Erämiehen kinkku on juhlapöydän kruunu
Kokonaisesta kauriin takajalasta saa valmistettua näyttävän ja maittavan erämiehen kinkun juhlapöytään.
Lue lisääKokonaisesta kauriin takajalasta saa valmistettua näyttävän ja maittavan erämiehen kinkun juhlapöytään.
Lue lisääHarva asia puhuttaa metsästäjiä yhtä paljon kuin susikannan levittäytyminen Suomessa. Metsästystovereitamme uhkaavat kuitenkin työskentelynsä aikana hukkien terävien hampaiden ohella muutkin vaarat kuten heikot jäät ja auton alle jääminen. Paraneeko koiran turvallisuus jos se kääritään keltaiseen suojapanssariin?
Lue lisääRiihimäellä järjestettävät Kansainväliset Erämessut ovat kahden vuoden välein järjestettävät erä- ja metsästysväen nelipäiväiset megafestivaalit pullollaan kaikkea mielenkiintoista nähtävää, koettavaa ja ostettavaa. Tänä vuonna olin itse paikalla sekä raportoimassa riennoista että esittelemässä Garminin uutta Xero jousitähtäintä
Lue lisääHuhtikuun korvilla metsästäjäin sosiaalinen media suorastaan kuhisee majavajahdin ympärillä. Tähän aikaan majavan metsästys on kuumimmillaan petollisten patoinsinöörien noustessa synkkien vesien syövereistä hukuttamaan maita ja mantuja pesälampiensa alle. Itse en ollut majavajahtia kokeillut ja uuden, maukkaan lajin lisääminen metsästyskokemuksiin houkutti. Niinpä lähdin
Lue lisääViikon hirvijahtimme Suomussalmella on yksi metsästyskauteni kohokohdista, johon kulminoituu lähes vuoden uurastus lupien hakemisen ja jahdin järjestämisen parissa. Koska asiaa tuntematon saattaa, pääasiassa iltapäivälehtien ansiosta, mieltää kaikki hirviporukat juopotteleviksi öykkäreiksi, jotka taklaavat hirvet tantereeseen kaatoryyppyjen välillä auton
Lue lisääSuomessa piisaa riistarikkaita metsiä ja järviä, mutta luvatta ei metsämies pääse niiden antimista nauttimaan. Metsästyksen aloittamista harkitsevalle yksi kynnyskysymys voikin olla epätietoisuus omista metsästysmahdollisuuksista. Onneksi ongelmaan on kuitenkin useampi ratkaisu.
Lue lisääSuoritin metsästäjätutkinnon keväällä 2011 ja vietin suuren osan tutkintoa seuranneesta kesästä Espoon ampumaradalla Lahnuksessa halkomassa savikiekkoja. Olin täysin vakuuttunut, että syksyn tullen suurin haasteeni olisi ehtiä ajoissa tiputtamaan kaikki kohti lentävät siivekkäät ja olin salaa huolissani kaksireikäiseni
Lue lisää