Näädän nylkeminen ja nahan taanaus

Raudat napsahtivat ja näätä on pivossa, mitä seuraavaksi? Tänään aiheena on näädän käsitteleminen turkismuokkaamoon lähetystä varten, eli näädän nylkeminen ja taanaus.

Jos elukan perkaaminen ahdistaa siinä määrin, että homma jää tekemättä, on parempi jättää raudat kauppaan tai hankkia tuttu joka tykkää hommasta. Itse olen pitänyt kunnia-asianani käyttää luonnon antimet hyväksi juurta jaksain. Vielä ei yksikään näätä ole päätynyt pataan, mutta turkikset otan talteen ja muokkautan itselleni. Ehkä jonain päivänä noista saadaan vielä komea karvahattu tai kintaat.

Alla oleva (pikkuisen graafinen) kuvasarja on (jälleen kerran) oma tulkintani työvaiheista. Jos osaat tehdä homman paremmin niin kommentoi ihmeessä neuvosi alle, jotta osaan jatkossa suoriutua sulavammin. Aiheesta on mielestäni aika heikosti aloittelijalle soveltuvaa ohjeistusta saatavilla, joten olen opetellut homman omin päin poimimalla tiedonjyviä eri lähteistä.

Lähtötilanne

Raudat kannatta käydä tarkistamassa vähintään parin viikon välein, jotta saalis ei ehdi mureutua liikaa rautalaatikossa. Myös muut näädät ja metsäneläimet saattavat käydä maistelemassa saalistasi, joten nopeampi tyhjennysväli on parempi kuin harva. Paukkupakkasilla kankeutunutta näätää on välillä hankala irroittaa raudoista, mutta kärsivällisyydellä pelin voittaa joka kerta.

Koska en ole ruvennut nylkyhommiin välittömästi, olen välisäilönyt näädän jääkaappiin vähintään muutamaksi tunniksi, jolloin jäätynyt elikko ehtii sulaa käsittelykuntoon.

Paremman työtilan puutteessa olen itse joutunut tekemään nylkyhommat vähän missä sattuu. Useimmiten keittiön pöydällä. Näädän nylkeminen ei ole sotkuista puuhaa, mutta alustan on syytä olla ns. helposti puhtaaksi pyyhittävä.

Myös työvälineet ovat vastaavasti sekalaiset ja koostuvat lähinnä käsille saatavista kaluista. Näistä oma suosikkini on mattoveitsi.

Aikaa hommaan on tuhrautunut muutamia tunteja: eniten kuluu tassujen ja pään nylkemiseen. Näitä ei välttämättä tarvitsisi hattua varten ottaa talteen, mutta olen halunnut nähdä vaivan harjoitusmielessä.

Näädän nylkemisen aloitus

Aloitan nylkemisen näädän takaosasta viiltämällä toisen takatassun tassun keskeltä jalan takasyrjää seuraavan viillon näädän peräaukkoon asti ja nylkemällä jalan auki.

Kuva

Näädän nahka lähtee kontalaisen helposti irti (vrt esim majava) ja terävää puukkoa ei tarvitse kuin näyttää kevyellä ranteella lihan ja nahan liitoskohdassa. Aloitusviillon jälkeen lähden kiertämään avattua jalkaa vapaavalintaisesta kohdasta puukon avulla ja siirryn siitä pikkuhiljaa ylöspäin. Kun nahka on irroitettu reidestä avausviillon tassunpuoleiseen päätyyn, alan vetämään varpaita kohtalaisella voimalla esiin, ensin kaikkia yhdessä ja sitten yksittäin kärkipihtien avulla. Nyljen siis näädän varpaat kynsineen ikäänkuin tuppeen. Kun varvasluuta on vedetty esiin ensimmäiseen niveleen asti, katkaisen luun pihdeillä.

Kuva

Kuva

Kuva

Yleensä ensimmäisen tassun repiminen alkaa rasittaa rannetta jo sen verran, että seuraavaksi siirryn hännän ja herkkureiän pariin. Kierrän veitsellä peräaukon irti ja lähden vetämään siitä varovasti viiltoa hännänmyötäisesti. Jotkut tykkäävät viiltää häntää vain vähän matkaa ja vetää häntäluun sitten ulos (ja sitten avata hännän loppuun), mutta olen itse tällä menetelmällä onnistunut kerran katkaisemaan hännän ja nyt viimeksi viilsin hännän auki kärkeen asti ennen häntäluun irroitusta.

Kuva

Tuppeen nylkeminen

Kun molemmat takajalat ja häntä on nyljetty, aletaan nahkaa vetää näädän yli veitsellä varovasti auttaen. Tätä kutsutaan tuppeen nylkemiseksi. Tässä osassa näätää on jonkin verran rasvaa, joka pitää irroittaa huolellisesti. Nahkaa saadaan vedeltyä aika suoraviivaisesti etujalkojen olkapäihin asti, jonka jälkeen aletaan irroittaa etujalkojen nahkaa. Olen nylkenyt etutassut tuppeen ja katkaissut nahan ranteen tienoilta. Jossain ohjeessa joku kertoi viiltävänsä etutassujen nahkan auki melkein kainaloon asti – se tuntuisi loogiselta menetelmältä ainakin jos halutaan nylkeä etutassunkin kynnet mukaan taljaan.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Pään nylkeminen

Etujalkojen nylkemisen jälkeen jatketaan tuppeen nylkemistä päähän asti. Pään nylkeminen on prosessin hankalin osa. Siellä kun nahkaan tarttuu erilaista lihanpalaa, rustoa ja rasvaa. Lisäksi korvien, silmien, ikenien ja kirsun nylkemisessä on oma näpertämisensä. Jälleen kerran olen aika varma että tämänkin voisi turkishattua rakentaessa jättää väliin mutta olen päättänyt jättää oikomisen siihen vaiheeseen kun hallitsen homman.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Nahan kaapiminen

Kun nahka on nyljetty alkaa sen siivoaminen. Päästä avataan korvan rustot, eli ohut korvalehti avataan "pussiksi", jotta se pääsee kuivumaan paremmin. Lisäksi irroitetaan kaikki ylimääräinen liha ja muu roipe. Olen itse kaapinut ylimääräisen lihan irti mm. huulista ja siistinyt reunat saksilla.

