Kun pakastin pullistelee pyypaisteja ja lähimetsästä on se viimeinenkin metso napattu reppuun uskollisella kaksipiippuisella on aika nostaa vaikeustasoa, luopua ruudista vauhtiaineena ja siirtyä metsästämään esi-isien menetelmillä. Vipukeihään paiskominen metsästarkoituksessa on kuitenkin suomessa kiellettyä, joten primitiiviaseisiin mieltyneelle ainoaksi vaihtoehdoksi jää jousi. Eikä moderni jousiasekaan enää ole kauhean primitiivinen.
Taljajousen historia
Jousi on todennäköisesti keksitty 20 000-50 000 vuotta sitten ja siitä muodostui eri puolilla maailmaa tärkein metsästysase. Suomessa ruutiaseet syrjäyttivät sen metsästyskäytöstä, mutta varsijousta ja kolkkanuolta on käytetty metsästyksessä vielä 1800-luvun loppupuolelle saakka. Perinteisesti jousi koostuu yhdestä tai useammasta laminoidusta puunkappaleesta muodostuvasta, joustavasta kaaresta, sekä edellisen kärkiin kiinnitetystä jänteestä. Perinnejouset porskuttavat edelleen ja ovat tahollaan kehittyneetkin, mutta suurin osa metsästäjistä käyttää nykyään monimutkaisempaa asetta, taljajousta.
Taljajousen ensiaskeleet otettiin Amerikan mantereella, jossa Missourilainen Holless Wilbur Allen sai 1960-luvun alussa idean taljakoneiston liittämisestä jouseen. Esimmäisen prototyypin hän hylkäsi vetopituuden riittämättömyyden vuoksi (Allen ei siis saanut jousta jännitettyä niin taakse, että ampuma-asento olisi ollut luonteva), mutta seuraavien vuosien aikana Allen jalosti ideaansa mm. epäkeskopyörillä ja sai vetopituuden kasvamaan. Hän huomasi myös, että jännitettäessä jousta vireeseen, pieneni vaadittava voima merkittävästi puolivälissä vetoa. Patenttihakemus jätettiin vuonna 1966 ja patentti myönnettiin kolme vuotta myöhemmin.
Allenin elo ei kuitenkaan muuttunut keksinnön myötä ruusuilla tanssimiseksi: tie markkinoille oli kivinen ja kaiken huipuksi mekaanisten vempainten käyttö jousimetsästyksessä oli kielletty. Archery World -lehden tekniselle toimittajalle, Tom Jenningsille lähetetty arvostelukappale sai kuitenkin ansaitsemansa huomion ja Jennings lisensoi tekniikan ja ryhtyi tuottamaan taljajousia. Tekniikan edistystä ei voi pysäyttää ja taljajousi löi itsensä läpi muuttuen vuosien saatossa evoluution ehdoilla siksi moderniksi aseeksi, jonka tunnemme tänään.
Kattava, W.E. Flewetin kirjoittama kertomus taljajousen historiasta löytyy täältä.
Jousimetsästys tänään
Amerikasta 1980-luvulla alkanut jousimetsästysbuumi näkyy hitaasti, mutta varmasti Suomessakin, jossa jousimetsästys on nostanut suosiotaan tasaisesti. Vuonna 2008 jousta metsästysaseenaan käyttäviä oli RKTL:n Suomalainen metsästäjä 2008 -tutkimuksen mukaan vajaa yhdeksän tuhatta. Nykyään luku lienee 14 000 -15 000 hujakoilla. Suhteellisestihan määrä ei päätä huimaa, koska koko metsästäjäkunnasta jousimiesten ja -naisten osuus on kolmen prosentin luokkaa. Suurin osa jousimetsästäjistä (arvio n. 90%) suosii metsästysaseenaan taljajousta, loppujen hätyytellessä eläimiä ns. perinnejousilla.
