Drillinkiä pidetään metsästysaseista jaloimpana ja kolmipiippu siintääkin monen metsästäjän haavekuvissa lahjana, jonka erämies ostaa itselleen sopivana tasavuosisyntymäpäivänä ”sitten joskus”. Ehkä vetovoiman syynä on sopiva piippumäärä, enemmän kuin kaksi ja vähemmän kuin neljä, tai sen lupaus tavoittaa riistaa yhtälailla läheltä ja kaukaa.
Omaan asekaappiini drillinki päätyy, jos vain lompakossa rahkeet riittävät, toivon mukaan jo lähivuosina. Järkiperusteina ovat sen suomat edut kotimaisessa kanalintujahdissa, mutta kuten kaikki hankintakuumeen kokeneet tietävät, järjellä ei ole pienintäkään sananvaltaa akuutin tarpeen synnyttyä.
Sikaa ei kuitenkaan osteta säkissä ja kotiläksyt on syytä tehdä kunnolla. Vaikka valikoima Suomessa onkin rajoitettu, on lihaurkuja vuosien saatossa hankittu kotimaassamme useita ja monen hankinnan sankari- tai kauhutarina päätynyt nettiin. Verkosta ja foorumeilta löytyykin kattava kokoelma tiedonmurusia, joita olen koittanut kasata alle odottamaan sitä päivää kun on aika suunnata drillinkikaupoille. Lukijan oletetaan pureskelevan ”faktat” ennen nielemistä, koska itseltäni ei löydy vielä värkkiä kaapista ja lähteiden laatu vaihtelee.
Drillinki
Drillingillä tarkoitetaan kolmipiippuista (saks. drei = kolme), yleensä hauli- ja luotipiippuja jossain suhteessa sekoittavaa yhdistelmäasetta. Sisaruksina sillä on luonnollisesti nukkavierumpi veljensä rihlakko ja tanakka, lähes eeppisen tulivoiman ja hinnan omaava nelipiippuinen vierlinki.
Drillingin peruskombinaatio (normaldrilling) on kaksi haulipippua, joita säestää kolmas, rihlattu luotipiippu, joka perinteisesti sijoitetaan haulipiippujen alle. Myös muut variaatiot ovat mahdollisia, mm. Blaserin D99 -mallissa luotipiippu on päälimmäisenä. Drillingistä saa entistä monipuolisemman asentamalla toiseen haulipiippuun pienikaliberisen rihlatun sisäpiipun.
Kolmipiippu on monipuolinen metsästysase. Omimmillaan se luonnollisesti on jahdeissa, joissa eteen saattaa tupsahtaa sekä luodille, että hauleille otollista riistaa. Moni hankkii sen ajojahtia varten (kauris, villisika jne), mutta edellisen lisäksi se toimii mainiosti niin ketunkyttäyksessä kuin kanalintumetsälläkin. Suurella kiväärikaliberilla ja haulitorvesta sujautetulla täyteisellä pysäyttää suurenkin villisikakarjun hyökkäysryntäykseensä. Kanalintu- ja jänispuuhissa tuplahaulipiiput ovat toistaitoiselle rihlakon ainokaista anteeksiantavammat ja luotipiippu toimii oikein kohdistettuna pitkän matkan pudotuksiin. Periaatteessa drillingin voisi paremman kalun puuttuessa ottaa mukaan myös sorsajärvelle, mutta tähän jahtimuotoon se taitaa sopia kaikista huonoimmin.
Käytetyn ulkolaisen drillingin mukana tulee usein sisäpiippu, joka voi olla suuripiirteisesti osuvaa lyhyttä, tai tarkempaa täysipitkää mallia. Sisäpiippu mahdollistaa aseen monipuolisemman käytön: isoreikäinen ajojahtipyssy anniskelee kapoisen sisäpiipun asentamalla siroa lintuluotia tai muuttuu suurempaa riistaa varten tuplaluodikoksi, jossa on vielä täyteispaukku kolmannessa piipussa pahan päivän varalla.
Mistä niitä saa, mitä maksaa?
