Niestan jälkeen vaunu suunnattiin Ruotsin Jällivaaraan, jossa meitä odotti vajaan viikon nuuskan ja hapansilakan makuinen luontokokemus.
Kun kerran Savukoskelle asti oli päästy, ovat reissun välisiirtymät varsinaisia pikamatkoja. Savukoskelta Jällivaaraan suhautti kolmessa tunnissa ja perillä odotti lämmin mökki ja muu reissuporukka. Ei muuta kuin saappaan jalkaan ja suoraan metsään!
Jällivaarassa jahtaaminen on muodostunut jo syksyn vakiotapahtumaksi ja se on minulle ”oikean” metsästyksen kickoffi. Riistakannat vaihtelevat ja parina viime vuotena linnut ovat olleet tiukassa naapurimaassammekin, joten mitään varsinaista ilotulitusta jahti ei sielläkään ole ollut. Mutta pääseepähän aloittamaan kanalintukauden edes vähän aikaisemmin ja meillä on mukava kennelporukka joiden kanssa jahtia viritellään.
Viikko kului nopeasti metsästellessä, kilometrejä kertyi ja kengät kuluivat. Lintukohtaamisia oli, mutta teeret ja metsot kaikkosivat jo kaukaa eivätkä totelleet koiria. Eräksi saatiin kaksi riekkoa jotka nautittiin konjakkikermakastikkeen ja paistinperunoiden kanssa juhlaillallisella viikon loppupuolella. Pakollinen eläinlääkäri-pitstop tehtiin Jällivaaran keskustassa ja samalla hoidettiin ruokatäydennys.
Seuraavaksi matka jatkui käsivarteen. Lyhyin tie oli painaa suoraan ylöspäin Ruotsin puolella ja ylittää raja Karesuvannosta. Tämäkään matka ei ollut kummoinen ja vankkuriakin vetämällä siitä selvittiin parissa tunnissa. Majoituin puskaparkkeilun sijaan Vikkurikosken leirintäalueelle, koska sieltä sai kohtuuhintaan suihkut, sisävessat ja sähköt. Vähemmän säätöä ja enemmän metsästystä. Sähkön saatavuus on keskeistä koska ajatuksena on ollut tehdä töitä matkan päältä, sillä harvemmin metsästys vie oikeasti joka päivä koko päivää. Välipäiviä ja puolen päivän reissuja tulee väkisinkin vaikka jahdissa olisi parikin koiraa kun omatkin jalat ovat koetuksella tuntureita huiputtaessa.
Vikkurikoski on käsivarren alueen itäpäässä ja aika lähellä Karesuvantoa. Merkittävimpiä nähtävyyksiä ja maamerkkejä ovat pian turisteilta suljettava Kalkkoaivin tie ja Järämän linnoitusalue (”natsimuseo”) joka on oiva kohde sadepäivän retkelle (mutta sulkeutuu talveksi noin syyskuun puolivälissä). Kaupassa voi käydä Ruotsin puolella (byrokratian voi ohittaa kunhan jättää aseet ja koirat Suomeen) ja se kannattaakin: siellä on ihan oikea ruokakauppa ja tätä kirjoitettaessa dieseli on puoli euroa halvempaa kuin kotimaassa. Suomen puolella olevalla Nesteellä puolestaan on poikkeuksellisen hyvä olutvalikoima jos haluaa napata keskiketterää ostoskoriin.
Ilman erikoisvehkeitä tai kyydityksiä jahti tapahtuu väkisinkin lähellä tietä. Metsätiet ovat normaalilta liikenteeltä kiellettyjä, mutta niiden avulla voi kävelemällä päästä vähän syvemmälle erämaahan. Maasto on Hetta-Karesuvannon aluetta jylhempää ja paljakoita löytyy kävelymatkan päässä tiestä. Etäämmälle kaihoavia palvelevat paikalliset, mutta kyytipalveluiden hinnat ovat useita satasia per suunta, joten mukaan kannattaa ottaa lavallinen kavereita ja olla kohteessa useampi yö. Riekkoja löytyy ihan kävelymatkan päästä tieltä, mutta maisemat ovat hienommat mitä kauemmas etääntyy sivistyksestä.
Kalkkoaivin tie ansaitsisi oman kirjoituksensa. Se on saksalaisten toimesta rakennettu, lähes ajokelpoinen väylä joka johtaa pikitieltä Kalkkoaivin autiotuvalle. Tähän asti se on ollut ainoa turisteille sallittu tie erämaahan, mutta muuttuu Metsähallituksen mukaan tämän vuoden aikana maastoliikenneluvan vaativaksi. Perusreissaajan perheškodalle Kalkkoaivintie on saavuttamaton unelma, sillä tie on kohtalaisen haastavassa kunnossa, mutta mönkijät ja (oikeat) maastoautot ovat päässeet sillä kulkemaan. Riekkoja löytyy toki lähempääkin, mutta erämaan maisemat ovat omaa luokkaansa. Tien alussa on parkkipaikka, jolla oli Sirkus Finlandian verran jos jonkin sorttista kiimaliiteriä, mönkijää ja maastoautoa. Parkkipaikalle pääsee vielä melkein millä autolla vain, mutta heti siitä eteenpäin vaaditaan kohtalaisen reipasta maavaraa.
