Hylkeenpyyntiä keväisellä ulkomerellä

Pääsin kokeilemaan hylkeenpyyntiä ensimmäistä kertaa jo viime kesänä mutta silloin tilannetta ei tullut. Intohimo tähän ”kovien jätkien jahtiin” ehti syttyä ja lähdimme viikko sitten uuteen yritykseen. Tällä kertaa arttelillamme oli onni myötä.

Hylkeenpyynti on ilmeisen haastava metsästysmuoto, sitä tehdään joko seikkailemalla jäiden seassa tai etsimällä veneellä hylkeitä niiden lepopaikoilta. Hylkeiden metsästyksen historiasta löytyy lukemisen arvoinen juttu Espoon kaupunginmuseon sivuilta.

Hyljejahtiin pätevät kaikki merellä metsästämisen periaatteet, eli touhu on vahvasti sääriippuvaista ja yksin jahtiin lähteminen on riskialtista: liukkaat rantakivet, nopeasti muuttuvat sääolosuhteet tuovat apukäsille tarvetta ja toisaalta myös saaliin noukkiminen voi olla konstikasta jos eläin täytyy hakea vedestä.

Kausi alkaa huhtikuun puolivälissä ja päättyy vuodenvaihteessa. Tällä hetkellä harmaahyljettä voi metsästää alueellisten kiintiöiden puitteissa, itämeren norppa puolestaan vaatii toistaiseksi pyyntiluvan.

Etelä-Suomen hyljejahti tapahtuu pääasiassa yleisillä vesialueilla. Kuten aiemmin merellä metsästämistä koskevassa jutussa mainitsin, jokaisella Suomen kansalaisilla on oikeus suunnata jahtinsa sinne.

Kartta yleisistä vesialueista
Yleiset vesialueet

Meidän kolmihenkinen venekuntamme, eli hylkeenpyyntitermein artteli, koostui kokeneesta konkarista ja kahdesta oppipojasta. Sää oli kaunis ja aurinkoinen. Tuulen ja aaltojen osalta meillä oli käytössämme jahtireissun pituinen ikkuna. Lähdimme Suomenojalta aamupäivällä ajamaan Busterilla 16 km matkan ensimmäiseen pyyntipaikkaamme Berggrundille, joka on Kirkkonummen puolella, aluevesirajan tuntumassa oleva pieni, muutaman kymmenen metriä halkaisijaltaan oleva luoto.

Metsästäjä rantautuu kiväärin kanssa
Hylkeenpyytäjän rantautuminen

Luoto on pieni, mutta kyllä sinne yksi harmaahylje näytti mahtuvan. Hylje köllötteli vesirajan tuntumassa ja oli sikäli tukevasti maalla, että sitä sopi koittaa saaliiksi. Kiersimme luodon taakse näkösuojaan ja aloimme suorittaa sotasuunnitelmaa: lähestyimme hitaasti liukasta rantaa ja toinen meistä oppipojista otti kiväärin ja muut tarvittavat varusteet kantoon ja rantautui luodolle. Me muut jäimme jännityksellä odottamaan tilanteen purkautumista, mutta metsästäjän hiivittyä ampuma-asemaan selvisi että hylje oli ottanut ritolat. Ukko takaisin veneeseen ja kohti seuraavaa paikkaa.

Tästä matka suuntautui aluevesirajaa pitkin itään kohti Helsingin luotoja. Seuraavakin paikka, Länsiluoto oli tyhjä, mutta Uppoluodolle tultaessa kapteenimme huomasi yksinäisen harmaahylkeen köllöttelemässä luodolla. Veneeseen pakki päälle, näkösuojaan ja suunnittelemaan askelmerkkejä. Oli minun vuoroni lähteä koittamaan onneani. Nappasin veneestä mukaan aseen pusseineen, luodit ja repun ja kiipesin veneestä gasellin notkeudella vihreän liman liukastamalle rantakalliolle. Sitten nopea varusteiden purkaminen, aseen panostus ja kohdetta kohti.

Harmaahylje makaa 30m päässä hylkeenpyytäjästä
Harmaahylje 30m päässä

Vaikka sitä ei veneestä huomannut, meri oli tyynelläkin niin äänekäs, että varsinainen hiippailu ei vaikuttanut tarpeelliselta. Katsoin kuitenkin parhaaksi painaa naaman kallioon ja tetsata ampumapaikalle, jotta olisin varmasti hylkeen katseelta piilossa. Konttailun päätteeksi pääsin luodon ainoan kumpareen päälle ja suoraan näköyhteyteen noin kolmenkymmenen metrin päässä makaavan harmaahylkeen kanssa. Hylje ei näyttänyt olevan minusta tietoinen, otti rauhassa aurinkoa ja välillä käänteli päätään kiireettömän näköisesti. Vetäisin patruunan piippuun, laitoin Zeissin ristikon hylkeen niskaan ja hylje tippui välittömästä laukauksesta selkärankaan.

