Vietin marraskuun lopussa viikonlopun Sastamalassa kurssilla, jossa rakennettiin omin käsin kolmen päivän aikana vaistojousi alusta loppuun yhdestä puusta. Käsitys siitä, että primitiivijousi on katajasta räävitty oksanpätkä johon on pakettinarun tapaisesta viritetty jänne karisi viimeistään tunnin sisällä opintojen aloittamisesta.
Rakennettava jousi oli periaatteessa primitiivijousi – periaatteessa siksi että eri luokitteluja tuntuu olevan yhtä monta kuin tulkitsijaakin. Jousi joka tapauksessa tehtiin yhdestä puusta eikä itse jouseen tullut mitään nykyaikaista, joten kait se kyseisen luokituksen saa. Luomulinjasta poiketen jänne tehtiin käytännön syistä luonnonkuidun sijasta Dacronista.
Jousen rakentaminen alkoi puun valinnalla. Meille oli tarjolla punatammea ja saarnea. Sopivaa pätkää katsoessa tuli kiinnittää huomiota siihen, miten puiden syyt ja vuosikasvu kulkevat lankussa. Jousen selän (se vaarallinen puoli) tulisi olla mielellään yhtä lustoa (vuosikasvua), jolloin se kestää taivutusta parhaiten. Valitsemassani kovassa tammessa jousen selän ei välttämättä tarvinnut olla yhdellä lustolla vaan sinnepäin riitti. Saarnipuun valinneet käyttivät alkuvalmistelussa runsaasti aikaa vuosirenkaan kaivamiseen esiin.
Tein oman jouseni hieman itseäni lyhyemmäksi, noin 165 senttiseksi, ja hahmottelin sen pintaan lyijykynällä tavoiteltavan muodon. Jousesta tulisi kahvan kohdalta noin parin sentin levyinen ja lapojen tyvistä noin nelisenttiset kaveten sentin levyisiksi kärkiä kohden.
Sahattu kahva ja lavat 
Jousen sivuprofiilin hahmotelma ennen sahaamista 
Jousen lapa ja sen alkusiloittelua
Kun puu oli valittu, houkuteltiin jousen muoto siihen alkuun vannesahalla ja nauhahiomakoneella ja myöhemmin raspilla, höylällä, puukolla ja hiomapaperilla. Jousen selkä on suora ja yhtenäinen, lapojen sivuprofiili ja kahvaosa rakennettiin jousen vatsapuolelle.
Jousta rakennettaessa ylivoimaisesti suurin osa ajasta kului hiomiseen. Erityisesti jousen selän piti olla kiiltäväksi hiottu, sillä pienikin nälvi tai kupru selässä voi aiheuttaa koko jousen räjähtämisen loven lähtiessä leviämään puun taipuessa. Kurssin aikana jousia pamahti tekijöidensä käsiin kolmisen kappaletta – niissä ongelman taisi aiheuttaa puussa ollut virhe eikä laiska hiominen.
Jousen jänne punottiin jousen oletetuista paunoista riippuen kolmesta tai neljästä Dacron langasta joiden pituus oli ennen punontaa noin 60 cm päälle kaksi kertaa jousen pituus. Valmiista jänteestä tuli parikymmentä senttiä jousen pituutta pidempi. Liika pituus ei haittaa, saahan jännettä aina lyhyemmäksi. Jänteen valmistuttua siihen tehtiin keskipunos.
Kun jousi on saatu suurinpiirtein muotoonsa ja selkä hiottua on tilleröinnin aika. Siinä jousi jännitetään tilleripuuhun ja tutkitaan miten lavat taipuvat. Jousta rakennettaessa tarkoituksena on saada molemmat lavat taipumaan samalla tavalla ja tasaisesti. Kun tilleripuussa havaitaan, että lavassa on taipumaton, jäykkä kohta, puretaan jousi tilleristä ja siklataan ja hiotaan lapaa kyseisestä kohdasta ohuemmaksi vähän kerrallaan ja koitetaan uudestaan.
Tilleröinti on vaihe, jossa puukeppi muuttuu jouseksi. Lapojen paksuutta hieromalla määritetään jousen ne ominaisuudet, jotka eivät tule suoraan puulajista. Siklausta ja hiomista tehdään kirjaimellisesti sormet ruvella siihen asti kun jouseen ollaan tyytyväisiä.
Kun tilleröinti on tehty, viimeisteltiin jousen kiillotettu selkä ensin vernissalla ja sitten koko jousi vahattiin mehiläsvahalla, jota käytettiin myös jännevahana. Tässä vaiheessa jousi oli valmis testiammuntaan.
Opettajan neuvosta en laittanut jännettä vielä täyteen jäykkyyteensä enkä ampunut täydellä vetopituudella, vaan jousta toteutetaan pikku hiljaa taipumaan ampumalla ja jännettä kiristetään vähän kerrallaan. Lopullinen jänneväli (jousen kahvan ja jänteen etäisyys toisistaan) tulee olemaan ampujan nyrkin ja nostetun peukalon mukainen etäisyys.
Kun testiammunta oli suoritettu, oli viimeisen puhdetyön aika: nuolien valmistus. Nuolet tehtiin 9 mm mäntyrimasta. Nuolen valmistus aloitettiin nokinpaikan sahaamisesta. Sahaus tehdään poikittain puun syihin nähden, jotta nuoli ei halkeaisi käytössä. Seuraavaksi nuoliaihio barreloitiin niin, että sen molemmat päät ovat keskikohtaa kapeammat. Nuolen käyntiä voidaan myöhemmin säätää hiomalla keskikohtaa ohuemmaksi.
Kun nuolen runko on valmis, tehtiin sulitus kolmella hanhensulalla. Sulkien pitää olla linnun saman puolen siivestä otetulla jotta nuoli pyörisi oikein. Sulat halkaistiin ja nyöritettiin keskiaikaisen sotanuolen mallilla kiinni nuolen runkoon. Naruna käytettiin joko Dacronia tai samaa nyöriä millä tehtiin jänteen keskipunos. Lopuksi liimattiin nuolen kärki paikalleen.
Sulituksen alku 
Keskiaikainen sulkien kiinnitys ilman liimaa
Jousesta tuli suurinpiirtein kaunein käsityö mitä olen koskaan saanut aikaiseksi. Jäykkyys tuntuu hyvältä ja paunat riittävät varmasti metsästykseen. Ne pitää toki vielä mitata kun saan jousen totutettua lopulliseen jänneväliin ensi kesän treenien aikana.
Vaistojousella ampuminen on hauskaa touhua. Jos jousi tulevaisuudessa napsahtaa poikki jonkin valmistusvirheen johdosta, päätyy uusi joko työ- tai ostoslistalle.
Metsästyskelpoisuuden saavuttaminen vaatinnee kokolailla taljajousta enemmän harjoittelua ennen metsälle lähtemistä ja on hyvinkin mahdollista että en uskalla lähteä tosi toimiin vielä tulevan kesän harjoitusmäärillä, mutta yritys tulee olemaan kova. Vaistojousi mahdollistaa taljajousta nopeamman reagoimisen nopeissa metsästystilanteissa ja koska kohdetta ei sihtailla tähtäimen läpi, pystyy sillä ampumaan taljajousta hämärämmissä olosuhteissa. Aseen hallinta avaa siis jälleen lisää ovia syvemmälle metsästyksen maailmaan.
