Tässä jutussa jatketaan viimeksi aloitettua pienpetojahtiin perehtymistä tutustumalla pyyntirautoihin.
Pienpetojen rautapyynti käytännön tasolla aloitetaan hankkimalla muutamat sopivan kokoiset hetitappavat raudat sopivasta alan liikkeestä. Rautoja ei voi viedä metsään suoraan kaupasta, vaan pitkäikäisyyden varmistamiseksi ne on ensin käsiteltävä säänkestäviksi ja kapistuksen toimintaperiaatteen on syytä olla tuttu.
Rautoja on saatavilla muutamaa sorttia. Suomalainen metsästäjä hankkii todennäköisesti Conibear-malliset raudat, joita ovat 99% kauppojen hyllyillä lepäilevistä raudoista. Saatavilla on muitakin rautamalleja mm. J. Ala-Ikkelä Oy:n valmistama Jalmarin laatikkorauta, mutta ylivoimaisesti suurin osa kotomaan kamaralla käytetyistä raudoista on Conibeareja.
Conibear-raudat
Frank Ralph Conibear kehitti nimeään kantavat hetitappavat raudat humaanimmaksi vaihtoehdoksi Amerikan mantereella käytössä olleille jalkaraudoille 1900-luvun puolivälissä. Kanadalaiset turkisyhdistykset innostuivat keksinnöstä ja Conibear sai solmittua sopimuksen Victor-Conibear rautojen tuotannosta Pennsylvanialaisen Woodstream Corporationin kanssa.
Vaikka raudat otettiin hyvin vastaan, sallitaan valitettavasti Amerikassa edelleen perinteiset eläimen koivestaan kahlitsevat jalkaraudat. Kahlitsevat raudat aiheuttavat turhaa kärsimystä: eläinparka joutuu pahimmassa tapauksessa virumaan raudoissa päiviä verta valuvan ja kipeän haavan kanssa. Osassa malleista on loppuasiakkaan kokemusta yritetty parantaa lisäämällä rautaosaan muutaman millin paksuiset kumiset ”pehmusteet”, mutta sanottavaa hyötyä näistä ei ole. Lienee sanomattakin selvää, että jalkaraudat ovat Suomessa kiellettyjä.
Conibear-raudat koostuvat kahdesta, keskivaiheiltaan yhteen liitetystä lyömäosasta, yhdestä tai kahdesta jousesta varmistimineen, laukaisulaitteesta ja kiinnitysketjusta. Raudat ovat läpikuljettavat ja laukeavat eläimen pyrkiessä niiden läpi suojaputken toiseen päätyyn sijoitetun syötin luokse.
Rautoja on saatavilla useassa koossa. Käyttökelpoisimmat minkin- ja näädänpyyntiin ovat 120mm läpimitalla olevat kaksijousiset raudat. Näädälle käytetään myös 160mm rautoja, mutta pienemmätkin välttävät, mikäli voimaa löytyy kahden jousen edestä.
Valmistajia on useita. Kotimaassa myydään mm. Duken ja Trapperin (Eräkontti) rautoja. Monet rautapyytäjät vannovat Oneida Victorin rautojen nimeen, eikä ihme, sillä firma on sama yritys, joka tuotti ensimmäiset Conibear-raudat ja omistaa edelleen Conibear-tuotemerkin. Nimi on vain vaihtunut matkan varrella Woodstream Corporationista Oneida Victoriksi. Tuotemerkin omistuksesta johtuen vain OV kutsuu rautojaan Amerikan markkinoilla Conibeareiksi.
Hinnat vaihtelevat reippaasti: halvimmillaan 120-koon raudat maksoivat vajaan seitsemän euroa ja kalleimmillaan parikymppiä. Hinta luonnollisesti korrelloi jotenkuten laadun kanssa ja edukkaimpia rautoja on moni joutunut hitsaamaan kasaan niiden ratkettua ensimetreillä. Mielenkiintoisena ja helpon kuuloisena vaihtoehtona Oneida myy ruostumattomasta teräksestä valmistettuja rautoja suoraan verkkosivuiltaan. Mikäli toimitus peräpohjolaan onnistuu, lienevät rosteriraudat kelpo vaihtoehto ruosteenkerääjille.
Rautojen käsittely
Tuoreeltaan pakkauksesta paljastettuna raudat ovat tukevassa varastorasvassa, eikä ihme, sillä kapistukset ruostuvat hetkessä ollessaan tekemisissä elementtien kanssa. Kapistukset myös sotkevat mustaan tökottiin kaiken mihin koskevat.
Koska mikään saaliseläimistä ei houkutu ansaan varastorasvan käryllä ja raudat pitää joka tapauksessa käsitellä, jotta ne kestäisivät yhtä talvea pidempään, on tulevan pyytäjän syytä aloittaa uransa pesemällä rasva pois raudoista. Tahna oli sen verran tiukassa, että pesuaineessa keittäminen osoittautui riittämättömäksi ja tiskiharjaan tarttuminen välttämätöntä.