Saaliiksi saatu harmaahylje
Harmaahylje

Tässäkö se oli, ensimmäinen hyljesaalis? Homma tuntui kohtalaisen suoraviivaiselta, jopa helpolta. Mutta hylejahti alkaa vasta laukauksesta. Tällä kertaa saaliin keräämiseen ei tarvinnut käyttää taikavarpuja, sukelluspukua tai muuta eksoottista – veneestä heitetty köysinippu riitti. Hylkeen siirtäminen tapahtui viiltämällä molempien takaräpylöiden ”varpaanväliin” reikä ja pujottamalla köysi reikien läpi. Köyden avulla hylje saatiin kiinnitettyä veneeseen. Kaikki hylkeen käsittely tehdään kumihansikkaat kädessä, sillä Hansikkaat kädessä, sillä hylkeistä saattaa saada ikävän traanikäsi-nimisen infektion.

Kun hylje ja ukot olivat takaisin veneessä siirryttiin veneellä pois nousevan tuulen ja ulkomeren armoilta käsittelemään saalista. Tässä kohtaa jahtia oli kulunut vasta kolmisen tuntia ja oli lounastauon aika. Raskain suoritus olisi vasta edessä.

Koska hylje oli itselleni uusi tuttavuus, meni perustavanlaatuisessa perkaustoiminnassa loistavasta opastuksesta huolimatta aika tovi. Operaatio alkoi nylkemisellä: hylkeen nahka piirrettiin leukaluusta peräaukkoon ja nyljettiin molempia kylkiä pitkin. Nahka viillettiin räpylöiden ja hännän ympäriltä. Häntä katkaistiin ja räpylät pujotettiin nahkaan jäävien aukkojen läpi. Pään kohdalta nylkeminen lopetettiin korvien tienoille.

Seuraavaksi kerättiin talteen Luonnonvarakeskukselle lähetettävät näytteet: alaleuka, maksa ja sukuelimet. Myös traanin paksuus ja eläimen pituus mitattiin. Tämän kansalaisvelvoitteen täyttämisestä tienaa puolisensataa. Sitten päästiin syötävään osuuteen. Hylkeestä otetaan talteen pääasiassa ulkofileet ja sydän. Myös lukelle lähetettävästä maksasta voi koittaa salaa verottaa makupalan. Ilmeisesti vanhoista eläimistä ei maksa vaivaa kaivella sisäelimiä, mutta tässä tapauksessa meillä oli saaliina ylivuotinen harmaahylje.

Kun hylkeenpyynnin tulos oli ositettu ruvettiin valmistelemaan nahkaa. Hylkeessä oli neljän sentin rasvakerros, joka täytyi irrottaa ennen taljan lähettämistä parkkaamoon. Hylkeen traanilla on myös kuulemma ruveta haisemaan, joten mitä vähemmän sitä viedään kotiin asti, sitä parempi.

Kello löi neljää kun pääsimme nahan kimppuun. Oppaallamme oli onneksi hylkeen nahan käsittelyyn suunniteltu puolikuun mallinen veitsi. Siitä huolimatta homma otti aikaa ja työn tunsi selkäluissaan. Onneksi konkari auttoi välillä ja yhdessä nahka saatiin käsiteltyä vain puolessatoista tunnissa.

Kotona liha päätyy pakkaseen, näytteet pakastimen kautta Luonnonvarakeskukselle ja nahka suolattuna ja pakastettuna parkattavaksi.

Jos hylkeenpyynti kiinnostaa niin tämän ja aiemman reissun tiimoilta voi jo alkaa kasaamaan pientä vinkkilistaa:

  • Tunne sää ja veneesi, turvallisuus ensin. Ota kaveri matkaan
  • Käytä aurinkorasvaa ja lisää sitä aika-ajoin. Itse poltin naaman vaikka suojakerrointa oli 30. Aurinkolasit ovat myös tarpeen
  • Tiedä mihin ammut ja varaudu nostamaan saalis vedestä jos hylje kierähtää kalliolta
  • Käsittele eläintä vain kumihanskat kädessä
  • Traani ja kaikki mihin se koskee alkaa haista kalanperkeiltä. Käsittele saalis mahdollisimman pitkälle merellä. Jos hyljettä päätyy housuille, voi traaninhajua liuotella etikalla ennen pesemistä
  • Hylkeen lihassa voi olla trikiiniä, joten kokkaa se kypsäksi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

%d bloggaajaa tykkää tästä: