Asuntovaunureissu aloitettiin ja lopetettiin nuorten koirien KAER-kisoilla. Käsivarresta rullattiin alas Lapualle valmistautumaan Junkkaria varten yhdessä Kitiremun kennelporukan kanssa.
Keskiviikkoaamuna neljän aikaan Molli tiedusteli mahdollisuutta päästä ulos sontimaan. Kun asia oli selvitetty, totesin että kello oli joka tapauksessa piippaamassa tunnin päästä ja unen jatkamisen yrittäminen olisi toivottoman optimistista. Vaikka käsivarren jahtilupa olisi vielä voimassa yhden päivän, olin päättänyt tehdä räjähtävän lähdön ja siirtyä Lapualle jo päivää suunniteltua aikaisemmin. Koirat olivat loppu ja Molli tarvitsisi joka tapauksessa pitkää lepoa ennen viikonlopun Junkkari-kisaa.
Pitkää matkaa ajettaessa oma mielitekoni on lähteä ajoissa liikenteeseen: aamusti liikennettä on vähemmän, ajelu on rennompaa ja kun päivä valkenee, ollaan jo hyvän matkaa kohti kohdetta. Niin tässäkin tapauksessa oltiin jo saavutettu Muonio kun aurinko nosti itsensä kunnolla esille horisontin takaa. Lapualle päästiin kevyellä tauotuksella illansuussa ja vaunu saatiin parkkiin luonnonvalossa. Nopeiden iltatoimien jälkeen siirryttiin yöpuulle ja valmistautumaan seuraavan päivän pikatreeneihin.
Torstaina otettiin nopea treeni fasaanilla ja todettiin että koira seisoo edelleen lintua. Siinä samalla tehtiin kylmän linnun nouto joka sujui Mollilta ihan onnistuneesti. Illalla vähän saunottiin ja perjantain aamupäivä meni toipuessa. Kävin rekisteröitymässä Junkkariin ja pikaisesti katsomassa pohjanmaan nähtävyydet, pääasissa Iisakki Järvenpään puukkotehtaan josta tarttui mukaan kaunis tuohikahvainen eräpuukko kaiverruksilla. Ilta koitettin paketoida aikaiseen, sillä seuraavan aamun herätys oli laitettu kuudeksi.
Junkkari on Saksanseisojakerhon järjestämä nuorten (alle kaksivuotiaiden) koirien kanakoirakoe ja jalostuskatselmus. Tässä ei niinkään kisata verissä päin parhaan tököttäjän tittelistä, vaan luodaan silmäys yhteen seisovien lintukoirien ikäluokkaan. Toki kisa on kisa ja parasta koiraa odottaa maine, kunnia, hieno loimi ja mitali, eikä sellaista koiranomistajaa olekaan, joka tuota palkintoa ei ottaisi ilolla vastaan. Koirat vain tässä iässä vielä tuppaavat olla keskenkasvuisia ja monille osallistujille Junkkari on se ensimmäinen KAER-koe.
Tapahtuma on kolmipäiväinen: yhtenä päivänä on koe, seuraavana jalostuskatselmus ja viimeisenä kokeen finaali, jossa koirien kerma selvittelee sen, kuka kantaa palkinnot kotiinsa. Tänä vuonna oli karkeakarvaisten saksanseisojien vuoro olla kokeessa lauantaina ja hoitaa jalostuskatselmus sunnuntaina.
Aamu meni sählätessä koiria, eväitä ja itseä kasaan. Paikalle päästiin kuitenkin ajoissa ja tapahtuman avauspuheiden jälkeen lähdettiin tuomarin ja maasto-oppaan kanssa peräkanaa pellolle. Vaikka yleensä otan kokeet suhteellisen rennosti, Junkkariaamuna olin pikkuisen takakireänä. Liekö syynä torstain saunominen, koirien pyörimisestä johtunut kevyt yöuni tai Mollin menointo jonka se osoitti varsin tyylikkäällä hinakäyttäytymisellään.
Ensimmäisessä erä Molli törmäsi ensin lehtokurppaan ja sitten fasaaniin jääden molemmilla kerroilla rauhallisesti paikalleen. Sitten pidettiin lounastauko ja tehtiin kylmän linnun noudot. Mollin nouto meni ihan mukiinmenevästi, joskin pientä tökkimistä tapahtui ennen linnun nappaamista suuhun. Lintu kiikutettiin kuitenkin perille asti hennolla siipiotteella ja luovutettiin tyylipuhtaasti istualteen.
