Häpeällinen totuus hirvenmetsästyksestä

Viikon hirvijahtimme Suomussalmella on yksi metsästyskauteni kohokohdista, johon kulminoituu lähes vuoden uurastus lupien hakemisen ja jahdin järjestämisen parissa. Koska asiaa tuntematon saattaa, pääasiassa iltapäivälehtien ansiosta, mieltää kaikki hirviporukat juopotteleviksi öykkäreiksi, jotka taklaavat hirvet tantereeseen kaatoryyppyjen välillä auton ikkunasta ammutuilla harhalaukaukauksilla, katson asiakseni sivistää osaltani kanssaeläjiäni hirvihommien saloista ja siitä vaivasta, joka jokaisen eräksi otetun elukan eteen nähdään.

Jahtiporukan kokoaminen ja lupien hakeminen

Metsästysseuramme kokoaa vuosittain jäsenistään hirviporukan. Pääkriteereinä jahtiin pääsemiselle ovat suoritettu hirvimerkki ja säällinen käytös aiemmissa jahdeissa. Koska merkin suorittaneita tervepäisiä kavereita piisaa, on hirviporukkamme kasvanut vuosien saatossa melkoiseksi, 40 hengen tienoilla olevaksi seurueeksi. Pulaa jahtimiehistä ei siis ole. Hirviporukkamme koko asettaa omat haasteensa jahdin organisoinnille ja valmisteluvaiheen aikaiselle tiedottamiselle ja edellistä onkin tehostettu erilaisilla nykyaikaisilla sähköisillä ratkaisuilla.

Seurue kasataan lähettämällä käyttämämme jäsenrekisteriohjelmiston (kysy niin kerron lisää) kautta tiedustelusähköposti jokaiselle, joka on ilmoittanut kiinnostuksensa hirvijahteihin. Postissa on linkki Googlen Docs-palveluun väkerretylle ilmoittautumislomakkeelle, johon tuleva hirvimies täyttää aluelupahakemukseen vaadittavat metsästäjäkohtaiset tiedot, joita ovat henkilötietojen lisäksi mm. metsästäjänumero ja vakuutus siitä, ettei metsästä muussa porukassa. Tiedot ilmaantuvat ilmoittautumisten kasautuessa webissä majailevaan listaan.

Hirvenmetsästys tapahtuu metsähallituksen lupa-alueilla, joka pitää anoa erikseen. Alueluvat tulevat hakuun vuodenvaihteessa ja hakemus jätetään kätevästi Metsähallituksen sähköiseen lupahakujärjestelmään. Alueluvan hakemista olen avannut aiemmin täällä. Lupahakujärjestelmään ilmoitetaan haettava alue ja lista metsästäjistä tietoineen, jotka tässä vaiheessa tarkistetaan huolellisesti ja kopioidaan ilmoittautumislomakkeista.

Alueluvista päätetään maaliskuun kieppeillä, jolloin päätös liitteineen lävähtää hakijan postilaatikkoon ja on ladattavissa digimuodossa lupahakujärjestelmästä. Kun alue on saatu, aloitetaan metsästysretken organisointi hirvikokouksen muodossa.

Hirvikokous on tulevan metsästysseurueen ensimmäinen järjestäytymiskokous, jossa muodostetaan jahtiorganisaatio, päätetään haettavista pyyntiluvista ja suunnitellaan muut mahdolliset käytännön asiat. Kokouksia voidaan tarvittaessa pitää lupaprosessin edetessä yksi tai useampi ja niissä otetaan kantaa esimerkiksi seuraaviin asioihin:

• Metsästyksen johtajan (vastuuhenkilö) ja varajohtajien valinta
• Haettavien pyyntilupien määrä
• Kerättävät maksut
• Säännöt, lakimuutokset
• Majoitus jahdin aikana
• Muut asiat mm. nuolukivien vieminen, rajavyöhykeluvan hakeminen, viestintäkäytännöt, mahd. hankinnat

Seuraavaksi voidaan ryhtyä hakemaan hirven pyyntilupia. Lupakäytäntö varmistaa kestävän verotuksen ja siksi pyyntilupia hakevat myös omilla alueillaan metsästävät seurueet. Myönnettävien pyyntilupien määrä riippuu mm. alueen hirvikannasta ja siellä metsästävien seurueiden määrästä ja miesluvusta. Lupaehdoissa saattaa olla myös suosituksia ja rajoituksia metsästettävien hirvien sukupuolen ja iän suhteen. Hakemallamme alueella on kokoisemme porukka voi vuodesta riippuen olettaa saavansa luvan 3-7 aikuiselle hirvelle. Myönnetyistä pyyntiluvista tulee päätös kesän aikana.

