkun sen levittämän tuoksun perusteella.
Syötiksi tuntuu kelpaavan mikä tahansa etäisesti lihaa tai kalaa muistuttava. Pääasia, että se haisee (tai rupeaa ennenpitkää haisemaan). Näätä pitää myös hunajasta. Osa pyytäjistä kehittelee pannuhuoneidensa lämmössä erilaisia ”näätäcoctaileja”, jotka rakennetaan sekoittamalla esimerkiksi lihaa, vettä ja kananmunaa ja antamalla edellisen hautua ilmatiiviissä (tärkeää!) purnukassa muutaman viikon ajan. Tätä lihapirtelöä sitten ruikitaan itse loukkuun ja sen lähiympäristöön.
Kun raudat on syötitetty ja asetettu paikalleen, voi ne peittää kevyesti muutamalla kuusenoksalla, jotta kapistukset sulautuisivat paremmin ympäristöönsä. Näätä tuskin tästä juurikaan välittää, mutta sopivalla peittelyllä estetään toivottavasti kanssakansalaisten epäterve mielenkiinto rautavirityksiä kohtaan.
Odottavan aika on pitkä
Kun raudat ovat viritetty ja viety pelipaikoille, jää metsämies odottelemaan kärsivällisesti ensimmäistä saalistaan. Raudat kannattaa käydä kokemassa pakkasen paikkuessa viikon-kahden välein, suojasäällä eläin ja sen turkki pilaantuvat nopeammin ja tällöin virkatie kannattaa suosiolla kävellä viikoittain. Samalla voi tarkistaa syötin kunnon ja lisätä tarvittaessa lisää roipetta pönttöön.
Tuurista ja taidosta riippuen näädät voivat löytää pöntön nopeastikin. Omalta osaltani en nostanut odotuksia turhan korkealle, vaan luotan, että hajuilla kestää parikin kuukautta laantua sen verran, että ensimmäinen eläin uskaltautuu laatikkoon. Näätien kiima alkaa maaliskuussa ja ne liikkuvat silloin huomattavasti sydäntalven aikaa aktiivisemmin. Viimeisen sallitun saalistuskuukauden pitäisi siis olla ainakin paperilla lupaava.
Mikäli salis ei löydä tietään pönttöön ja konsultaatiota kaivataan tai syvempi tutustuminen aiheeseen kiinnostaa, löytyy englannin kielen taitaville kattava opas turkiseläinten metsästyksestä Michiganin osavaltion luonnonvarayksikön ”Trapper education”-webbisaitilta.
Toivottavasti rupeaa tulemaan tulosta rautapyynnissä. Meillä on tarkoitus aloittaa tyttären kanssa loukkujen rakennus talkoot kunhan jäniskausi saadaan päätökseen ja neiti kyselikin että voitaisiinko tehdä myös kanuloukku joten ilmeisimmin sellainenkin sitten tehdään. :)
Mulla on toistaiseksi ollut raudat tyhjää täynnä. Isot odotukset maaliskuulle, koska elukan pitäisi lähteä kiiman myötä liikkeelle, ja toisaata sulalla säällä syöttikin varmasti haisee ihan toisella tavalla :)
Vielä pitäisi kolmas pönttö rakentaa ja viedä metsään hajuja keräämään.
Paljonko kotelo on korkea? :-)
Käytin tuota perusohjetta, jossa lankkujen pituutena oli 80cm. Sehän ei sinäänsä niin nuukaa ole, koska varmasti vähän lyhyempikin kotelo toimii kunhan raudat mahtuvat napsumaan vapaasti sen sisällä. Ainoa ohjeeseen soveltamani muutos oli, että tein etu- ja takapäädyn täysileveistä laudoista, kun ohjeissa neuvottiin käyttämään yhtä täysileveää ja yhtä 90mm levyistä lautaa.
Tässä vielä linkki Mettäjuntin kennelin mittakuvaan
Nirriboys- rautakotelo on malliltaan ihan pätevä, mutta siinä on yksi asia joka häiritsee. Tämä häiritsevä asia on se, että rautojen jouset lepäävät koteloa vasten –> jouset lyövät lautaa vasten jolloin menetetään iskuenergiaa –> raudat eivät tällöin ole välttämättä hetitappavat. Onneksi tämä asiahan on helposti ratkaistavissa esim. parilla ruuvilla. Näädänraudoille löytyy hyvät paikat, kun liikkuu luonnossa ahkerasti aistit valppaina ja laittaa mieleen missä näätien jälkiä on näkynyt. Hyvälle kulkureitille asetettua rautalaatikkoa ei tarvitse enään viedä pois ko. paikalta. Suosittelen syötiksi rasvaista kalaa. Muistakaa kokea rautanne riittävän usein(pyytäjän perussääntö!), ettei arvokas nahka mene haaskioon.
Kiitos kommenteista :) Tuo iskuenergian menetys lienee totta. Itse rakensin pienen poikkiriman lautakotelon kohtaan, johon raudat asettuvat. Iskurautojen keskelle asettuva rima ikäänkuin pitää raudat oikealla kohdallaan, suorassa ja vähän irti sivu-uran päädystä, jolloin energiaa ei pitäisi hukkua ihan niin paljon. Omana huolenani oli, että koteloon nojaavat raudat hyppäävät sen verran ylöspäin, että iskukohta on mitä sattuu, mutta testit osoittivat tämän pelon turhaksi.
Pitääpä kokeilla kalaa ensi kaudella, tähän asti olen lykkinyt ponttöön lihanpaloja.