Neljän vuoden jousimetsästysharrastus kulminoitui syyskuisena iltana onnistuneeseen riistalaukaukseen. Miltä nyt tuntuu? – kysyisi urheiluselostaja. Vastaus on, että helvetin hyvältä.
Syitä jousisaaliin saamattomuuteeni on varmasti useita, mutta pääsyy kuitenkin on, että olen himmaillut jousella metsästyksen kanssa ja pitänyt pääpainon ampumaharjoittelussa käyden vuosien aikana vain muutamaan otteeseen jahdeissa.
Kuluneena keväänä kuitenkin päätin että aika on tullut ja panostin treenaukseen pitkin kesää. Vaihdoin myös nuolet tuoreempiin (ja laadukkaampiin) ja viilasin laitteiston muutenkin kohdalleen. Keväällä testattu Garmin Xero -tähtäinkin antoi lisävarmuutta lähteä aktiiviseen jahtiin jousen kanssa syksyn saavuttua.
Passitus on suoritus jo itsessään. Treenaamalla oppii ampumaan, mutta mielestäni vain jahdissa oppii jahtaamaan.
Tarkan ja eettisen ampumasuorituksen ohella jousijahtaaja tarvitsee kokemusta myös riistatilanteeseen pääsemisestä ja laukausta edeltävän suorituksen hiomisesta. Itse metsästystilanne opettaa ns. hanurin kestävyyttä ja kärsivällisyyttä, ständillä olemisen ja kääntyilyn äänettömyyttä ja tietty jousen vetämistä vireeseen äänettömästi parin tunnin palelemisen jälkeen.
Metsästyskokemus opettaa miten äänettömästi isokin elukka pystyy hiipimään aivan metsästäjän viereen ja miten esimerkiksi rusakko käyttäytyy kun se luulee ettei kukaan ole katsomassa.
Omalta osaltani aiemmin puussa lusitut tunnit olivat opettaneet lähinnä kärsivällisyyttä. Riistaa odotellessa oli sitten aikaa opetella standin kommervenkkejä – paljon voi kääntyä ilman että passi päästää metakkaa ja missä kohtaa kaiteet alkavat tärvätä ampumakulmia.
Kyseinen eräksi päätynyt rusakko erehtyi nuolen eteen vuoden toisella kyttäyskerralla. Ensimmäinenkin kerta omenatarhan reunamaille sijoitetulla tikasständillä oli hyvä vaikka saalista ei tullutkaan, sillä eläinhavaintoja oli runsaasti. Siksi mieltä poltteli lähteä seuraavanakin päivänä puuhun katsomaan josko onni potkaisisi.
Siihen aikaan syksystä aurinko laski vähän kahdeksan jälkeen. Olin ollut ständillä jo puolitoista tuntia pohjille ihmettelemässä maailman menoa. Vähän auringonlaskun jälkeen huomasin syrjäsilmällä miten kaksi rusakkoa hyppelehti tarhan poikki puupassia kohden ja vedin jousen vireeseen.
Parivaljakon pysähtyessä noin viidentoista metrin päähän ständistä päästin nuolen lentoon ja rusakko heitti kuperkeikan rynnäten standin alla olevaan ohdakepuskaan.
Jäin odottelemaan rauhassa, josko tilanne jatkuisi toisen jäniksen osalta mutta kun totesin sen ottaneen opikseen kaverinsa kohtalosta lähdin etsimään saalista.
Alhaalla päättelin verijäljistä, että jäljityksestä ei pimeästä huolimatta tulisi pitkä. Pimeässä on kuitenkin se jännä juttu että silmä näkee tasan siihen mihin lamppu osoittaa ja sain kuitenkin hakea saalistani vartin verran vaikka se oli pompannut ohdakkeista takaisin nurmelle ja olisi päivänvalossa ollut saman tien näkyvissä. Tulipa sekin puska nyt sitten tarkistettua.
Parempaa osumaa en olisi voinut toivoa. Nuoli oli mennyt molempien etujalkojen läpi ja pistänyt konehuoneen sileäksi siinä välissä. Tästä on hyvä jatkaa.
