Kyttäysjahdissa päästään yleensä paukauttamaan saalista tunnetulle ja usein lyhyehkölle matkalle, mutta aina ampumamatka ei ole se tuttu ja turvallinen sata metriä. Aseen ja patruunayhdistelmän tunteminen on edellytys vähänkään pidemmälle eettiselle riistalaukaukselle. Lähdin tutkimaan asiaa tapani mukaan raskaan ylianalysoinnin kautta.
Riistalaukauksen komponentit ovat metsästäjä itse, ase, tähtäin, käytettävä patruuna ja vallitsevat olosuhteet. Harjoittelun kautta jokaisen on syytä tuntea omat taitonsa ja jättää äärimmäiset matkat ampumarataharjoituksia varten. Mitä pidemmälle ampuu, sitä suurempi on haavoittamisen vaara.
Tässä juttusarjassa on tarkoitus keskittyä tarkkuuden teoriaan ja omiin seikkailuihini sen tavoittelussa. Pyrkimyksenäni on oppia ymmärtämään paremmin tarkan laukauksen teoreettiset komponentit ja katsoa mihin tarkkuuteen itse pääsen. Metsästyksellisesti olisin tyytyväinen jos saisin kasvatettua ampumavarmuuttani niin, että luottaisin itseeni ja laitteisiini täydellisesti parinsadan metrin säteelle ammuttaessa.
Mainittakoon tässä vielä erikseen että vaikka puhun pitkän matkan ammunnasta, tarkoitan metsästyksellisesti pitkiä matkoja. Varsinaiset pitkän matkan ammuntaa harrastavat ampujat kurottavat aseillaan huomattavasti reippaammille matkoille ja se on kokonaan oma taiteenlajinsa.
Ongelmia tehdaspatruunoiden kanssa
Tarve projektille syntyi valmistautuessani vuoden 2021 uroslintujen talvimetsästystä varten. Kiväärini, Howa 1500 kaliiperissa 6.5×55 on ollut kelpo peli ja nakuttanut hyviä kasoja. Hankin aseeseeni pari vuotta sitten Zeissin Victory HT 3-12×56 -tähtäinkiikarin ja yhdistelmänä tuon pitäisi toimia vähän pidemmällekin matkalle ammuttaessa. Nyt talvella kiikari päivitettiin vielä ASV+ tornilla joten edellytykset olivat vähintäänkin kohdalleen.
Viimeisellä viikolla ennen latvalintujahtiin lähtemistä lähdin vielä radalle tarkkuuttamaan asetta jotta kaikki olisi kohdallaan H-hetken koittaessa. Poskelleenhan se sitten meni: Roiskittuani paketin verran Norman JaktMatchia tauluihin totesin että paperille ei synny kunnon kasaa. Häpeän ja epätoivon kyynelten läpi arvuuttelin jotta alkaako ikä painaa vai voinko syyttää surkeudestani välineitä. Latvalintujahti meni vailla laukauksia ja vaikka lintuja olisi löytynyt, olisi tuolla yhdistelmällä tilanteeseen pääsemiseksi pitänyt hiipiä alle sataan metriin saaliista.
Toivuttuani reissusta rupesin toden teolla selvittelemään missä vika piileskeli. Kaivoin jälleenlatausvehkeet kaapista ja puksutin muutaman scenarpaukun kasaan vanhalla reseptillä ja toden totta, ne kävivät nätisti yhteen nippuun. Murheenkryyninä oli siis Norman tehdaspaukku.
En kuitenkaan ollut vanhaan latausreseptiini täysin tyytyväinen: omatekeleilläni oli ikävä taipumus nokeentumiseen vaikka latinki oli skaalan yläpäässä lähellä taulukkomaksimeita. Koska latausvehkeet olivat jo valmiiksi ulkona kaapista ja Internet on täynnä neuvonantajia, päätin ruveta kehittämään uutta latausreseptiä parhaan osaamiseni mukaan. Ajatus oli kehittää sellainen tarkkuuslatauksen resepti, että sen kanssa voisi elää huoletta lyijykieltoon asti.
Latauksen kehittely
Koska lisäruudin työntäminen tötteröön ei ollut ennenkään estänyt nokeutumista päätin asesepän neuvojen mukaisesti päivittää nallit magnumeihin. Toinen vaihtoehto olisi vaihtaa nyt käytössä olevasta Vihtavuoren N160 ruudista nopeampaan, mutta koska satakuusikymppisellä voi lähettää raskaampiakin projektiilejä matkaan ja sen pitäisi sopia hyvin kuusipuolikkaalle (ja sitä löytyi kaapista vielä puoli kiloa), halusin pitäytyä vanhassa.
Luodiksi valikoitui Lapuan 8,8g painoinen Scenar-L. Minulla on ollut hyviä kokemuksia Scenareista aikaisemmin ja L-sarjan pitäisi olla vielä perusluotia tasalaatuisempaa, joten valinta oli helppo. Hylsyinä käytin Normaa, sillä olin vuosien saatossa kerryttänyt niitä varastoon pari-kolme sataa.
