Meidän perheemme kesä kului surullisissa merkeissä karkeakarvaisen saksanseisojamme Tumpin siirryttyä yhdeksänvuotiaana ajasta ikuisuuteen. Koska koti ilman karkkaria on tyhjä koti, aloin heti tutustumaan sopiviin kenneleihin ja syksyllä meille muutti uusi pentu. Elämä uuden koiran kanssa on sekä palkitsevaa että rasittavaa.
Tumppi tuli aikoinaan meille hyvinkin nopealla aikataululla sen jälkeen kun olin saanut metsästyskortin. On olemassa sanonta, että jokainen pilaa ensimmäisen koiransa ja en ollut tähän sääntöön kovinkaan suuri poikkeus: vaikka Tumpin kanssa kommunikointi oli helppoa ja se osasi perustottelevaisuuden loistavasti, en koskaan onnistunut opettamaan sille hyvää noutoa ja seisontakynnyksenkin kanssa oli haasteita. Heikkouksistaan huolimatta Tumppi oli kovin rakas ja olisin suonut meille vielä reippaasti yhteisiä vuosia.
Yhden ajan loppu on uuden alku ja kyyneleet kuivattuani – tai oikeastaan niiden läpi, rupesin suunnittelemaan seuraavan koiran hankintaa. Rotuvalinta oli helppo, sillä halusin monikäyttöisen metsästyskoiran jonka voi ottaa mukaan kaikkiin jahteihin, tarjoaa toveruutta harmaassa arjessa, seisoo linnut, jänikset ja kauriit, noutaa riistan ja kaiken huipuksi koiralla pitää olla kunnon parta. Eli siitä sitten saksanseisojakerhon pentuvälitystä kohti!
Uutta koiraa etsiessäni halusin erityisesti tukea ketjun heikoimmalle lenkille, eli itselleni, ja etsin ensisijaisesti kasvattajia jotka haluavat ja pystyvät tukemaan koiran kouluttamisessa.
Päättelin, että ne kennelit joista on viime vuosien aikana ollut hyvä osanotto Junkkarissa voisivat olla hyviä kandidaatteja koska ne kennelit saavat pidettyä pentujensa saajat tarpeeksi lyhyessä lieassa jotta koirat päätyvät pitkän viikonlopun mittaiseen katselmukseen pohjanmaalle. Lisäksi vaakakupissa painoivat tuttujen suositukset ja pennuttamisen ajankohta. Vaikka aiemmin on parempi kuin myöhemmin, en halunnut tinkiä tavoitteistani. Onneksi kesälläkin oli lupauksia pentueista, vaikka suurin osa pennutuksista tuntuukin tapahtuvan jahtikauden jälkeen.
Keskusteluihin päädyin kahden kennelin kanssa ja molemmilla oli ns. hyvä meininki, ammattimaiset otteet ja teräväpäiset koirat ja kennelinpitäjät. Toisella kennelillä oli lisäksi pennut tulossa ja kun he vastavuoroisesti kelpuuttivat meidät, oli päätös tehty. Syyskuussa meille muuttikin Kitiremun Metusalem – raamatullinen nimi lupaa toivon mukaan pitkää ikää ja runsaasti jälkeläisiä :)
Siitä alkoikin pitkä, pissantäytteinen pentuaika. Pelkkää kusenhajua ja telmimistä ei pentuaika kuitenkaan ole ollut vaan Metku on ollut ahkerassa koulutuksessa. Koirakirjoissa tunnutaan pääosin väittävän, että ensimmäiset kuukaudet pitäisi käyttää sosiaalistumiseen ja koulutus alkaa vasta myöhemmin. Onneksi kasvattajalta tuli paremmat neuvot ja en kirjatietoon nojaten tuhlannut näitä ensimmäisiä viikkoja pehmolelujen viskomiseen.
Saksanseisojat oppivat nopeasti ja koiran älli on *uskomaton*. Usein asian opettamiseen riittää pieni tökkäisy oikeaan suuntaan ja asiat alkavat tapahtua kuin itsestään. Jo ”tehtaalta tullessa” Metkulla oli luoksetulo hyvin hallussa ja omat ensimmäiset viikot kuluivat perustemppujen opettamiseen. Metku on herkuille perso, joten yhteinen sävel löytyi helpoiten namipussista. Nyt koiran ollessa neljäkuukautinen se osaa jo:
- Istu / paikka. Istumisen oppiminen tapahtui nopeasti pitämällä herkkua nokan edessä ja tätä laajennettiin myöhemmin pillillä (pitkä piip) ja käsimerkillä tapahtuvaan käskyyn. Paikallaolo puolestaan opetettiin ruokakupin äärellä. Paikallaolon ja pysähtymisen osalta harjoitukset jatkuvat etäisyyttä kasvattamalla ja häiriötekijöitä lisäämällä.
- Luoksetulo. Tänne käsky ja viheltäminen oli opetettu Metkun ollessa vielä emon hoteissa. Ruokakipon kanssa kutsuminen on ollut selvästi tehokas tapa. Tätä vahvistetaan nyt pillin kanssa.
