Haulikon panokset ja haulikko

Entä ne aseet sitten

Aseet ovat metsästyksen yksi näkyvimmistä symboleista. Ne ovat ennen tulevaisuudessa häämöttäviä riistatilanteita myös harrastuksen aloittamisen jännittävin osa – osittain varmasti  yleisen aseita ja aseharrastusta koskevan vauhkoamisen ansiosta. Kielletyn hedelmän maku ja niin edespäin. Tuliluikun viimeinenkin uutuudenviehätys kuitenkin karisee viimeistään siinä vaiheessa kun tuota neljän kilon rautakankea on ensin raahattu muutamana syyskuun alkupuolen hellepäivänä  kilometritolkulla pitkin metsiä ja sitten putsattu ja puunattu rakas ruostemagneetti vedestä ja roskista. Kaikki edellinen tietenkin ampumatta laukaustakaan.

Aseen kanniskeluun käytetty aika > ampumiseen käytetty aika. Viimeistään toisen metsästyssyksyn aikana painavan aseen hankkija manaa rautakankensa hornan tuuttiin.

Yhtä kaikki, jonkin sortin tappokalu on hankittava ja sitä kärsivällisesti mukana kannettava mikäli yhtään mielii saalista saada. Siispä metsästyskortin lunastamisen jälkeen seuraava askel on useimmiten sopivan tussarityypin valinta ja poliisin lupapalveluihin tutustuminen. Jätän suosiolla lupabyrokratian avaamisen toiseen kertaan ja keskityn nyt käsittelemään mielestäni sopivia ensiaseiden ja tarvikkeiden yleisiä valintaperusteita.

Mitä ja millä hinnalla

Aseet jakavat usein mielipiteitä ihan aseharrastajienkin keskuudessa: jokaisella on oma suosikkimerkki ja -kaliiberi ja muiden mielipiteet ovat lähtökohtaisesti vääriä ja syvältä. Totuus on kuitenkin, että useimmilla vehkeillä liipasinta painettaessa koittavat piipun väärällä puolella kuumat paikat. Tehdastyöläisen satasen venäläishaulikko tekee reikiä siinä missä pankinjohtajan kaiverrettu rinnakkaispiippuinenkin.

Aseissa on sellainen hieno puoli, etteivät ne hyvin hoidettuina ja kohtuullisilla laukausmäärillä juurikaan kulu, eikä niiden arvo tipu. Kovakromaamaton luodikon piippu kuluu loppuun keskimäärin 15 000 laukauksen jälkeen, mutta haulikolla ei tälläistäkään rajoitetta taida olla. Luodikon laukauksen hinta tehdaspaukuilla on siinä euron pintaan, joten metsästäjän perusharjoittelulla ja -palkalla ei tuota kovin nopeasti saavuteta.

Kuten edellä esitin, hinnasta riippumatta kaikki aseet täyttävät tehtävänsä. Aseen arvolla voi kuitenkin olla merkitystä jos se joskus myydään eteenpäin: edullisesta aseesta voi olla vaikeampaa päästä myöhemmin eroon käypään hintaan, koska ero kaupasta uutena ostettuun ei ole kummoinen. Lisäksi aseluvan 72 euron hinta (v.2013) muodostaa kohtuuttoman suuren osan muutaman satasen aseen hankintakustannuksista. Pätevä nyrkkisääntö tässäkin lienee ”osta parasta mihin on varaa” – halpakin kelpaa, kunhan se täyttää tarpeet.

Lisävarusteet

Boresnake-puhdistuskäärme
Boresnake-puhdistuskäärme

Aseen hankintahinnan lisäksi on syytä budjetoida riittävästi myös pakollisiin lisävarusteisiin. Osa varusteista on ase- tai kaliiberikohtaisia ja osa yleiskäyttöisiä. Pakollisia hankintoja ovat ainakin kuulosuojaimet, puhdistusvälinesarja ja asepussi. Itse suosittelen myös klikkipatruunoiden ja asehihnan hankkimista.

Haulikolle kannattaa hankkia boresnake-tyyppinen puhdistuskäärmes helpottamaan putsausta. Originaali on tyyris, mutta klooneja voi saada yllättävänkin halvalla. Boresnakea saa myös kiväärikaliibereihin, mutta itse olen putsannut omaa tuliluikkuani perinteisellä puhdistus riu’ulla.

Kivääriin kuuluu oleellisena osana tähtäinlaite, joita on saatavilla useaa eri tyyppiä aina hologrammitähtäimestä punapisteeseen – yleisin on kuitenkin kiikaritähtäin. Tähtäinlaitteet ovat usein samanhintaisia, elleivät kalliimpia kuin itse ase, jonka päällä ne jököttävät.

