Haulikkoa hankkimassa

Monen metsämiehen ensiase on haulikko. Se soveltuu kaiken pienriistan metsästykseen ja sille on saatavilla laaja joukko erilaisia patruunoita haulipanoksista täyteisiin.

Haulikko on tietyllä tavalla ”roiskimisase”: sillä osoitetaan ja painetaan liipasinta.  Haulikko onkin parhaimmillaan nopeissa tilanteissa, joissa ampuminen tapahtuu vaistonvaraisesti ylös pomppaavaan lintuun tai jänikseen. Osuminen perustuu harjoitteluun ja siihen, että ase on ampujalle sopiva: aseen kuuluu nousta joka kerta poskelle siten, että piippu osoittaa katseen suuntaan ja aina samaan pisteeseen.

Haulikolla voidaan tarvittaessa ampua tähdättyjäkin laukauksia. Joskus riista on nätisti paikallaan ja laukausta on aikaa sommitella hetki. Tässä auttaavat haulikon omat jyvä- tai valokuitutähtäimet, joskin pilkun tarkkaa laukausta ei niilläkään saa. Haulikkoon on lisäksi saatavilla erilaisia edistyneempiä tähtäinlaitteita, kuten Redring ja Easyhit.

Haulikko ei ole samanlainen tarkkuusinstrumentti kuin luodikko, joka täytyy kohdistaa uudelleen jokaisen vähän tömäkämmän kolhun jälkeen. Tärkeintä on, että haulit turskahtavat piipunsuusta tasaisessa kuviossa ja joka kerta suurinpiirtein samaan suuntaan.

Kaliiberit ja panokset

Haulikoita on saatavilla useassa kaliiperissa (piipun halkaisija), mutta aloittelijalle järkeviä kaliipereja on vain yksi: klassinen kaksitoista. Pääasialliset syyt 12-kaliiperin käyttämiseen ovat panosten edullisuus, aseiden yleinen saatavuus ja sen koon soveltuvan kaikille metsästäjille iästä ja sukupuolesta riippumatta.

Putken paksuuden lisäksi toinen määräävä tekijä on patruunapesän pituus, joka ilmaistaan täyteen mittaansa avautuneen hylsyn pituutena millimetreissä. Hylsyn pituus seuraa välittömästi kaliiberimerkintää (esim. 12/76). Yleisiä pituuksia ovat 70mm, 76mm (magnum) ja 89mm (supermagnum). Pidemmällä patruunapesällä voi ampua lyhyempiä paukkuja, mutta toisinpäin ei sovi missään nimessä koittaakkaan vaikka se paukku sinne änkemällä mahtuukin.

Haulikkoon on saatavilla monenlaisia panoksia sekä siviili, että sotilaskäyttöön. Metsästyksessä käytetään yleisimmin haulipanoksia, mutta esimerkiksi villisikoja jahdatessa voidaan haulikko ladata myös täyteisellä, joka on rihlaamattomalle tai rihlatulle haulikonpiipulle suunniteltu luoti. Maailmalta löytyy myös rihlatuilla piipuilla varustettuja täyteishaulikoita, jotka eivät sovellu lainkaan haulipanosten ampumiseen.

Haulikon supistukset

Haulikon supistuksella tarkoitetaan piipun vaarallisemmassa päädyssä olevaa kavennusta. Supistus voi olla kiinteä tai kierteillä vaihdettavissa oleva kavennuspala, vaihtosupistaja. Supistuksella pyritään vaikuttamaan haulikuvion leviämiseen: kapeammasta reiästä ammuttuna kuvio pysyy paremmin kasassa, jolloin sillä voi tavoittaa etäämmällä olevan kohteen. Sylinteri on supistuksista avarin täyssuppean ollessa ”tiukin”, näiden välissä ovat parannettu sylinteri ja puolisuppea.

Kaksireikäisellä ammuttaessa alempi piippu pidetään yleensä puolisuppeana ja ylempi täyssuppeana. Ajatuksena on ampua ensimmäinen laukaus alemmalla piipulla (jolloin rekyyli kohdistuu suoremmin olkapäähän heilauttaen asetta vähemmän) ja mikäli paikkoa tarvitaan, laukaista yläpiippu pakenevan ja etäämmäs ennättäneen kohteen perään.

Asetta ostaessa voi olla kätevää valita vaihdettavilla supistajilla varustettu malli. Mukana tulevien supistajien määrästä ei kannata huolestua, niitä saa todennäköisesti hankittua jälkeenpäin lisää.

Toimintatavat

Haulikoiden yleisimmät toimintatavat ovat lippaaton kertatuli (esimerkiksi taittuvapiippuiset aseet), lippaallinen kertatuli (pumppuhaulikko) ja itselataava kertatuli (puoliautomaattihaulikot).