Jossain kohtaa prosessia selvitellään keitä koiramiehiä, eli koiranohjaajia saadaan mukaan jahtiin. Ilman koiria on itärajan suurille alueille turha mennä. Hirvikoirina meillä on norjanharmaita, eli harmaanorjanhirvikoiria. Ne hakevat metsään päästyään hirven jäljet ja pyrkivät haukulla pysäyttämään hirven ns. seisontahaukkuun, jolloin koiramies hiipii haukulle ampumaan saaliin. Aina, erityisesti susialueella, eivät koirat saa hirveä haukkuun, vaan se liikkuu jatkuvasti jolkotellen pienellä alueella, jolloin koirat seuraavat siirtyviä hirviä yrittäen pysäyttää ne haukkuun. Koiraa hirvi ei juurikaan kammoksu, mutta jos haukulle hiipivä metsämies paljastuu, ottaa hirvi ritolat. Koira seuraa karkkoavaa hirveä, mutta ei tällöin yleensä hauku. Liikkuvaa hirveä pyritään motittamaan passiketjuilla.

Kun pyyntiluvat viimein saadaan, tiedotetaan niistä jahtiporukalle ja pidetään mahdollisesti vielä yksi jahtia edeltävä hirvikokous. Tässä vaiheessa työtunteja on kulunut jo kymmeniä, eikä vielä olla edes päästy metsään asti. Sinne suunnataan seuraavaksi!

Hirvenmetsästyksen organisointi ja kommunikointi

Viimeiset vuodet olemme anoneet itärajaan rajoittuvan Vieremän alueen alueen Hossasta, Suomussalmen kunnasta, joten pelipaikka on ruuhkasuomesta katsottuna kaukana ja kilometrejä kertyy siirtymässä noin kahdeksansataa. Alue on iso ja haastava: metsäautoteitä on harvassa ja niiden ulkopuolella pääasiassa suota. Siirtymät teiden ulkopuolella ovat yleensä hitaita ja raskaita. Hirvenpirut ovat myös vuosien saatossa oppineet siirtymään itärajaa reunustavalle rajavyöhykkeelle (jolta metsästys on ilman erityislupia kielletty) turvaan, tähän vaivaan tosin auttaa keväällä haettu rajavyöhykelupa, joka oikeuttaa metsästykseen alueella tietyin rajoituksin.

Aikaisempina vuosina yksi jahdin haasteista on ollut passiketjujen muodostaminen järjellisessä ajassa ja reagoinnin hitaus hirven siirtyessä haukussa ketjujen ulkopuolelle. Ketteryyden lisäämiseksi jaettiin hirviporukka tämän vuoden jahdissa useampaan ryhmään, jotka varajohtajien ohjauksessa toteuttivat metsästyksen johtajan tahdon kentällä. Ratkaisu tuntui toimivan kerätyn palautteen perusteella hyvin ja uskon käytännön vakiintuvan tulevissakin jahdeissa.

Ryhmäjaon lisäksi organisointia helpottavat modernit työkalut. Suurin osa ryhmämme hirvenjahtaajista on hankkinut käyttöönsä VHF puhelimet ja niihin hälyäänet luontokappaleilta kätkevät korvanapit, joiden läpi tiedot tilanteista kulkevat ukolta toiselle. Passissa kökkimisen tuskaan auttaa yleiskuvan ylläpitäminen koirien edesottamuksia seuraamalla. Niin kauan kun kenttiä ja akkua riittää puhelimessa, välittyvät koirien ja jahtikavereiden sijainnit metsästäjälle mobiilikapulaan asennetulla, GSM-verkkoa hyödyntävällä Tracker GPS seurantajärjestelmällä. Rajan tuntumassa matkapuhelinverkon peittävyys on kuitenkin rajallinen ja katvealueita piisaa, siksi hirvikoirat pannoitetaan usein Trackerin lisäksi Garminin pannoilla, jotka sylkevät sijaintitiedon VHF-tekniikkaa käyttäen Garminin GPS-vastaanottimeen.

