Pienpetojen rautapyynti – osa 1: minkkiturkki jouluksi

Pienpetokannan kurissa pitäminen on yksi merkittävimmistä metsästykseen liittyvistä riistanhoitotöistä. Hyvän omantunnon ja kasvavien lintukantojen lisäksi ahkeraa metsästäjää palkitaan arvokkaalla luonnonturkiksella. Monia pienpetoja metsästetään myös koiran kanssa, mutta rauta- ja loukkupyynti ovat moninkertaisesti tehokkaampia tapoja petokannan karsimiseen. Hetitappavat raudat ovat helppo ja kärsivällinen pyyntikumppani.

Hetitappavat raudat lopettavat nimensä mukaisesti saaliseläimen maallisen vaelluksen välittömästi lauetessaan. Pyyntiperiaatteeltaan ne eivät siis eroa mitenkään hiirenloukusta. Raudat syötitetään ja jätetään metsään sellaiselle alueelle, jossa tiedetään tai arvataan saaliseläimen, yleensä näädän tai minkin, liikkuvan. Loukun, joka siis vangitsee eläimen elävänä, käyttämiseen verrattuna hetitappavien rautojen käyttäminen on huolettomampaa, koska rautoja ei tarvitse kokea päivittäin vaan raudat voidaan rauhassa tarkistaa vaikka viikon välein.

Mitä raudoilla pyydetään ja koska

Raudoilla pyydetään pääasiassa näätää ja minkkiä. Aiemmin sallittua oli myös ketun, mäyrän ja supikoiran pyytäminen, mutta 1.6.2013 voimaan astunut metsästysasetuksen muutos rajoitti suuret riistaeläimet rautapyynnin ulkopuolelle. Muutoksen jälkeen kuivalle maalle viritettyjen rautojen enimmäisläpimitta on 20cm ja veden alle viritettyjen 30cm.

Alla ajantasainen metsästysasetuksen rautapyyntiä koskeva pykälä kokonaisuudessaan. Aiempi versio on luettavissa täältä.

10 § (11.4.2013/270)

Rautojen käyttäminen

Riistaeläinten pyydystämisessä saa käyttää vain rautoja, jotka aiheuttavat lauetessaan eläimen välittömän kuoleman. Raudat on huollettava säännöllisesti. Raudat on sijoitettava siten, ettei niistä aiheudu vaaraa ihmisille tai muille kuin pyydystettäville eläimille.

Rautoja saa käyttää maalla hillerin, kärpän, minkin, näädän ja oravan metsästämiseen sekä rauhoittamattomien nisäkkäiden pyydystämiseen. Rautojen läpimitta saa olla enintään 20 senttimetriä.

Rautoja saa käyttää veden alla euroopanmajavan, kanadanmajavan, minkin ja piisamin metsästämiseen sekä rauhoittamattomien nisäkkäiden pyydystämiseen. Rautojen läpimitta saa olla enintään 30 senttimetriä.

Pienpetojen pyynti ajoittuu pääasiassa talvikaudelle, jolloin rautoihin jääneen eläimen nahka ei pilaannu niin nopeasti. Lisäksi talviturkki on tuuheampi ja kestää käsittelyn. Kesäaikaan pyydetystä eläimestä irtoaa karva.

Näädän vuosisaalis on 10 000 – 20 000 yksilöä ja sen pyyntiaika on 1.11 – 31.3. Minkkiä taas saadaan vuosittain 50 000 – 85 000. Vierasperäisenä lajina sen pyynti on ympärivuotista, mutta koska naarasta, jolla on pentue ei saa tappaa 1.5.–31.7, ei rautoja voida käyttää minkin pyynnissä kesäkautena.

Mitä hyvää näädästä saa?

Motiiveja pienpetopyynnille on kaksi: riistanhoito ja saaliseläimen turkis. Molemmat, sekä näätä, että minkki ovat tehokkaita saalistajia, joiden vähentämisellä on positiivinen vaikutus alueen metsäkanalintukantaan. Minkki, kuten supikoirakin, on turkistarhoilta karannut (tai vapautettu) vahingollinen vieraslaji joka ei kuulu suomalaiseen luontoon.

Metsästäjälle pienpedosta jää käteen ennen kaikkea sen turkki. Lihaa ei käytetä, vaikka teoriassa minkä tahansa eläimen voi syödä (kokkasihan Madventuresin Riku mäyränkin yhdessä kokki Jaakko Kolmosen kanssa Mad Cook-pätkässä). Mikäli kotikokin kokeilunhalu on ylivoimainen, on ennen uunin lämmittämistä liha syytä tarkistaa trikiinin varalta.

Luonnonturkis on eettinen vaihtoehto tarhatulle elukalle. Sen käyttöä rajoittaa eniten epätasalaatuisuus: villinä eläneessä näädässä näkyvät myös elämän jäljet, siksi moni muotitalo valitettavasti haluaa turkiksensa jatkossakin tarhoilta. Luonnonturkisyhdistys ry edistää eettisen turkiksen käyttöä ja on rekisteröinyt Wild Finnish Fur (WFF) -tavaramerkin. Yhdistys järjestää turkiksen käsittelykoulutusta mm. yhdessä Suomen Metsästäjäliiton kanssa.

Nahkominen

Mikäli ansa napsahtaa ja turkista jää käteen, sen voi myydä eteenpäin (priimalaatuisesta supinnahasta saa noin parikymppiä) tai teettää itselleen vaikka lapaset tai karvareuhkan talven jänispassin varalle. Molemmat hoituvat turkismuokkaamoissa, joiden kotisivuilta löytyvät tarkemmat ohjeet nahan käsittelylle ja lähettämiselle.

Jotta nahka on jälkikäsittelykelpoinen, eläin tulee nylkeä oikein. Riistakeskus on tuottanut ohjeet turkiseläinsaaliin käsittelyyn ja vaikkei ohjeistusta olekkaan kuvilla pilattu, pääsee ohjeen lukemalla varmasti alkuun.

Yleensä nahan muokkaus jätetään suosiolla turkismuokkaamoille, jotka veloittavat siitä pari-kolmekymppiä, mutta jos työhön haluaa perehtyä perinpohjin, voi nahan käsittelyn viedä loppuun kotikonsteinkin. Suinpäin hommaan ei kuitenkaan kannata sännätä, vaan luntata itsensä enimpien virheiden ohi esimerkiksi harrastajanahkurin oppaan avulla. Nahan muokkauksesta voi lukea myös Wikikosta.

Seuraavat vaiheet

Karhuakaan ei voi nylkeä ennen kun se on kaadettu. Ennen kun vaimolle luvataan turkistakki ensi jouluksi, olisi hyvä laittaa varuiksi parit pyyntiraudat metsän siimekseen. Seuraavissa osissa (toinen ja kolmas) tutustutaan Conibear-mallisiin rautoihin, hankitaan ja sääsuojataan muutamat raudat ja rakennetaan niille suojaputket, joilla estetään vääränsorttisen eläimen päätyminen rautoihin.

PS. Artikkelin pääkuvassa komeileva näätä ei ole suomalaista sorttia vaan kotimaisen Mäntynäädän serkku Amerikannäätä. Kuvan lähde: Steve Allen / Flickr