Harvalla kaupalla tuntuu löytyvän hyllystä yhtäkään drillinkiä, saatika sitten useampaa kerrallaan vertailtavaksi. Iloisena poikkeuksena edelliseen on Varuste.net:in yhdeydessä toimiva Metsästyskeskus, josta löytyi hyllystä uusi Merkel ja myyntitililtä vielä muutama käytetty ase. Tämän lisäksi myyjä toi näytille oman Blaserinsa, joten yhdellä käynnillä pystyin vertailemaan keskenään neljää asetta.
Verkosta kaivelemalla aseita tuntuu sitten löytyvän laajemminkin ja sijoitukseensa sitoutuneelta ostajalta aseiden perässä ajelemisen luulisi sujuvan, vaikkei drillinkiä ihan kotikylän asetoimittajalta löytyisikään.
Käytettyjä aseita löytyy foorumeilta ja lehtien ilmoittelupalstalta satunnaisesti. Drillinkien luvatussa maassa Saksassa valikoima on kotimaata suurempi ja aseet tyypillisesti hyvässä kunnossa – saksalainenhan ei alennu torrakkoaan sateessa raahaamaan, vaan jahti tapahtuu tyylikkäästi kyttäyskopista. Käytetyn drillingin hakkimisessa ulkomailta on omat kommervenkkinsä, mutta hommassa auttaa hyvin alkuun Pasi Kettusen Kettunettiin kokoama ohjeistus (katso myös saman sivuston Tietotori-osion materiaali).
Drillingit ovat Suomea yleisempiä myös länsinaapurissamme, joten ruotsalaisten lehtien ja myyntisaittien ilmoittelu kannattaa kollata. Ruotsissa drillingit jaetaan kahteen luokkaan: ”Klass 1” tarkoittaa kaikelle riistalle sallittua drillinkiä ja ”Klass 2” pienempireikäistä, kauriille ja pienriistalle soveltuvaa asetta.
Kotimaassa uusien drillinkien hinnat alkavat vajaasta neljästä tuhannesta eurosta, jolla saa italialaisen Zolin. ”Edullisempien” saksalaisten Merkelin ja Blaserin perusaseiden hinnat pyörivät neljän-viidentuhannen kieppeillä ja Krieghoff kustantaakin sitten lähemmäs kahdeksan tuhatta euroa. Edelliset hinnat annetaan luonnollisesti ilman aseen päälle istutettavaa optiikkaa, jonka hankkiminen tyhjentää sitten tuhkatkin metsämiehen pesästä. Käytettyyn aseeseen pääsee kiinni halvemmalla ja kauppaan sisältyy kiikarikin. Saksasta aseen hankkii reippaasti Suomea edullisemmin, mikä tekeekin saksa-shoppailusta houkuttelevan vaihtoehdon drillinkikuumeen taltuttamiseksi.
Kattohintaa ei drillingeillä luonnollisestikaan ole, vaan aseeseen voi tärvätä omat ja naapurinkin rahat.
Mikäli haluttua kaliberikombinaatiota ei löydy suoraan kaupan hyllyltä tai käytettynä, joudutaan se tilaamaan tehtaalta. Tällöin toimitusaika voi olla vuodenkin pituinen. Tilattavaa asetta on usein mahdollista räätälöidä asiakkaan toiveiden mukaiseksi mm. kaiverrusten, tukkipuun laadun ja muiden optioiden osalta. Tehtaalle aseensa perässä matkustavalle voidaan tehdä mittatilaustukkikin ja oman aseen syntyä pääsee luonnollisesti seuraamaan alusta asti.
Tarina jatkuu
Artikkelin seuraavassa osassa pureudutaan tarkemmin eri valmistajiin ja drillingin valinnan teknisiin yksityiskohtiin.
Hei,
Kesällä sain hyviä kokemuksia egun.de -sivujen palvelusta. Aseet hyväkuntoisia. Kiikarin kiinnityksessä päädyin kääntöjalkaan – helpompi huoltaa Suomessa ja kestää ehkä hakasjalkaa paremmin.
Hyvät sivut. Rauhallista itsenäisyyspäivää.
Kiitos kommentista. Tuo egun on varmasti yksi potentiaalisimmista hankintapaikoista kun sinne asti päästään :). Tällä hetkellä luulen, että haussa tulee olemaan myös rataharjoittelua kestävä, vähän uudempi ase. Sellaisen löytäminen käytettynä voi olla haastavampaa..