Pitkät päivät metsällä ja tiivis yhteisasuminen asettavat omat rasitteensa metsästäjien hermoille. Höyryä voi päästää vaikka vuodattamalla tuntojaan kämppäkaverille. Riittävä lepo ja oman ajan ottaminen ovat tärkeitä henkireikiä. Toki sitä kaljaakin voi iltansa ratoksi kitata mikäli mikään muu ei ahdistukseen auta, mutta jahtisäännöt ovat yksiselitteiset alkoholin osalta: metsästettäessä ei juoda ja aamulla joka ukon pitää olla ajokunnossa riippumatta siitä kuinka pitkälle edellinen ilta on venynyt.

Jahtiaamun koittaessa

Hirvijahtiin lähdetään metsästysviikon jokaisena päivänä poislukien koirien pakolliset lepopäivät, joita koirien määrästä ja metsästyspäivien tapahtumista riippuen kertyy 1-2 viikolle. Käskynjakoon kokoonnutaan vähän ennen auringon nousua ryhmittäytymään ja kuulemaan päivän ensimmäiset passit, sekä muut tiedonannot. Apujohtajat kokoavat omat ryhmänsä ja vievät ne passipaikoille, joilla ollaan aurinkon jakaessa ensimmäisiä säteitään. Samaan aikaan koirat päästetään hirvien perään passiketjujen jommalta kummalta puolelta. Alkaa loputtomalta tuntuva jököttäminen.

Passissa ollaan hiljaa kuin kirkossa. Passissa ei saa pissata, kakata, syödä, juoda, paiskoa ovia, soitella puhelimella, tupakoida tai ilkamoida. Paitsi jos on pakko: passittaminen kun kestää pisimmillään neljästä viiteen tuntia ja siinä ajassa ehtii ihminen kehittää itselleen jos jonkinmoista tarvetta.

Suurimman osan ajasta passissa seisotaan vailla hirvihavaintoja. Trackerin ohjelmasta voi kuitenkin seurata hirvikoiran puuhailuja ja pitää jännitystä virtuaalisesti yllä. Koiran lähestyessä passia nousee passimiehen toiveikkuus: ehkä se päätyy tänne asti tällä kertaa? Alle kilometrin päässä kulkeva hirvikoira on jo melkein lupaus hirvitilanteesta ja tällöin kannattaa olla valmiina, vähintään lakata pissaamasta, jos siihen touhuun on kielloista huolimatta ryhtynyt. Ase kannattaa myös ladata ja ottaa ampumavalmiiksi hyvissä ajoin, koska hirvi kyllä kuulee kaiken kilinän eikä erehdy möykkämiehen tähtäyslinjalle.

Muutaman (2-6) tunnin pönötyksen jälkeen pidetään tauko. Silloin jahtisakki kokoontuu nuotiolle lämmittelemään ja paistamaan makkaraa. Yleensä tässä välissä koirat ovat jo palanneet metsästä ja ne viedään toiseen paikkaan katsomaan, josko se hirvi sieltä löytyisi.

Iltapäivällä tehdään aamun toisto. Yleensä kimpsut kerätään siinä neljän pintaan ja painutaan takaisin kämpille. Myöhempäänkin voi mennä, jos koiralla on hirvi edessään ja se on parkkeerannut itsensä rajavyöhykkeelle seisontahaukkuun.

Saatiinko hirvi? Kuka ampui??

Joskus onnistaa ja hirvi kaatuu. Kaatolaukausta seuraa hetken ns. hirvikiima, jolloin hyvät kommunikointitavat unohtuvat ja radiosta kaikuvat ihmettelyn äänet: ”Kuka ampui? Saatiinko hirvi? Puretaanko passit? Mitä??”. Kohinan laannuttua ja tilanteen selvittyä huomioidaan kohmettuneet passimiehetkin ja eetteristä kaikuu vapauttava ilmoitus: ”Hirvi kaadettu täälläjatäällä, puretaan passit ja kokoonnutaan kaadolla”. Ryhmänjohtajat välittävät tiedon passimiehilleen ja purkavat ketjut.