Koska mikään löytämäni resepti ei käytä magnumnalleja, päätin tehdä koelataukset taulukon puolivälistä ylöspäin ja katsoa esiintyykö hylsyissä painemerkkejä. Hankin samalla luodinnopeusmittarin ja otin vauhdit talteen tarkempaa tutkimista varten. Ensimmäisellä testiammuntakerralla latasin yhdeksän sarjaa joissa kussakin oli kolme patruunaa. Aloituslataus oli 2,93g ja viimeinen oli latausoppaan maksimi, eli 3,05g. Latausta kasvatettiin sarjojen välissä 0,02g.
Mittasin sarjojen lähtönopeudet sekä totesin että mitään painemerkkejä ei näkynyt. Nokeentuminen lakkasi kokonaan sarjojen puolenvälin tienoilla, joten ensimmäinen tavoite oli saavutettu. Seuraavaksi siirryin kotikonttorille tutkimaan miten ajoaineen määrä korrelloi luodin lähtönopeuden kanssa.
Latauskehittelyä luodinnopeusmittarilla
Jos kaikilla latingeilla osuu tauluun sadasta metristä on vaikeahkoa päättää mikä niistä on se oikea. Vastaus löytyy yhden teorian mukaan lähtönopeuksista ja päätin lähteä tutkimaan tätä polkua Ultimate Reloaderin ohjeiden mukaan. Raskaasti yksinkertaistettuna, teorian mukaan pitäisi valita sellainen lataus, jossa nopeushajonta ja ruutimäärän vaihtelun vaikutus lähtönopeuteen on mahdollisimman pieni. Homma hoidetaan laskettamalla riittävä määrä eri tavalla ladattua paukkua luodinnopeusmittarin läpi ja kasaamalla tuloksista taulukko. Kun tälläinen ”nopeusnoodi” sitten löytyy käppyröistä, käydään vielä kerran radalla varmistamassa että valitulla latauksella saadaan nätti ja pieni kasa taululle.
Minulla oli jo ensimmäisen koeammunnan tulokset exceliin ladeltuna, mutta aineistoa ei ollut mielestäni riittävästi. Halusin saada enemmän dataa, jotta latausten erot olisivat selkeämpiä hajonnan osalta. Tein siis uuden lataussarjan, tällä kertaa kahdeksalla eri latausarvolla. Latasin viisi patruunaa kutakin sarjaa.
| Nro | Charge (g) | Charge (gr) | Velo 1 (m/s) | Velo 2 | Velo 3 | Velo 4 | Velo 5 | Avg velo | ES | SD |
| 1 | 2.97 | 45.8 | 791 | 794 | 802 | 811 | 787 | 797 | 24 | 9.57 |
| 2 | 2.98 | 46.0 | 804 | 808 | 794 | 807 | 796 | 801.8 | 14 | 6.42 |
| 3 | 3.00 | 46.2 | 818 | 802 | 819 | 817 | 814 | 814 | 17 | 6.96 |
| 4 | 3.01 | 46.4 | 803 | 805 | 818 | 833 | 825 | 816.8 | 30 | 12.85 |
| 5 | 3.02 | 46.6 | 824 | 823 | 826 | 828 | 817 | 823.6 | 11 | 4.16 |
| 6 | 3.03 | 46.8 | 819 | 819 | 823 | 819 | 822 | 820.4 | 4 | 1.95 |
| 7 | 3.05 | 47.0 | 826 | 821 | 828 | 830 | 826 | 826.2 | 9 | 3.35 |
| 8 | 3.06 | 47.2 | 836 | 832 | 831 | 833 | 837 | 833.8 | 6 | 2.59 |
Koeammunnan tulokset olivat mielenkiintoisia. Tietyillä ruutimäärillä hajonta oli toden totta järjestelmällisesti pienempää ja omista testipatruunoistani valikoitui jatkoon 3,03 grammalla, eli 46,8 grainilla ladattu patruuna.
Älykkäät ja näppärät varmasti tajuavat että kaupan halvimmalla luodinnopeusmittarilla voi olla jonkin verran mittausvirhettä suuntaan jos toiseenkin ja eivät ampumaradan olosuhteetkaan olleet laboratoriotasoa. Jotenkin se ruutimäärä kuitenkin pitää valita ja tämä lienee ihan yhtä hyvä tapa kuin joku toinenkin.
Homma ei kuitenkaan jää tähän, sillä seuraavaksi siirryttiin testaamaan patruunakandidaatin tarkkuus käytännössä pitkän matkan radalle Heinolaan. Latasin reissua varten satakunta patruunaa, näpytin patruunan tiedot Zeissin ballistiikkaohjelmaan ja tsekkasin mikä ASV+ renkaista vastaa parhaiten patruunan lentorataa. Sitten tavarat autoon ja suunta kohti Heinolan Ampujien ylläpitämää Pikijärven ampumarataa.
Ultimaattisen tarkkuuden tavoittelu jatkuu kakkososassa jossa käydään läpi patruunoiden testaus Zeissin ASV+ tornin kanssa puolen kilometrin ampumaradalla.