Kuva

Kun pää on siistitty, aletaan nahasta kaapia lihaa ja rasvaa irti. Siihen soveltuu parhaiten tylsä veitsi. Itse käytin tällä kertaa keskeneräistä puukkoa, jota en ollut vielä teroittanut. Voiveitsen luulisi sopivan touhuun myös hyvin, tosin ergonomia ei ohutkahvaisessa kalussa ole parhaimmistoa. Jos hommaa pääsee tekemään ulkosalla, voi rasvan poistamiseen käyttää myös sahanpurua.

Kuva

Kuva

Kuva

Tässä vaiheessa nahka on niin valmis kuin sen saan kotioloissa tehtyä. Seuraavaksi se pitää saada säilöttyä, jotta epäonnisesta isännästään irrotettu nahka ei mätäne käsiin.

Näädän taanaus, suolaus vai pakastaminen

Säilömisen idea on pysäyttää nahan mätäneminen, jotta se säilyy siihen asti, että nahkamuokkaamo ehtii sen parkitsemaan. Sen voi tehdä pakastamalla, suolaamalla tai kuivaamalla. Näistä pakastaminen on nahkamuokkaamon kannalta isotöisin ja ainakin Kemin nahkatarvike perii tuoreista ja pakastetuista nahoista lisämaksun. Suosittelen siis suolaamista tai kuivaamista.

Ensimmäisen näätäni suolasin ja siitä tuli ihan hyvä. Laitoin nurinpäin käännetyn, tuppeen nyljetyn näädän nahan isoon muovilaatikkoon ja kuorrutin sen alta-päältä karkealla merisuolalla. Suola imee nahasta kosteutta ja vaihtelin sen prosessin aikana kerran. Noin viikon jälkeen raavin suolan pois ja nahka oli valmis.

Koska suolaaminen oli sotkuista ja kaikki muutkin tuntuivat nahkansa kuivaavan, päätin seuraavien näätien kohdalla koittaa taanaamista. Koska nahka kutistuu kuivatessaan, pitää se pingottaa jollain konstilla kuivauksen ajaksi, jotta se pitää muotonsa. Suuret nahkat voidaan naulata levylle, mutta pienemmille turkiseläimille soveltuu taana, joka on muotoiltu laudanpätkä noin suurinpiirtein eläimen koossa.

Kuva

Kuva

Monessa ohjeessa sanotaan, että näätä taanataan ensin karvapuoli lautaa vasten kunnes se on "puolikuiva" ja käännetään sitten niin, että "lihapuoli" on taanalautaa vasten. Itselläni se meni vähän poskelleen, koska sisällä kuivatessa näätä ehtii kuivaa aika nopeasti ja korpuksi kuivunutta tuppeen nyljettyä näädän nahkaa ei niin vain käännelläkkään.. Löysin kuitenkin Kemin nahkatarvikkeen verkkosivuilta vinkin, että itselleen kuivatessa ei nahkaa tarvitse välttämättä kääntää. Siispä viimeisimmän näätäni päätin jättää lihat ulospäin laudan päälle.

Kuva

Taanaaminen aloitetaan päällystämällä sopivan kokoinen taanalauta ohuelti paperilla. Sen päälle vedetään tuppeen nyljetty nahka karvapuoli alaspäin ja kiinnitetään nahka lautaan nastoilla, nuppineuloilla tai ohuilla nauloilla. Jos taanalauta on tiukkaa tavaraa, käy nastojen puskeminen kovaan puuhun työstä.

Kuva

Kuva

Kuva

Päätin tällä kertaa kokeilla etutassujen kuivaamista niin, että laitoin tuppeen nyljettyjen etujalkojen sisään vessapaperirullat, enkä kiinnittänyt niitä taanalautaan. Riskinä on että etukoivet lohkeavat irti kuljetuksen aikana, mutta aika näyttää.

Kuva

Sisätiloissa ja lämpimässä näätä kuivahti muutamassa päivässä korpuksi. Ensimmäisinä päivinä työhuoneessa leijui pieni näädän lihan tuoksu, mutta se muuttui melko pian täysin hajuttomaksi.

Tarkoitukseni on nyt katsoa tärppääkö tänä vuonna toinenkin rautalaatikko ja viimeistään kauden lopuksi laittaa näädät eteenpäin turkismuokkaamoon. Käypä hinta muokkaukselle taitaa liikkua siinä vähän parinkympin kalliimmalla puolella ja ainakin edellisvuonna näätäänsä sai ruuhkahuipun tienoilla odottaa muokkaamosta useamman kuukauden.

Nahan loppukäsittely onnistuu kotioloissakin. En ole sitä itse koskaan kokeillut, mutta aineita ja tarvikkeita saa turkismuokkaamoista kohtalaisen edulliseen hintaan ja kotimaista kirjallisuutta löytyy ainakin Jouko Eskelisen kirjoittama Harrastajanahkurin käsikirja I. Verkossa saatavilla olevasta aineistosta Laura Pajulan Pro gradu "Luonnollinen villiturkis" kattaa käsittelyprosessin aika kattavasti vaikka ei yksityiskohtainen ohjeistus olekkaan