Seuraavaksi iki-iloinen hirvisakki kokoontuu eräksi saadun sarvipään äärellä. Paitsi ettei niillä kaikilla ole sarvia, ja jos on niin ne eivät useinkaan ole köyhän talon kynttilänjalkaa kummempia. Sarviin on kuitenkin kiva kietaista köysi, jolla kymmenkunta ukkoa pystyy vetämään kaatuneen metsän kuninkaan korvesta ihmisten ilmoille. Huonolla tuurilla hirvi on kipannut parin kilometrin päähän lähimmästä tiestä, jolloin kiskomisoperaatio herättää suuria tunteita ja hien pintaan. Hyvin varustautunut hirviporukka on hankkinut vetolevyn, mönkijän, sekä maastoliikenneluvan ja säästää selkälihaksiaan seuraavan päivän passitusta varten.

Ennen kiskomista hirvi pitää esikäsitellä. Veri ei tee lihalle hyvää, joten siitä koitetaan päästä eroon pistämällä, eli katkaisemalla elukan isot verisuonet rinnan kautta. Lisäksi suolisto on hyvä ottaa irti muusta ruumiista heti hirven hengen herpaannuttua, jottei mahdollisesti puhjenneen suoliston sisältö marinoi pihvilihoja. Velvollisuus kuuluu meillä ampujalle, joka savun hälvettyä löytää itsensä perkuuhommista olkapäätään myöten hirven sisuksissa.

Kun hirvi on tyhjennetty ja saatu keploteltua ajoväylän varteen, nostetaan eläin paikalle saapuneeseen peräkärryyn ja kuskataan lahtivajalle. Tuoreen lihan pitää riippua, jolloin ruho jäähtyy ja liha mureutuu. Hirven käsittely ei loppujen lopuksi, kokoa lukuunottamatta, eroa pienriistan käsittelystä, joten aiemmin antamani vinkit saaliin saattamiseksi metsästä lautaselle kannattaa kerrata.

Lihat laukkuun ja kotia kohti

Yksi alkukaudesta järjestetyn jahdin haasteista on lihojen säilyvyys. Lämpimimmillään mittari osoittaa lähes kymmentä astetta ja on sanomattakin selvää, ettei lihaa voi sellaisissa olosuhteissa riiputtaa ulkona muutamaa päivää pidempään. Hirvi pitää siis paloitella ja jakaa jahtiporukan kesken jo puolessa välissä jahtireissua. Kukin saa sitten kimpaleitaan viilennellä miten parhaiten taitaa, itse käytin sanomalehdillä vuorattua lihalaatikkoa ja isoa kylmäkallekasaa eivätkä lihat ehtineet alkaa vihertää.

Lihanjako on episodi itsessään. Isoa elukkaa paloitellaan tuntikausia, vaikka lihamestareita olisi kymmenkuntakin hääräämässä työn touhussa. Eläin paloitellaan arvoltaan samansuuruisiin palasiin (paistit, fileet, rintalihat jne) joista tehdään kekoja. Lihapinot jaetaan arvalla kaatopäivänä jahtiin osallistuneiden metsästäjien kesken ja näin jokaiselle päätyy vähän jokaista lihasorttia kotiin vietäväksi. Spesiaaliherkut, kieli, maksa ja sydän jäävät ampujalle, kuten myös mahdolliset seinälle kiinnitettävät sarvet.

Pitkän kotimatkan jälkeen ei suinkaan pääse lepäämään, vaan lihankäsittely jatkuu välittömästi kotikonttorilla pilkkomisen, jauhamisen, vakumoinnin ja pakastamisen parissa. Ei sinäänsä, että sitä työtä hirveästi piisaisi, sillä kuluneessa jahdissa oma lihaosuuteni oli luineen siinä kuuden kilon paikkeilla. Ensimmäisellä viikolla kun kaadettiin vain kaksi hirveä ja jakajia on se nelisenkymmentä. Eli kuten metsästyksessä yleensäkin, täytyy hirvestyksenkin todellista arvoa hakea yhdessäolosta ja jaetuista kokemuksista, ei äärirajoillaan pursuavassa pakastimesta.