Aluelupahakemuksen lähdettyä maailmalle alkuvuodesta, jäädään jännityksellä odottamaan meneekö hakemus läpi vai tuleeko Metsähallitukselta lisäselvityspyyntöjä. Mikäli hakemus ja ampujalista ovat asianmukaiset, näkyy tieto hyväksytystä hakemuksesta ensimmäisenä verkkopalvelussa. Paperiversio toimitetaan postitse muutama viikko myöhemmin.
Kun lupalaput viimein kolahtavat postilaatikon pohjalle, on metsämies taas vähän lähempänä määränpäätään, mutta ennen punanutun hankkimista pitää kuitenkin kammeta byrokratian rattaita vielä vähän eteenpäin, sillä lupaprosessi jatkuu pyyntilupien (kaatoluvat) hakemisella.
Alueluvan anatomia
Myönnetyn alueluvan kyydissä tulee muutama jatkon kannalta tärkeä paperi: maastoliikennelupa (jos sellaista haettiin alueluvan mukana), täyttöä vaille valmis kaatolupahakemus, ampujalista, kartta metsästysalueesta ja nuolukivikuponki. Lisäksi voi tulla ohjeita ja neuvoja mm. muille alueella metsästäville seuroille tiedottamisesta ja koirien käytöstä poronhoitoalueella.
Luvan liitteistä kartta ja ampujalista lähtevät pyyntilupahakemuksen kyytiin sellaisenaan. Nuolukivikupongilla saa paikallisesta rautakaupasta haettua nuolukiven vietäväksi metsästysalueen sarvipäiden lipsuteltavaksi.
Hirvikokous
Hirvikokous on usein hirviporukan ainoa kokoontuminen ennen metsästyksen aloittamista eikä ole kovinkaan virallinen järjestäytyminen. Tärkein asia kokouksen agendalla on metsästyksen johtajan ja hänen varamiehityksensä valitseminen. Muita kokouksessa pohdittavia asioita ovat mm.
- haettavien kaatolupien määrän päättäminen
- yhteisen metsästysreissun ajoittuminen
- majoituksen varaaminen (kannattaa muuten varata ajoissa)
- kommunikaatiovälineet, hankintaanko/käytetäänkö VHF-lähettimiä
- koiramiehet, löytyykö omasta porukasta toimivia koiria vai kutsutaanko ulkopuolisia vierasmetsästäjiä
- nuolukivien vieminen metsästysalueelle
Kokous on hyvä tilaisuus ottaa uudet jäsenet sisään porukkaan ja sopia käytännön asioista (mm. ampumaharjoittelu seuran vuorolla), sekä tietysti metsästyksen säännöistä.
Luvan maksaminen ja muut kulut
Tässä vaiheessa viimeistään on syytä laittaa hattu kiertämään hirviporukassa, jotta saadaan lupalappu maksettua. Yhteissumma muodostuu aluelupamaksun ampujakohtaisesta summasta (42€ / ampuja) ja maastoliikenneluvasta (40€). Lisäksi kannattaa samaan syssyyn kerätä pyyntiluvan lunastushinta (60€) ja muut mahdolliset kulut. Kaadetuista hirvistä perittävät maksut kannattaa periä vasta kaadon yhteydessä. Mikäli joku ampujista tietää jo tässä vaiheessa, ettei pääse mukaan metsälle, voivat muut lunastaa ukon ulos maksamalla hänen osuutensa alueluvasta.
Rahat kannattaa kerätä suoraan tilille, koska pienistä puroista kasvaa äkkiä iso rahavirta ja pankit voivat penätä ison käteistalletuksen alkuperää. Vähintäänkin kassapalveluiden käyttämisestä joutuu maksamaan suhteettoman kokoisen palvelumaksun korvauksena kassaneidin ajasta.
Rahojen keräämisen jälkeen aluelupa voidaan maksaa helpoiten verkkopankissa, jolloin hakemuksen status muuttuu verkkopalvelussa ”maksetuksi”.
Hirven pyyntilupien hakeminen
Pyyntiluvista päättää viime kädessä riistakeskus paikallisen riistanhoitoyhdistyksen suosituksesta. Lupia hakevat kaikki metsästysporukat riippumatta siitä tapahtuuko metsästys omilla vai valtion mailla.
Riistakeskus päättää pyyntilupien yhteismäärän hirvikannan koon perusteella ja ne jaetaan metsästysporukoille ampujamäärien mukaisessa suhteessa. Vuonna 2012 Suomussalmen tienoille myönnetty lupamäärä tuntui olevan karkeasti yksi aikuinen hirvi alkavaa kymmentä ampujaa kohden eikä tilanne ainakaan parane vuodelle 2013. Hakemukseen kannattaa kuitenkin laittaa pari hirveä kaupan päälle – myönnettävä lupamäärä on joka tapauksessa reippaasti haettavaa määrää pienempi.
Pyyntilupahakemuksen liitteitä ovat ainakin metsästäjäluettelo ja kartta metsästysalueesta. Joskus on kuulemma pyydetty kuittia maksetusta alueluvasta, mutta vuoden 2013 hakemukseen ei sitä vaadittu. Hakemukseen täytetään vaaditut tiedot ja se laitetaan postilla metsästysalueen riistanhoitoyhdistyksen yhteyshenkilölle. RHY kommentoi hakemusta ja laittaa sen eteenpäin riistakeskukselle, joka postittaa päätöksen kesän aikana hakijalle.
One comment