- Noutaminen. Tämän kanssa olin jossain kohtaa jo vähän hätää kärsimässä. Onneksi sain neuvoja ja aloin levitellä erilaisia esineitä pitkin olohuonetta. Kun pentu keksi ottaa jotain suuhunsa vaihdettiin se pikaisesti palkkaan ja käytös vahvistui nopeasti. Nyt Metku noutaa kylmät linnut jääkiekkokentän pituiselta matkalta ja luovuttaa istualteen. Tiputtelua tapahtuu toki edelleen, mutta antaa tiputella kun on vasta pentu ja jäisestä tavista on hankala saada kunnon otetta. Nyt 16 viikkoisena teen noutotreenit lähestulkoon pelkästään linnun kanssa.
- Maahan. Treenasin tätä laittamalla nappulan lattiaan ja vähän aikaa ihmeteltyään menikin makaamaan. En treenaa maahanmenoa aktiivisesti, koska haluan keskittyä pääasiassa noudon ja pysähtymisen hieromiseen.
- Tiedottaminen. Tämä tuli luonnostaan :) Jos pistää ruokakipon lukkojen taakse häkkiin niin Metku tietää tulla kysymään neuvoa.
- Seuraa, kierrä, sisään mennessä odottaminen jne. Arjen helpotuksia. Näitä sitten tarpeen mukaan ilman paineita.
- Sisälle pissaaminen ja kakkaaminen. Tämä tuli myös luonnostaan. Sontiminen tapahtuu onneksi jo 90% ulkona mutta vesi valuu koirasta samantien läpi laminaatille.
Jatko menee sitten edellä mainittuja temppuja eri olosuhteissa treenaten. Sisällä, kentällä, metsässä, muiden koirien kanssa ja välillä pakkaa sopivasti hämmentäen yhdistelemällä käskyjä tai piilottamalla noutolinnun tai ruokakupin. Olen ottanut tavaksi napata pillin ja pakastelinnun mukaan aamulenkille ja teen parit toistot lähistöllä olevalla jääkiekkokentällä tai metsikössä.
Metku palkkaantuu herkuilla ja namin laatu on suoraan verrannollinen suorituksen pontevuuteen. Edelliselle koiralle namipalkinto oli lähinnä symbolinen ilmaisu kiitollisuudestani mutta Metku tottelee selvästi paremmin peuran rasvapalaa kuin kuivaherkkua tai lämmintä kättä. Toki se tekee temput ilmankin, mutta tässä vaiheessa luotan herkkusäkin voimaan. Pennun koulutus on tapahtunut 100% positiivisuuden kautta – säästelen käskemistä siihen asti kun se alkaa murrosiässä kapinoimaan auktoriteettejä vastaan.
Pariin otteeseen Metku on jo päässyt ihmettelemään eläviäkin lintuja, kyyhkyjä ja fasaaneita, treeniolosuhteissa. Se ei vain vielä taida ymmärtää niiden päälle. Niiden kanssa ehtii sitten treenaamaan kun perustottelevaisuus on jämäkkää.
Perusarki pyörii pitkälti koiran ympärillä ja omat jahdit ovat kakkossijalla tärkeysjärjestyksessä. Kasvattajan apu on ollut korvaamatonta ja sitä on ollut paljon saatavilla. Nyt parin kuukauden aikana olemme ehtineet käydä jo kahdessa Kitiremun järjestämässä treenissä ja poimineet mukaan paljon hyviä oppeja. Metkun emo on sijoitettuna kotimme lähelle ja saamme kasvattajan neuvojen lisäksi koulutusapua emokoiran kotoa.
Oman, varsin rajallisen kokemukseni perusteella suosittelisin saksanseisojaa havittelevalle
- Selvitä itsellesi mitä koirasta haluat, kisakoiraa, reppukoiraa vai jotain siltä väliltä. Kerro se myös kasvattajalle, joka osaa kokemuksen perusteella valita pesueesta sinulle sopivimman pennun.
- Varaa aikaa kenneleihin tutustumiseen. Kasvattajan kanssa on tärkeää tulla juttuun jotta saat tukea matkan varrella.
- Hanki noutolintuja jo pentuaikaa varten niin pikkupiski saa heti lajityypillistä ihmeteltävää eteensä. Jos osumatarkkuudessa on parantamisen varaa, saa lintuja myös tarvittaessa ostettua mm. facebook ryhmästä ”Harjoitus/koeriistaa metsästyskoirille”.
- Totuta koira häkkiin, se helpottaa kummasti reissaamista ja sen avulla saa pedattua itselleen edes sen hetken rauhaa pentuorkesterin keskelle.
- Saksanseisojan omistajana sinulla on virallinen velvollisuus osata Saksanseisojalaulun sanat jotta voit tarpeen tullen lurauttaa ylistyslaulun elämäsi rodulle <3