Toinen erä meni paremmin ja koira löysi fasaanin hajujäljen ojan pohjalta. Pienen jäljityksen jälkeen Molli pysähtyi seisontaan ja lähti avanssilla etenemään, sitten pysähtyi toiseen seisontaan tiheään pusikkoon ja kannustuksella lintu rävähti ilmaan ja haulikko lauloi. Riistatyö oli paketissa. Koirille ehdittiin tehdä kolme erää. Koska Molli oli meidän porukan viimeinen, jäi meidän viimeiseksi koitokseksemme paluumatka autolle. Tässä kohtaa ohjaajallakin oli jo tiedossa, että nyt ei ole kuin hävittävää: riistatyön mahdollisuus oli pieni ja jos jotain löytyisi, se olisi fifty-sixty, että kyseessä olisi ”helppo” fasaani. Pilliä käytettiin varovaisen määritetoisesti ja pääsimme kommelluksitta autolle.
Mikään ykkösluokan suoritus tuo ei ollut, mutta kun riistaa löytyi ja mikään ei mennyt isommin pieleen, oli meillä kuitenkin joku tulos plakkarissa. Facebookkiinkin julkaistu kritiikki pidettiin kahta tuntia myöhemmin tukikohtana toimineessa Simpsiön hiihtokeskuksessa ja siellä pisteiksi varmistui 67 ja arvosanaksi nuorten luokan toinen palkinto NUO2. Todistuksen lisäksi palkinnoksi irtosi Saksanseisojan hopeinen mitali.
Mollin haku on sähäkkää nuoren koiran hakua, joka peittää maaston
pääsääntöisesti hyvin. Hakua rasittaa kaksi törmäystä.Toisessa erässä ottaa
kiinteän seisonnan ojassa. Luvasta räväkällä vaiheittaisella avanssilla
pakottaa linnun ilmaan heinikosta. Linnun siivittäessä käskystä
paikallaan. Kylmän linnun noudossa rauhallisesti paikallaan. Luvasta
vauhdikkaasti suoraan linnulle, hieman paketoi tarttuessaan, mutta tuo
vauhdilla ohjaajalle ja luovuttaa istuen. – Erno Lähteenmäki
Koko Kitiremun Ophelian koekertomuksen voi lukea täältä.
Vaikka syytä juhlaan olisi ollut, oli päivä vienyt mehut miehestä ja koirasta. Vietimme kuitenkin kennelin kesken illanistujaiset ja kertasimme päivän tapahtumat, mutta uni vei minut mennessään reippaasti ennen puolta yötä. Seuraavana päivänä olisi jalostustarkistus ja pitkä paluumatka kotiin.
Jalostustarkastus, niinkuin koiranäyttelyt yleensäkin, ovat sangen tylsää tekemistä. Hetken hekumaa edeltää monen tunnin odotus. Onneksi sää sentään oli hyvä, edellispäivänä vuorossa olleet lyhytkarvaiset joutuivat hoitamaan homman sateessa. Ennakko-odotukset eivät olleet korkeat – koirahan on sinäänsä nätti mutta kovin pienikokoinen. Nyt kennelinomistajattaren esittelyssä koira aseteltiin kerrankin oikein ja saatiin juuri ja juuri 57 cm minimimittaan. Kun koosta ei päästy rokottamaan, oli lopputuloksena ERI ja kotimatkalle päästiin kaksin verroin kiitollisina Junkkarin tuloksista.
Mitä jäi kuukauden koirakierroksesta käteen? Sehän oli sangen antoisa ja kokemusrikas retki. Valmisteluiden jälkeen (lue 1. osa tästä) siirtymä Savukoskelle ja Niestan metsäkoe (lue 2. osa tästä), josta saatiin erittäin vaikeissa oloissa NUO3 palkinto. Sitten ystävien kanssa Ruotsin maisemissa ottamassa varaslähtö kanalintukauteen ja metsästyksen jatkuminen käsivarressa (lue 3. osa tästä). Riistaakin tuli sen verran että riekkoa päästiin maistamaan pariinkin otteeseen. Ja nyt lopuksi Grande Finale Junkkarissa jossa tulokset ylittivät kaikki ennakko-odotukset. Vanussa asuminen ei ollut lainkaan kamalaa, päinvastoin. Oma koppi mahdollisti töiden ja metsästyksen sujuvan lomittelun, sinne mahtuivat molemmat seisojat sulassa sovussa ja se saatiin pidettyä suurinpiirtein siistinä ja ehjänä koko kuukauden ajan.
Ensi vuoden retkeä voisi kehittää lähtemällä vähän myöhemmin liikenteeseen ja metsästämällä metsämaisemissa alkumatkan. Metsojen ja teerien narraaminen olisi pitkästä aikaa kivaa puuhaa, vaikka rakastankin riekkojahtia. Riekkojen pariin taas voisi koukata vasta ensimmäisten Lapin pakkasten jälkeen, jolloin metsästys tapahtuisin enemmän tunturimaisemissa noiden iänikuisten soiden sijaan.
