Muovisorsat ja aseman kello

Näin kesäaika helpottaa arkeasi

Marraskuun alussa koko Suomi ruukkasi taas kellojaan ja samalla kaksi kertaa vuodessa käytävä itku ja vinku kesäajan tarpeellisuudesta nosti taas päätään. Otetaanpa kerrankin silmä käteen ja tutkitaan miten kesäaika vaikuttaa metsästäjän arkeen – voisiko siitä olla jotain hyötyäkin?

Kertauksen vuoksi kesäaika tarkoittaa kevällä tapahtuvaa kellon siirtämistä tunnilla eteenpäin ja vastaavaa käänteistä operaatiota syksyllä. Sen perimmäinen tarkoitus on kohdistaa päivän valoisa aika paremmin aktiivisille valveillaolotunneille ja työskentelyajoille. Kesäaika on käytössä mm. koko EU:n alueella, Kanadassa ja suurimmassa osassa Yhdysvaltojen osavaltioita. Suomessa kesäaika on ollut käytössä vuodesta 1981.

Koska eläimet eivät kunnioita kelloja, tuppaavat metsästysaktiviteetit painottumaan joko auringon nousun tai laskun paikkeille. Ajankäyttöä hallitsevat myös metsästäjän velvoitteet työpaikkaa, perhettä tai muuta yhteiskuntaa kohtaan. Pelimies (tai -nainen) järjestää itselleen metsästysaikaa sieltä mistä voi: sorsajahtiin ehtii mainiosti aamulla ennen työajan alkua ja jänisajot hoidetaan pakettiin ennen lauantaisaunan lämmittämistä.

Sorsastusta merellä
Aamuvirkku ehtii merelle sorsajahtiin ennen työpäivän alkua

Metsästyksen kannalta maaliskuun lopussa tapahtuva kesäaikaan siirtyminen ei ole kovinkaan kiinnostava tapahtuma, mutta elokuussa jahtikauden alettua on kellonajan ja auringonnousun suhde tutkimisen arvoinen asia.

Kalenterin mukaan auringon nousu- ja laskuajat metsästyskaudella ovat seuraavat. Viimeisessä sarakkeessa listataan vastaavat kellonajat mikäli kesäaikaa ei olisi otettu käyttöön.

Päivämäärä Nousu- ja laskuajat nyt Jos kesäaikaa ei olisi
10.8.2016 5:22 / 21:28 4:22 / 20:28
20.8.2016 5:46 / 21:00 4:46 / 20:00
1.9.2016 6:15 / 20:24 5:15 / 19:24
20.9.2016 7:00 / 19:26 6:00 ja 18:26
1.10.2016 7:26 / 18:52 6:26 / 17:52
20.10.2016 8:13 / 17:56 7:13 / 16:56
29.10.2016 8:36 / 17:31 7:36 / 16:31
30.10.2016 (talviaika) 7:39 / 16:28
15.11.2016 8:19 / 15:49

Taulukosta nähdään, että jos kesäaika ei olisi käytössä raahauduttaisiin sorsapassiin elokuun loppupuolella jo neljältä, jotta kuvat saataisiin veteen hyvissä ajoin ennen auringon nousua. Vastaavasti iltapassitus päättyisi jo kahdeksan pintaan, eli saunaa päästäisiin lämmittämään tuntia aikaisemmin. Tässä kohtaa metsästysvuotta kesäaika voittaa 6-0, perusteena tuntia pidempi nukkumisaika aamulla – saunomista joutaa tehdä myöhemminkin.

Syyskuun puolivälissä jahdataan sorsien ohella jänistä ja metsäkanalintuja. Jänis haisee koiran nenään paremmin aamulla ja linnutkin ovat aktiivisimmillaan auringon noustessa ja painuessa mailleen. Tähän vuodenaikaan aamuherätykset ovat jo vähän inhimillisempiä: kesäajan kanssa aurinko nousee seitsämältä ja valoisaa aikaa riittää puoli kahdeksaan asti. Jos kesäaikaa ei olisi, löysättäisiin koirat jo ennen kuutta ja jahdit loppuisivat puoli seitsämältä. Kesäajalla ei syyskuussa saavuteta enää vastaavaa etua kuin aikaisemmin. Seitsemältä aloitetusta aamujahdista ehtii vielä töihinkin ajoissa.

Nukkuva koira
Ylös, ulos ja jänistä ajamaan!!

Kellot kääntyvät lokakuun lopussa. Kesäajan viimeisinä aamuina ei enää ehdi merellisestä sorsajahdista töihin normaalin liukuman puitteissa. Suomen siirryttyä talvi- tai siis normaaliaikaan kaikki on kuitenkin toisin ja haulikkoa voi laulattaa hyvällä omallatunnolla aamutuimaan ilman että jahti valuu työnantajan ajalle.

Talvi- ja kesäajan välinen tunti on kuitenkin kurottu nopeasti umpeen. Aurinko nousee taas 22.11 kello 8:36, eli normaaliaikaan siirryttäessä ansaittu tunti on menetetty vaiin 23 päivässä.

Vaikka kellojen siirtäminen aiheuttaa joka vuosi soraääniä, ovat sen hyödyt auringon tahdin mukaisesti elävän näkökulmasta selvät. Siirron avulla sopeutetaan yhteiskunnan ja luonnon rytmi toisiinsa. Kaupunkilainen elää päivänsä keinovalon tahdissa ja siirtely saattaa tuntua yhdentekevältä, mutta aamujahteihin lähtevien kannattaa jatkossakin pitää kesäajasta kiinni.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.