Koiranäyttelyt

Olin aina pitänyt koiranäyttelyitä elukkafanaatikkojen karnevaaleina, joissa tanakat mamsellit pinkkeihin jakkutakkeihin sonnustautuneena vetävät pölyhuiskan ja kissan sekasikiöiltä näyttäviä koiraparkoja ympäri estraadia kanssasisarten taputtaessa tahtia ja ynisten hyväksyvästi tuomarin latelemille turhanpäiväisyyksille.

Näkemys muuttui, ainakin osittain, sen jälkeen kun itse hankin rotukoiran.

Ensiaskeleeni koiranäyttelyiden suuntaan ohjasi tuo maalis- ja elokuun välissä oleva, metsästyksen kannalta turhanpäiväinen aika, kesä. Luottokumppani ja kallis sijoitus tylsistyy nurkissa koko pitkän koirien kiinnipitoajan, toimivilla kiveksillä varustettu koira voisi joutessaan tienata ostohintansa takaisin tai parhaassa tapauksessa valmistella itselleen manttelinperijän. Koiramaailmassa turhakkeet eivät pääse pukille, joten homman saamiseksi raiteilleen pitää ensin repäistä valiontitteli koristamaan tulevan siistoskuninkaan nimeä. Siispä koiranäyttelyyn vie tie.

Kivinen matka näyttelyyn alkakoon

Ensikertalaisen onneksi netistä löytyy kohtalaisesti tietoa näyttelytouhuista. Suosittelemaan kahlaamaan ainakin viralliset tietolähteet ja keventämään lopuksi Valioluokkaa-blogiin.

• Kennelliitto: Koiranäyttelyn aakkoset
• Wikipedia: Koiranäyttely
• Tassunjälkiä sydämessä: Koiranäyttely – mikä se on?
• Valioluokkaa: koiranäyttelyistä vähemmän vakavasti

Itse näyttelyyn hankkiutuminen on kohtalaisen suoraviivaista: kennelliiton sivuilla on kalenteri, josta näkyvät tulevat koiranäyttelyt. Ilmoittautumisen takaraja on yleensä hävyttömän aikaisin, joten kannattaa olla hereillä mikäli vain lähiseutujen näyttelyt kiinnostavat.

Joihinkin näyttelyihin voi mennä jo pennun, siis alle 9kk vanhan koiran kanssa. Varsinaista iloa pentunäyttelyyn osallistumisesta ei kuitenkaan ole, sillä arvostelu ei ole ”virallinen”, eikä se jää Kennelliiton rekistereihin.

Kalenterista napsutellaan sitten eteenpäin näyttelyjärjestäjän sivuille, joilta löytyy tieto ilmoittautumisohjeista. Usein hinta nousee portaittain sen mukaan mitä lähempänä näyttelypäivä on. Mikäli netti-ilmoittautumista ei kyseiseen näyttelyyn ole, ilmoittautuminen tapahtuu yleensä täyttämällä kennelliiton lomake ja postittamalla se yhdessä maksukuitin kanssa näyttelysihteerille tai muulle taholle.

Nöyryytyksen minimointi

Näyttelytouhuja kannattaa harjoitella, se on hyvä tapa minimoida se henkinen raiskaus, minkä läpi koirasi kurittomuudellaan sinut tulee ensimmäisessä näyttelyssä raahaamaan.

Omakohtainen näkemys on, että mitä pienempi koira vieressä viipottaa, sitä vähemmällä treenillä kehtaa näyttelyyn lähteä. Keskenkasvuinen beagle nöyryyttää omistajaansa kokolailla vähemmän kehässä kun parhaissa voimissaan ympäri kehää holtittomasti poukkoileva saksanseisoja.

Perustottelevaisuus pitää koiralla olla kunnossa 110-prosenttisesti. Puolet siitä tuppaa nuorella koiralla kehässä karisemaan kun ympärillä on tuhat muuta viuhkahäntää ja markkinahumua riittää vaikka muille jakaa. Paikallaan seisominen, vetämättä vierellä juokseminen ja se, että antaa vieraan käpälöidä purukalustoa ovat tempuista tärkeimmät.

Harjoituspaikkana toimii alkuun olohuone, mutta koska suurin haaste touhussa ovat kanssapiskit, kannattaa melko nopeasti siirtyä Match Show -treeneihin.

”Mätsärit”

Mätsäri, eli Match Show on leikkikoiranäyttely, jossa voi treenata koiransa näyttelykäytöstä aidonoloisessa ympäristössä. Sinne ovat tervetulleita kaikki koirat riippumatta rodusta tai sen puutteesta. Kun koiranäyttelyssä arvostellaan elukat roturyhmittäin, mätsärissä jaottelu on luokkaa isot koirat – pienet koirat. Arvostelussa keskitytään koiran yleisilmeeseen ja koiran ja ohjaajan väliseen yhteistyöhön.

Meininki tatamilla ei eroa ihan hirveästi koiranäyttelyn vastaavasta: tuomari käskee ja sinä ja koirasi teette. Koska arvostelua ei voida peilata rotumäärittelyyn, eikä tuomari välttämättä edes tunnista mitä rotua koirasi on, ei tuomarin arvioinnilla ole minkään valtakunnan merkitystä.