Lämpötilat olivat pääosin 8°C kieppeillä vaikka yöllä saattoi käydä pakkasen puolella, löytyivät riekot edelleen paikallisten mukaan jängiltä, mitä märempi, sen parempi. Omilla reissuillani lintuja on löytynyt sekä soilta että rinteestä, joten mitään selkeää kokemusasiantuntijan mielipidettä en itse pysty muodostamaan tämän vuoden osalta. Ihan märimmille soille en kuitenkaan päässyt, joten niiden tilanne jäi kartoittamatta.
Käsivarren riekkosaldoksi jäi kolme lintua. Ensimmäinen riekko saatiin eräksi heti jahdin aloituspäivänä. Metku löysi parven suon laidasta ja pääsin pudottamaan linnun. Samalla reissulla riekkoja löytyi myös ylempää kankaalta, mutta huonon ammunnan takia jäin saaliitta. Seuraavat pudotukset päästiin tekemään lähes viikkoa myöhemmin ylätunturista Kalkkoaivin tien varrelta. Lintuja löytyi tipoittain melkein joka reissulta, mutta tilanteet olivat hähmäisiä eikä kunnon seisontaan tai tiputtamaan päästy. Puoleta ajasta oli jahdissa nuori koira Molli, joka ei vielä osaa käsitellä lintuja kunnolla. Mollin osalta oli tarkoitus kerätä riistakohtaamisia ja sille saatiinkin viikon kohokohtana seisonta 7 linnun parvelle suon laidassa olevassa pajupuskassa. Kaikki selvisivät episodista hengissä.
Näin pitkällä reissuilla koirien hyvinvointiin oli pakko kiinnittää erityistä huomiota. Molli juoksee nuoruuden innolla parinkymmenen kilometrin verran metsää ennen kun itse saa edes lämmöt päälle. Kunto kyllä kestää, mutta pää ei palaudu samaa tahtia. Metku puolestaan puksuttaa menemään tasaisempaa tahtia ja kestää pidempiä aikoja ilman latausta mutta sillekin tulee rajat vastaan jossain kohtaa ja se alkaa perseilemään näennäisesti helppoja tilanteita. Mollin osalta huomasin että ihan parinkaan päivän lepo ei välttämättä nollaa pääkopan tilannetta täysin joten ainakin sen ostalta pitää lepoaikoihin kiinnittää enemmän huomiota seuraavilla reissuilla. Oma kunto kestää sellaiset seitsämän kilometrin suokävelyt päivittäin, mutta tuntirihuiputukset 15km kävelyllä vaatiivat kyllä minultakin sen välipäivän ottamisen jossain kohtaa.
Tässä vaiheessa reissua on reppuun tarttunut muutama kehityskohde ja huomio:
- Reissaajia yöpyy Lapissa aika paljon luonnon helmassa ja ympäristö tarjoaa siihen puitteet: parkkipaikkoja löytyy reippaasti ja mm. Karesuvannon Rajacafé tarjoaa kemiallisen WC:n tyhjennystä ja sähköpaikkoja pit-stoppeja varten. Suihkuttelut ja perinpohjaisempi huolto onnistuu Vikkurikosken leirinnässä ja mukavuudenhaluisempi suuntaa suoraan sinne.
- Kannattaa ottaa toiset lakanat ja pyyhkeet mukaan. Vaatteet pesee reissussa nyrkkipyykilläkin, mutta vuodevaatteet kuivuvat hitaasti.
- Matot vähentäisivät vääjäämätöntä sotkua ja ne on helppo puistella nopeasti
- Kengänkuivain voisi olla varteenotettava ostos
- Ruoka ja perustarpeet ovat käsivarressa kalliita. Vaikka paikallisten palveluita on omatoimireissaajankin hyvä käyttää, kannattaa isommat ostokset tehdä kerralla ja mahdollisuuksien mukaan isommassa kaupassa. Ruotsin puolen ruokakaupan valikoima on hyvä ja sinne voi mennä shoppailemaan naapurimaan erikoisuuksia
- Aloituksen tienoilla riekot ovat joka vuosi märillä soilla. Jos Lappiin suuntaisi vasta lokakuussa, olisi rinteillä enemmän riekkoja ja jahti varmasti kokolailla kuivempaa.
Puolitoista viikkoa elämää asuntovaunussa sujui nopeasti ja olisin voinut jäädä vielä pidemmäksikin aikaa. Pyrin tulemaan tänne ottamaan revanssin ensi syksynä. Nyt Junkkari ja Lapuan lakeudet odottavat ja pakkasin auton keskiviikkona aamulla ja suuntasin alaspäin.