Moro,
Ostin itselleni 40-vuotis lahjaksi drillingin. Valintani päätyi Blaserin D99:n oikeastaan sen ominaisuuuksien vuoksi; nykyaikainen, turvallinen, vapaastivärähtelevä luotipiippu ja haulipiippujen säätö mahdollisuus ( tehtaalla ) ja kiikarin pikajalka systeemi, joka on blasereissa aika hyvä. Itsellä on kahdet jalat, toisissa on aimpoint ja toisissa lintu/kytiskiikari. Luotipiipuksi valikoitui 6,5*55SE, jolla pärjää kaiken kotimaisen riistan kanssa ja omaa hyvät ballistiset ominaisuudet. Aseen käynti täyteisiä käytettäessä on myös todella hyvää 50m matkalta Norma Oryx ja Brenneke original magnum käyvät siten, että kaikkien kolmen piipun kasa asettuu n. 50mm sisään. Haulipatruunan haku tuotti sitten enemmän vaivaa, parhaaksi osoittautui molempiin piippuihin Rotweill magnum 20/76 3,3mm ja 3,5mm, myös B&P ja Winchester toimivat suht hyvin.
Jos jotain negatiivista täytyy sanoa, niin aseen paino. Omani on luokan 4. puilla ja painaa 3,7 kg ilmoitetun 3,4kg:n sijaan, liekö tuo puiden luokka syynä? Toinen asia on ampuminen lyhyillä haulipiipuilla, kun on tottunut yli 28″ piippuihin, vaatii hieman harjoitusta mutta alkaa kyllä sujua.
Nyt tuo on kulkenut puolitoista vuotta jahdeissa mukana. Oikeastaan benelli SBE on enää toinen toinen vaihtoehto, kun metsälle lähtee – niin, nyt on kappiin jäänyt lojumaan aseita miltei vailla käyttöä…
Moro ja kiitos vastauksesta :) Blaser D99 tuntuu olevan erittäin suosittu. Miten on, oppiiko sen virittimen kanssa elämään ja saako sen sitten oikeasti työnnettyä vireeseen ajoissa kun se kanalintu hyppää yllättäen siivilleen?
Jos pystyy päällekkäisen varmistinta käyttämään, ei blaserin viritys ole ongelma. Hiukan jäykempi se on, mutta ”tilanteessa” sitä ei huomaa. Aseen saa myös helposti pois vireestä jolloin sitä on turvallinen käsitellä. Itse metsästän seisojien kanssa, joten en juurikaan ammu pomppulintuja, joten ominaisuus on omassa käytössä hyvä turvallisuus ominaisuus.
Janne
Ensimmäisen Drillingin ostin -80 luvun lopussa Valmet 412 haulikkorihlan seuraajaksi, johon en koskaan mieltynyt.
Tuolloin kalipereiksi valikoitui .222 ja haulikaliperiksi 12-70. Aseeksi Krieghoff yhteenjuotetuilla piipuilla.
Reilu parikymmentä vuotta asetta kanniskeltuani lähes kaikessa pienriistametsästyksessä oli pari asiaa alkanut vaivaamaan vuosi vuodelta enemmän ja enemmän muuten niin loistavassa aseessa.
Ensimmäinen asia oli luotikaliperi .222, jonka sijaan toivoin monikäyttöisempää kaliperia ajatuksella pyystä hirveen.
Valinta lopulta käytiin välillä 7×57 ja 6,5×55, jonka jälkimmäinen selkeästi voitti.
Tähän syynä oli oma pitkä kokemukseni 6,5x 55 kaliperista metsästys ja kilpa-ammunta käytössä, sekä lisäksi laajempi laadukkaiden tehdasladattujen patruunoiden valikoima.
Toinen asia, joka vaivasi oli yhteenjuotettujen piippujen seurauksena tuleva ominaisuus, jonka seurauksena osumapiste muuttuu piippujen lämmetessä.
Omassa aseyksilössä ensimmäisen laukauksen jälkeen osuma siirtyi 50mm/100m, jonka jälkeen osumapiste säilyi muutaman laukauksen ajan samassa pisteessä.
Pahimmassa koeampumassani drillingissä osumapiste siirtyi 70mm jokaisella ampumallani 4:llä laukauksella korkeussuunnassa. Yhteistulos siis 210 mm/100m.