Taittuva, yksi-, rinnakkais- tai päällekkäispiippuinen haulikko on yksinkertainen, perinteinen metsästysase, joka toimii kaiken riistan metsästykseen. Etuina ovat helppokäyttöisyys, varmatoimisuus ja nopean paikkolaukauksen mahdollisuus. Pienenä miinuksena on patruunakapasiteetin rajoittuminen kahteen, mutta yleensä tosimies ei kolmatta laukausta kaipaakkaan.

Pumppuhaulikossa on piipun alla muutaman patruunan putkilipas. Patruuna pesitetään ja ase viritetään ”pumppaamalla” aseen tukkia elokuvistakin tutulla liikkeellä. Mekaniikaltaan ja käytöltään pumppuhaulikko on jo vähän kaksireikäistä monimutkaisempi ja alkuun latausliikkeen suorittamisen muistaminen vaatii vähän keskittymistä. Pumppuhaulikon mekaniikkaan voi tutustua tarkemmin täällä.

Puoliautomaattihaulikko on edellisiä vielä vähän teknisempi laite. Siinä seuraava patruuna pesittyy automaattisesti edellisen laukauksen voimasta. Hyvä automaattihaulikko on käsittääkseni varmatoiminen, huonommat voivat olla krantumpia patruunoiden ja lian suhteen. Puoliautomaatin toiminnasta lisätietoja täältä.

Haulipiippu yhdistelmäaseen osana

Yhdistelmäaseella tarkoitetaan taittuvapiippuista kokonaisuutta, jossa yhteen runkoon on yhdistetty rihlattuja ja rihlaamattomia piippuja. Yleisimmät yhdistelmäaseet ovat kaksipiippuinen haulikkorihla ja kolmipiippuinen drillinki. Myös vähän eksoottisimpia neliputkisia vierlinkejäkin löytyy maailmalta.

Yhdistelmäase on kompromissi tarkkuuden ja raahattavuuden välillä: kaksiputkisella haulikkorihlalla ei ole mahdollisuutta paikkolaukaukseen ensimmäisen roiskaisun mennessä ohi. Luotipiipun osalta drillinki taas on konstikas saada käymään ”samaan reikään” piippuyhdistelmän lämmettyä. Aseen paino tietenkin kasvaa samaa tahtia piippujen määrän kasvaessa, mutta mikäli vaihtoehtona on kantaa haulinheittimen rinnalla erillistä luotiasetta, alkaa drillingin tarjoama ”pakettiratkaisu” varmasti houkuttamaan.

Haulikon valintaperusteet ja sovitus

Aseen ja auton ostamisessa on monia yhtäläisyyksiä: molempia löytyy kaikissa hintaluokissa, brändien merkitys ostopäätöstä tehtäessä on vahva ja yleensä lopullinen ostopäätös tehdään enemmän tunteella kuin järjellä. Miksi näin sitten on?

Toimiva auto vielä kuljettajansa mukisematta määräpäähän, ja niin ikään kaikki toimivat haulikot toteuttavat tehtävänsä ja lähettävät hauliparven matkaan liipasinta painettaessa – onkin vaikea perustella miksi toinen kuularuisku maksaa satasia ja toinen kymmeniä ellei satojakin tuhansia.

Kalliimmissa aseissa on todennäköisesti edullisia veljiään paremmat materiaalivalinnat ja painon jakautuminen tukin ja piipun välillä. Superkalleissa aseissa lisähinta taas muodostuu käsityöstä ja  aseen kaiverruksiin käytetyistä tunneista.

Hinnan osalta suosittelen ostamaan parasta mihin on varaa. Ase on käyttöesine ja ennen pitkää sitä tullaan kolhimaan asekaapin seiniin, veneen reunoihin ja ties mihin. Jos jokainen kolhu on vaarassa pilata metsästysreissun kannattaa suosiolla sijoittaa mielenrauhaansa ja ostaa se edukkaampi kalu.

Tärkein haulikon valintaperuste on sen istuvuus. Koska haulikolla ammuttaessa ei tähtäilyyn jää aikaa, on piipun osoitettava automaattisesti oikeaan pisteeseen kun ase nousee poskelle. Tämän voi testata tekemällä muutaman peräkkäisen noston silmät kiinni – tähtäinten tulisi jokaisella nostolla osoittaa samaan pisteeseen. Toinen tapa mitata sopiva perän pituus on asettaa aseen perä kyynertaipeeseen ja asettaa sormi liipasimelle. Liipasimen tulisi olla sormen ylimmän nivelen kohdalla.

Monien haulikoiden perän pituutta voidaan muuttaa molempiin suuntiin lisäämällä tai vähentämällä perälevyjen määrää tai paksuutta.

Valintaa tehdessä kannattaa myös pitää mielessä, että halukkoa kanniskellaan metsiä samotessa pitkiäkin aikoja ja kevyempi kulkee helpommin mukana. Toisaalta paino tasaa rekyyliä, joten kevyemmän aseen omistajalla voi ainakin alkuun olla hartia kipeänä harjoittelurupeaman jälkeen.