Nykypäivän Pohjois-Amerikassa taljajousi on erittäin suosittu metsästysase – eikä vähinten siksi, että siellä jousella pääsee metsästämään suosituimman riistan, peuran, lisäksi suurriistaa aina karhuihin asti. Metsästyslait ovat USA:ssa osavaltiokohtaisia, mutta tyypillisesti ne porrastavat metsästysajat siten, että osan kaudesta modernit ruutiaseet ovat pannassa ja metsästäminen tapahtuu joko jousella tai mustaruutitorrakolla.
Koska amerikka on lajin kotikenttä, ovat termistö ja mittayksikötkin hyvin pitkälti jenkkimallisia – tuumat ja paunat tulevat nopeasti tutuksi. Täällä härmässä käytetään suomen- ja englanninkielisiä termejä sujuvasti sekaisin ja verkosta löytyykin useita jousiaiheisia suomi-englanti sanastoja.
Jousella metsästäminen ja laki
Vaikka jousella metsästämisellä on suomessakin pitkät perinteet, päätyi kepinheitin metsästysasetukseen vasta vuonna 1993. Nykypäivänä jousella saa metsästää käytännössä kaikkea pienriistaa, sekä metsäkaurista.
Seuraavaksi jousimetsästystä koskevaksi lakimuutokseksi odotetaan peuranmetsästyksen sallimista erityisen jousiammuntakokeen (vrt. hirvikoe kiväärillä) suorittaneille metsästäjille. Lakiteksti menee lausuntokierrokselle keväällä 2015, joten aikaisintaan peurannahkaa puhkotaan jousivoimalla syksyllä 2016.
Nuolta ei elävään elukkaan sovi lennättää millä tahansa risukimpulla. Metsästysasetuksen 20§ määrittää riistaeläimen ampumiseen kelpaavan jousiaseen sellaiseksi, jonka jännittämiseen tarvittava voima on vähintään 180 Newtonia, eli jenkkiläisittäin noin 41 paunaa (lbs). Tyypillisesti paunaluku lienee välillä 50-70 lbs.
Jäykkyyden ja metsästettävien lajien lisäksi metsästysasetus määrittelee nuolen kärjelle asetettavat vaatimukset, sekä sen, että majavia ammuttaessa on nuoli kiinnitettävä jouseen siimalla. Kaikki jousityypit (pitkä-, vastakaari-, talja- jne.) varsijousta lukuunottamatta ovat sallittuja metsästysaseita.
Jousen kanssa metsälle
Kun kiväärimiehet kokoontuvat kehuskelemaan Kaakanakaadoistaan, leuhkii jousiporukka sillä, kuinka lähelle saalista ovat hiipimällä päässeet. Vaikka jousella voi ampua treenitilanteessa kauaksikin, rajoittavat vaihtelevat olosuhteet ja jahdin jännitys järkevän ampumamatkan alle pariinkymmeneen metriin. Nuoli tippuu jänteen jätettyään huimaa vauhtia maata kohti ja metsästäjän on kyettävä arvioimaan ampumamatka tarkasti, jotta nuoli tavoittaa kohteensa. Lisäksi ennakon hakeminen liikkuvaan maaliin on vaikeaa, koska nuolen hitaudesta johtuen tähtäyspiste voi olla useita metrejä varsinaisen kohteen edessä.
Käytännössä jahti tapahtuu joko koiran ajosta, hiipimällä saaliin luo, tai kyttäämällä sitä tarkoitukseen soveltuvassa piilokojussa. Ilman koiraa metsästävä joutuu siis joko hankkiutumaan hiipimällä saaliin viereen, tai jäätymään piilokojussa pitkiäkin aikoja. Toki pomppulintujahtikin onnistuu, mutta silloin saa jo olla varsinainen Robin Hoodi ja varautua suuntaamaan nuolikaupoille heti jahtireissun jälkeen.
Haastavuudestaan huolimatta jousella metsästäminen ei ole mahdotonta (ja jos se alkaa tuntua liian helpolta, voi hypätä suoraan extreme-luokkaan). Joka vuosi lajin löytää yhä useampi suomalainen ja niiden saaliskuvien määrä, jossa onnellinen metsästäjä poseeraa haulikon sijaan taljajousen kanssa tuntuu kasvavan vuosi vuodelta.