Moni on minulle vakuuttanut, että tämän tyyppisessä aseessa sillä ei ole merkitystä, koska eihän sitä koskaan tule tilaisuutta ampua sitä toista laukausta metsästystilanteessa. Omat kokemukseni eivät tue tätä. Monasti olen päässyt, tai joutunut ampumaan 2-3 ls ja kerran peräti 6ls, jonka tuloksena 5 saalista.
Ehdottomana vaatimuksena siis oli vapaasti värähtelevä luotipiippu, joka yleensä takaa hyvän osunnan peräkkäisillä laukauksilla.
Kisa käytiin lopulta Krieghoff-Blaser välillä, josta Blaser D99 valikoitui mielestäni hyvän, ellei loistavan hinta-laatu suhteen perusteella.
Luotipiippu on osoittautunut hämmästyttävän tarkaksi ja haulipiippuihinkin löytyi hyvin käyvät hauli ja täyteispatruunat.
Muutaman vuoden aikana en ole juuri kuljettanut muita aseita enää matkassa, poislukien vesilintujahti.
Saaliiksi on jäänyt kaikkea sallittua riistaa pyystä peuroihin, villisikoihin ja jopa hirveen.
Myös savikiekkoja olen käynyt ampumassa aina muutamia kertoja ennen metsästyskauden alkamista.
Laukausmäärä vuosittain luotipiipulla on ollut n.100-150 ls ja haulipiipulla 300-600 ls.
Omlla kohdallani valinta oli niin onnistunut, että tarvetta vaihtaa asetta ei todennäköisesti tule, jos tekninen luotettavuus säilyy samanlaisena jatkossakin.
Kiitos vastauksesta. On hyvä kuulla varoituksen sana tuosta lämpölaajenemisen aikaansaamasta osumapisteen noususta. Sen määrä ilmeisesti vaihtelee reippaasti aseyksilöidenkin välillä.
Itsekin uskon päätyväni 6,5mm paukkuun sen monikäyttöisyyden johdosta ja onhan tosiaan tuo sama 6,5x55SE nykyisessä hirvikiväärissänikin. Blaserin vahvuuksia ovat moderni tekniikka ja tarkka, laukauksia kestävä luotipiippu. Omaan tarpeeseeni sen pahin kilpailija lienee Merkelin kolmipiippu, jonka edut ovat taittoviritteisyys (nopeat laukaukset), 12 väljyisyys, sekä herkistin (ja hinta). Eniten tuossa painaa ensimmäinen kohta, koska tosiaan se testaamani Blaseri oli kohtalaisen jäykkä viritettävä ja en usko suoriutuvani operaatosta tarpeeksi nopeasti pompputilanteessa.
Osumapisteen siirtyminen on tosiaan hyvin yksilökohtaista, mutta ampumissani noin 20:ssä eri aseyksilössä kaikissa sitä on tapahtunut. Karkein esimerkki oli tuo yllä mainitsemani 210mm/3ls. Näköjään oli tullut painovirhe tuolla aiemmin 210mm/4ls.
Tuohon aseen virittämiseen ampumatilanteessa totuin jo Krieghoffin kanssa, enkä koe sitä hankalaksi.
Toisaalta turvallisuus syistä en itselleni enää oikein muita edes ottaisi.
Mukava kulkiessa tietää, että ase ei voi vahingossa laueta kaatuessa, tai muuten räpeltäessä. Läheltä piti tilanteita on käynyt riittävästi kaveriporukassa kulkiessa, joten toivoisi melkein kaikilla olevan tuollainen erikseen viritettävä.
Aikaisemmassa aseessa oli myös herkistin, jota itse en jäänyt kaipaamaan. Muutamia kertoja latvalintujahdissa, sormet puoliksi tunnottomina, laukaus lähti varkain tuon herkistimen vuoksi. Seurauksena ohilaukaus.
Itse pidän enemmän tuollaisesta kiväärityyppisestä n. 1 kg laukaisuvastuksesta, joka toimii mielestäni paremmin vaikka sormet olisivat hieman kylmästä tunnottomina.
Yhtä kaikki, drillingit ovat pääsääntöisesti tehty laadukkaista materiaaleista hyvin, joten valinta kannattaa tehdä henkilökohtaisten mieltymysten ja tarpeiden pohjalta.