Haulikkoonkin saa tähtäimiä, kuten esimerkiksi Redring-hologrammitähtäimen. Näiden tähtäinten hyödystä en pääse kommentoimaan, kun en ole laitteita käyttänyt. Ainakaan toistaiseksi ei haulikkojen päällä tähtäimiä juurikaan radoilla näy – liekö syynä laitteen tyylillinen yhteensopimattomuus perinneaseiden kanssa, toisten ampujien pilkka tai laitteen lähes tuhannen euron hintalappu. Televiosiosta tuttu Jahtikuningatar Marjaana taitaa olla Suomen tunnetuin Redringin käyttäjä.

Redring-hologrammitähtäin
Redring-hologrammitähtäin

Kuulosuojaimeen kannattaa panostaa – kuulonsa kun voi menettää vain kerran. Itse hankin ns. kuulevat kuulosuojaimet (Peltorin SportTac). Näissä on sisäänrakennettu vahvistin, joka mahdollistaa lähes normaalin ympäristön äänien kuulemisen, mutta vaimentaa laukauksen äänet. Yksin metsästettäessä voi kuulosuojainten käytöstä laistaa jos haluaa elää vaarallisesti, koska laukauksen ääni on pienimmillään aseen takana, mutta radalla ja esimerkiksi sorsastaessa kaverin kanssa on tärkeää pitää laput korvilla. Kuulevat suojaimet mahdollistavat normaalin sosiaalisen kanssakäymisen, joten suojaimia ei tarvitse laske alas jatkuvasti.

Panokset

Panokset ovat aika lailla pakollinen osa kaikkia asetouhuja. Hankittavaan sorttiin vaikuttavat oman aseen sekä metsästettävän riistaeläimen asettamat vaatimukset. Hankittavan panoksen kaliiberi määräytyy aseen vastaavan perusteella sillä ainoalla poikkeuksella, että haulikon pitkään patruunapesän sopivat lyhyemmätkin patruunat.

Kaliiberin sisällä on runsaasti valinnanvaraa (ainakin jos kaliiberi on tarpeeksi yleinen) sekä haulikon, että kiväärin panosten suhteen. Ruutimäärä ja lennätettävän metallin lähtönopeudet ovat yksi erottavista tekijöistä. Muita määrääviä eroja ovat esimerkiksi haulien/luodin materiaali, haulikoko ja sen sopivuus metsästettävälle riistalle, luodin muotoilu ja paino ja niin edelleen. Sopiva panos valitaan omien preferenssien ja kohderiistan perusteella. Jos sormi menee suuhun, auttaa avulias asekauppias varmasti tiskin edessä empijää.

Säilytys

Aseiden säilytys on aihe, joka nousee aika ajoin esille mediassa. Keskustelun sävystä päätellen asian vatvojina tuntuvat olevan ihmiset, jotka eivät ole elokuvateattereiden ulkopuolella aseita nähneetkään. Suomen aselaki säätää puitteet aseiden säilytystavoille ja laki itsessään on ollut murroksessa viimeiset vuodet. On syytä olettaa, että aseiden säilytyksen vaatimuksia tullaan kiristämään, joten viisas metsämies varautuu tähän jo etukäteen.

Itse asettaisin asekaapille muutaman tärkeän kriteerin. Tärkein on riittävä sertifiointitaso.  Sertifiointi on jonkin sortin takuu kaapin murtovarmuudesta ja tulee tulevaisuudessa luultavasti pakolliseksi muuttaen ilman merkintää olevat kaapit käytännössä romuraudaksi. Tällä hetkellä näyttää olevan vähän epäselvää, mitä asekaapilta tullaan tulevassa aselain uudistuksessa vaatimaan, mutta ilmesesti SIS tai SFS sertifiointi riittää.

Toinen tärkeä valintakriteeri on riittävä koko. Aseita kun tulee tulevaisuudessa varmasti hankittua lisää. Panokset täytyy lisäksi saada mahtumaan samaan kaappiin ja niitäkin kertyy, erityisesti kesän rataharjoittelukaudella laatikkotolkulla. Liian pienessä kaapissa aseet kolhivat helposti toisiaan vasten ja arvokanuunan naarmut alkavat ennenpitkää harmittaa.

2 comments

  1. Moro.
    Mukavaa kerrontaa,näitä on aina mukava lukea,pieni pilke silmäkulmassa on hyvä pitää aina tässä kiireisessä elämän menossa,tervetuloa joskus metsästämään myös tänne pohjois-karjalaan .

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *