Kesäloma oli kulutettu pääosin perisuomalaisia riittejä toteuttaen, eli halkoja pätkien, saunoen ja makkaraa järsien. Hyväänkin kyllästyy ennen pitkää ja kahden viikon kohdalla mielen päälle alkoi ilmaantua ajatuksia tekemisrepertuaarin laajentamisesta. Vaikka ”join kaljaa ja saunoin” onkin modernina suorittamisen aikana kohtalaisen zeniläinen lähestymistapa lomailuun ja tyhjentää lompakon lisäksi aivotkin juuriaan myöten työasioista, ei siitä juurikaan jää sankaritarinoita kerrottavaksi työkavereille. Palettia piti siis laajentaa pikapikaa, jottei vallan joudu änkyttämään kollegoiden tiedustellessa kesäloman kuulumisia.
Minne sitä uunituoreen metsästysmökin suojista lähtisi, ellei tarkistamaan tulevan syyskauden sadon kehittymistä? Metsästysmökki, jota vaimoni virheellisesti kesämökiksikin kutsuu, on sopivasti Kuhmoisten alueen vieressä ja tutustuttavaa riittää, alue kun on itselleni uusi ja kaipaa kipeästi kartoitusta. Ajatuksissa siinsivät vielä kirkkaasti viime syksyiset jalot elämykset vaeltelusta ikihonkien siimeksessä lintuja vaanien. Samoilukokemushan ei varmasti voi kuin parantua kesän myötä, joten tuumasta toimeen!
Pakkasin vaimon ja kaksi koiraa autoon, jonka nokka käännettiin Kuhmoisten suuntaan. Siihen ne pakkaamiset sitten jäivätkin: retkivarusteiksi riittivät ne rytkyt, mitkä niskassa sattuivat olemaan ja ruokapuoli hoidettiin hakemalla kaupasta pari sämpylää taskun täytteeksi.
Perille päästyämme laitettiin auto parkkiin, otettiin Garminista suunta ja rymisteltiin korkein odotuksin metsään nauttimaan Suomen kesästä.
Pari faktaa paljastui heti ensimmäisen sadan metrin aikana:
- Suomi-filmien antama kuva kesäisestä metsästä on jäätävän väärä
- Koko reissu oli hirveä virhe
Seesteisten niittyjen ja pehmeiden sammalmätästen sijaan iloista retkeilijää odottivat metsässä nahkaa raapivat kuusenoksat, puolisääreen ulottuva risukko ja tuhannet lihaa ja verta syövät hyönteiset.
Olin aina kuvitellut repiväni syksyllä maastokamat päälle taistellakseni säätä vastaan, mutta rämmittyäni sandaaleissa ja lyhytlahkeisissa neljä kilometria metsän poikki tunnistin paikallisen flooran pahimmaksi vihollisekseni hyönteisten tullessa perässä kovana kakkosena. Lämpotila vaihteli kesähelteen ja hyytävän kylmyyden välillä riippuen ympäröivästä pilvi- ja kuusitilanteesta, joten pitkien lahkeiden päälleenrepiminen olisi johtanut välittömään lämpöhalvaukseen shortsien ollessa puolet ajasta liian kylmät.
Koska olin kyllästänyt itseni kolmatta viikkoa hyttysmyrkyllä siihen malliin, ettei avotulien lähelle ollut asiaa, olin koppavasti jättänyt tökotin turhana mokin verannalle. Oppia ikä kaikki, sillä ympärilläni pyörivä verenimijäparvi söi retkeilyn ilon lisäksi ison osan selkänahastani. Eväiden nauttiminen ei tullut kysymykseenkään, koska aina asia joka pidätteli meitä joutumasta paarmanruuaksi oli reipas marssitahti.
Tiivistä retkitunnelmaa eivät lievittäneet hämillään olevat koiramme. Kalenterista tietämättömät raukat kuvittelivat, että nyt ollaan jänisten ja lintujen perässä ja hihnan heltiäminen olisi vain ajan kysymys. Jalot pedot ottivat ilon irti vaelluksestamme kiertäen jokaisen risukon raahaten köyden toisessa päässä roikkuvan koiranohjaajan perässään. Hyvä metsästyinto kasvateillani ainakin on, mutta elukoiden järjellä ei tarvitse nuotiotulilla ylpeillä.
Kaikki hyvä loppuu onneksi aikanaan. Ensiksi loppui retki, sitten kesäloma ja toivon mukaan kohta kesäkin, jotta voin toivottaa siivekkäät paahteen mukana manalaan ja saan metsän takaisin itselleni. Heille, jotka janoavat eväsretkelle luonnon helmaan voin varauksetta suositella kaupunkien runsaita ja hoidettuja puistoja höystettynä tuplasatsilla hyönteismyrkkyä – kyllä siihen Offinmakuiseenkin olueen tottuu ajan kanssa.
Selvästi loistava reissu! :D Aina niistä jotain oppii. En ole ihan varma mitä.
Moikka Marika! Mä taisin oppia pukeutumaan ja varustautumaan paikkaa, enkä säätä varten – ja toi pätee kaikkeen aina metsäreissusta häihin ja hautajaisiin asti ;)