Kun raudat on puunattu ruostuvat ne jo pelkästä kosteasta katseesta. Seuraavassa vaiheessa ne on siis syytä käsitellä säänkestäviksi. Tämä voidaan tehdä monella keinolla, itse ostin painepullon sinkkimaalia jota ruikin raudoille. Tämä korvasi rasvanhajun herkullisella maaliteollisuuden tuoksulla ja jouduinkin tuulettamaan kapistuksia hyvän aikaa ennen kun kehtasin edetä seuraavaan vaiheeseen. Verkossa moni ehdottaa suoja-aineeksi tervamaalia, koska tervantuoksuiset raudat ovat sellaisenaan pyyntivalmiit.
Conibear-rautojen virittäminen köyden avulla
Uusia leluja pitää päästä kokeilemaan. Jämäkät raudat on kuitenkin kohtalaisen vaikea virittää puhtain käsivoimin. Rautakauppiaat tyrkyttävät ratkaisuna ongelmaan erityisiä virityspihtejä, joilla homma näyttää toimivan kohtalaisen näpsäkästi. Pihille pihtien pääongelma on hinta ja netti tarjoaakin edukkaampia vaihtoehtoja rautojen pyyntikuntoon saattamiseksi.
Raudat voidaan saattaa käyttökuntoon yksinkertaisimmin tukevan köydenpätkän avulla. Köyden toiseen päähän solmitaan sen kokoinen lenkki, että se ankkuroituu vaivatta virittäjän jalkaterän ympäri. Sitten köysi viedään jousen lenkkien läpi edestakaisin siten, että köyden kiristäminen vetää jousen päät yhteen.
Menetelmä mahdollistaa rautojen virittämisen tai vapauttamisen yhdelläkin kädellä, mikäli toinen on syystä tai toisesta varattu, esimerkiksi sähläyksen seurauksena jumissa raudoissa. Vapaana olevaa käyttä käytetään varmistinhakasten virittämiseen jousien ympärille.
Kun molemmat jouset ovat vireessä ja varmistetut, viedään rautojen virittäminen loppuun painamalla leuat niin pitkälle yhteen, että ne voidaan lukita laukaisulaitteen leukoihin. Oneida Victorin oma ohje, sisältäen köysitempun, saattaa valaista homman tarkemmin. Lopuksi varmistimet löysätään ja loukku on pyyntivalmis.
Pari vinkkiä: raudat voivat räpsähtää sormille varmistettunakin ja vaikka ne eivät lukitukkaan ja voima on vain murto-osa varmistamattomien rautojen vastaavasta, kannattaa kokemusta välttää viimeiseen saakka. Rautoja kannattaa siis opetella käsittelemään siten, että tiedostaa jatkuvasti vaara alueen. Suojaputken mallista riippuen voit haluta kääntää jouset pystyyn. Tämän voit tehdä viritetyillekin raudoille; niiden ei pitäisi laueta jousien räpläämisestä (muista kuitenkin edellinen vinkki). Viritetyistä raudoista kannattaa ottaa löysät pois painamalla laukaisinviiksiä kepukalla sisäänpäin sopivasti, niin että seuraava millin liike viiksiin laukaisee raudat.
Suojakotelon tekoon
Koska hetitappavat raudat eivät tee eroa kotikoiran ja näädän välillä, on suoraa pääsyä ansaan syytä rajoittaa – siihen velvoittaa lakikin. Käytännössä tämä tehdään asettamalla ne useimmiten puusta tai vanerista rakennettuun suojaputkeen, jonka pääsyaukko on mitoitettu siten, etteivät ylimääräiset isokokoiset vieraat pääse laukaisemaan niiden sisään sijoitettuja rautoja.
Seuraavassa osassa perehdytään suojaputkien saloihin ja askarrellaan muutama metsään vietävä mallikappale.
Facebookin kautta tuli muuten hyvä lisäys: rautoja ei kannata maalata kesken kautta, koska maalin hajulla on taipumus pysyä kapistuksissa kohtalaisen pitkään. Itselläni ei sinäänsä ollut kiirus, joten omat rautani joutavat karistaa hajun tyhjää pyytäessään. Mikäli ehostusta täytyy paikata kesken kautta, toimii hommaan tervamaali, jota saa myös ponnekaasullisena versiona (kuulemma ainakin rengasliikkeistä saattaisi löytyä ponnetavarana).
Meilläkin on juuri noita Conibear rautoja. Nyt kevät talvella onkin tarkoitus tyttären kanssa rakennella uusia suojakoteloita raudoille kun entiset alkaa jo olla aikansa eläneitä ja samalla meinasin rakennella keinulautaloukkuja minkille.
Rakentaminen on mukavaa ja jos kaikki menee putkeen, ihan terapeuttistakin puuhaa. Itse rakensin projektia varten pönttömallisia koteloita pitkän kaavan mukaan raakalaudasta. Laitan omat kokemukset rakentelusta seuraavassa jutussa ja koitan linkata pakettiin mukaan parit kokoamisohjeetkin.