Mätsäreitä järjestetään pääkaupunkiseudulla kesäaikana vähintään kerran kuukaudessa. Ajantasainen lista tapahtumista löytyy esimerkiksi koirat.com:ista.

Esivalmisteluita

Paria viikkoa ennen näyttelypäivää pitäisi postilaatikosta kolahtaa ilmoittautumisen vahvistus. Lapuista selviää mm. oman koiran näyttelynumero, monta kilpatoveria sillä on luokassaan ja monen aikaan oman luokan arvostelu noin teoriassa alkaa.

Näyttelypäivää edeltävänä iltana kannattaa hoidella kaikki laput, rokotustodistukset yms. valmiiksi ja pestä koira. Lappujen ja vesikupin lisäksi reppuun kannattaa nakata hakaneula näyttelynumeron kiinnittämistä varten.

Kunnian kentät

Kun viimein suuri päivä koittaa ja kulku suunnataan näyttelypaikalle koira pestynä ja puunattuna, ei kilpakavereille kannata turhaan antaa tasoitusta ruokkimalla koiraa ennen näyttelyreissua. Omassa oksennuksessaan kontissa kierineen koirakaverin uusintapesu kun ei kenttäolosuhteissa oikein onnistu.

Näyttelylapuista selviää oman koiran esitysaika. Valitettavasti näyttelyt kulkevat usein omaa, aikatauluista riippumatonta rataansa, eikä kolmenkaan tunnin lipsuminen aikatauluista ole normaalista poikkeavaa. Paikalla pitää yleensä olla tuntia ennen omaa aikaansa, tai viimeistään sinä kellonlyömänä kun ilmoittautumisluukku suljetaan – kumpi vain koittaa ensin.

Näyttelypaikalta voi joutessaan koittaa löytää kaikki koiranäyttelykliseet: pinkit jakkutakit noutajineen, vähän epäilyttävänkin siistit herrasmiehet kliseisine pikkukoirineen ja tietenkin jahtijakt-porukan metsästyskoiriensa kera.

Ennen kehään siirtymistä pitää näyttelynumero kiinnittää johonkin näkyvään paikkaan. Koska kehässä kierretään vastapäivään ja tuomarin pitää nähdä koira, pidetään yleensä hihnaa vasemmassa kädessä. Tämä tekee vasemman käden olkapäästä loistopaikan näyttelynumerolle.

Kehään kutsutaan numerolla. Tästä eteenpäin homma menee kuin mätsärissä konsanaan. Mikäli koira menestyy, ei kannata karata ensikierroksen jälkeen kovin kauas kehästä, koska se voi hyvinkin joutua kehään useampaan otteeseen. Yleensä varma merkki peli päättymisestä on virallisen arvostelulapun saaminen kouraansa.

Lopussa kiitos seisoo

Mikäli homma meni putkeen, päästään asian ytimeen, eli siihen miksi näyttelyissä ravataan: palkintoihin. Näyttelyssä tapahtuu rinnakkain ikäänkuin kaksi asiaa: laatuarvostelu ja kilpailuarvostelu. Laatuarvostelussa tuomari kertoo kuinka hyvin koirakaverisi vastaa rotumääritelmää ja kilpailuarvostelussa sitä verrataan samassa näyttelyssä oleviin lajitovereihinsa. Tästä syystä kehästä lähtiessäsi sinulla on todennäköisesti kourassasi kaksi nauhaa: toinen kertoo laatuarvostelun ja toinen kilpailuarvostelun tuloksen.

Lisäksi jaetaan erilaisia ruusukkeita, kuten ne himotut sertifikaatit (SERT), jotka petaavat piskisi polun muotovalion himoittua titteliä kohti. Sertit ovat siis se perimmäinen syy miksi näyttelyissä käydään. Näyttelyssä serti myönnetään vain yhdelle koiralle per rotu, joten ihan helppoa sen saaminen ei ole. Keräämällä kolme sertifikaattia lunastaa koira itselleen Suomen muotovalion (MVA) tittelin. Ehkä paras motivaatio MVA:n tittelin haalimiselle on se, että metsästäjä voi suosiolla lopettaa näyttelytouhut (ainakin kyseisen koiran kohdalla) siihen ja koira saa takuun, ettei kasseja viedä ihan pienistä kevätulinoista.

Mikäli homma taas meni reisille, ei kannata masentua. Koiranäyttely on ennen kaikkea tuomaripeliä: eri tuomarit pitävät erilaisista koirista ja jos joku ei omastasi välitä, voit jatkossa vältellä kyseistä kaveria kuin ruttoa konsanaan. Tuomarithan kerrotaan etukäteen ja tuomarivaihdos oikeuttaa peruutukseen ilman kustannuksia.

Kaduilta onkin joskus kuulunut huhua, että tarpeeksi tarmokas omistaja voi tienata holhokilleen sen muotovaliotittelin ns. työvoitolla. Kun tarpeeksi taajaan ravaa näyttelyitä niin ennen pitkää joku erehtyy sertin antamaan.