Seuraa tunnustus. Olen kuluvana syksynä sutaissut haulikollani kerran jos toisenkin ohi riistalinnusta. Ohilaukaukset ovat olleet isolta osalta ns. täyspummeja, joissa sulkia ei pölissyt eikä lintu merkannut osumaa, mutta varmasti on jäljiltäni jäänyt ketunruokaa rantakaislikoihinkin. Aina ei hyvänkään näköinen osuma ole päätynyt reputukseen. Jossain kohtaa kautta alkoi haulikin tietämään paikkansa ja linnut lakoamaan, mutta koska jälkipeli on peleistä paras, puretaan nyt pummin anatomia alkutekijöihinsä.
Paperilla suoritus on perin yksinkertainen: koska lintu liikkuu ja haulit ovat hitaita, otetaan sopiva ennakko, töräytetään haulilasti linnun eteen ja tämä hankkiutuu itse tulilinjalle. Vielä ei kuitenkaan kannata laittaa uunia lämpeämään, sillä hommassa on muutama muuttuja ja mutka matkassa. Aina ei hyvänkään näköinen osuma tapa lintua ja joskus taas hätäisesti suhaistu laukaus tiputtaa riistan niille sijoilleen.
Muutama muuttuja on myös alla esitetyissä laskelmissa: haulikko on siitä maaginen peli, että kaikki laitteet eivät ammu samalla tavalla ja myös patruunoissa on eroja. Parhaaseen tulokseen päätyy tutustumalla omaan ase-patruunayhdistelmäänsä rataoloissa. Selvyyden vuoksi tässä käydään läpi nimenomaan lyijyhaulien ballistiikkaa, mutta tietoa voidaan soveltaa myös vesilintupatruunoihin.
Haulilastin lento
Jos haulit laittaa oikeaan paikkaan, mutta saalis katoaa silti metsään, voidaan syytä alkaa kaivelemaan haulien ballistiikasta. Osumaenergia on voinut olla saaliin kokoon nähden liian pieni tai vitaaliosumien määrä on ollut riittämätön. Haavoittuneeseen lintuun on jäänyt hauleja, mutta tappavaa osumaa ei ole saatu.
Haulikon tappotehoon voi vaikuttaa myös useamman haulin samanaikaisen osuman aikaansaava sokkivaikutus. Joskus saalissa ei näytä olevan ensimmäistäkään vitaaliosumaa. Sokkivaikutusteoria elää sitkeästi metsästäjäyhteisössä, mutta tieteellistä perustelua sille on vaikea löytää.
Haulien energia ja läpäisykyky
Luodikon lähtönopeuksiin verrattuna haulit ovat hitaita. Piipunsuulta mitattaessa haulien lähtönopeus on noin 400 metriä sekunnissa. Niiden nopeus hidastuu melko nopeasti ja kolmenkymmenen metrin päässä vauhtia onkin vain vajaa 250 m/s ja 45 metrin päässä alle 200 m/s.
Koska tarkin järkevän kaivamisen takana oleva esimerkkidata löytyi jenkeistä helpotetaan laskuja hieman ja oletetan, että metsästäjä ampuu 7½ haulikoon paukulla 27 m (30 jaardia) päässä olevaa kohdetta. Esimerkkipatruunamme haulit lentävät tällöin kohteeseensa 0.091 sekuntia. Haulien pudotuksella ei tällä matkalla ole merkitystä, koska pudotusta on vain 4,06 cm (1,6 tuumaa) ja hauliparven halkaisija on kohteessa karkeasti metrin.
Osuessaan tuolta matkalta hauleilla on energiaa 2,36 Joulea kappaleelta. Vertailun vuoksi, jos losautat esimerkiksi sorsaa luotiaseella, laki edellyttää piipun suulta mitattuna vähntään 100 joulen osumaenergiaa. Alla oleva taulukko esittää hauleilta vaaditun osumaenergian ja tappavan laukauksen vaatiman osumamäärän vitaalialueelle. Taulukko on koottu yhdistelemällä vapaalla kädellä tietoja shootinguk.co.uk:n ja shotguns.se:n artikkeleista.
| Saalis | Paino | Iskuvoima | Vitaaliosumien määrä |
|---|---|---|---|
| Pienet linnut, lehtokurppa, pyy, kyyhky | < 0,5 kg | 0.68 J | 2-3 haulia |
| Keskisuuret linnut, riekko | 0,5-1.0 kg | 1.15 J | 3-4 haulia |
| Suuret linnut, sorsa, teeri | > 1.0 kg | 1.35 J – 2.16 J | 4-5 haulia |
Haulien kokonaislentomatka ja niiden sisältämä energia riippuvat yksittäisten halulien painosta, ja sitä kautta haulikoosta. Pienempi hauli menettää tehonsa nopeammin. Tässä lainattu Shotguns.se käyttää lähdeaineistona Jan Åkermanin kirjaa Jägarens vapen, jonka mukaan eri haulikokojen teho ja lentomatkat ovat seuraavia.
| Haulikoko | Halkaisija | Matka (teho > 2,16 J) | Matka (teho > 1,08 J) | Kokonaislentomatka |
|---|---|---|---|---|
| nro 7 | 2,5 mm | 30 m | 50 m | 250 m |
| nro 6 | 2,75 mm | 40 m | 60 m | 275 m |
| nro 5 | 3,0 mm | 50 m | 70 m | 300 m |
| nro 3 | 3,5 mm | 80 m | 90 m | 350 m |
Hauliparven tiheys ja osumakuvio
Jos kolmosen haulit ovat kerran tappokykyisiä kahdeksaankymppiin, miks sitten ampumamatkaksi suositellaan selkeästi lyhyempiä matkoja? Syy on hauliparven hajonnassa. Lähes sadassa metrissä hauliparven koko on suuri ja haulitiheys eläimen kohtalaisen pienen vitaalialueen kannalta onneton. Isompaa haulia mahtuu patruunaan melkoisesti vähemmän kuin pientä ja todennäköisyys vitaaliosumaan tippuu.
Eräliike Riistamaan sivuilta löytyvän laskurin mukaan haulilatauksella 36 g haulien määrä patruunakoossa 7 on 388 kpl siinä missä kolmosen ryynejä mahtuu pötköön vain 141 kpl.
| Haulilataus | nro 7 / 2.5 mm | nro 6 / 2.75 mm | nro 5 / 3.0 mm | nro 3 / 3.5 mm |
|---|---|---|---|---|
| 32 g | 345 | 259 | 200 | 126 |
| 34 g | 366 | 275 | 212 | 134 |
| 36 g | 388 | 292 | 225 | 141 |
| 50 g | 539 | 405 | 312 | 196 |
| 52 g | 560 | 421 | 324 | 204 |
| 56 g | 604 | 454 | 349 | 220 |
| 62 g | 668 | 502 | 387 | 244 |
Yksinkertainen nyrkkisääntö on, että käyvän ase- ja patruunayhdistelmän antama haulikuvio on 100 osumaa ilman suuria aukkoja 75cm halkaisijaltaan olevassa maalitaulussa aiotulta ampumamatkalta. Vertailuarvona käytetään 35 metrin ampumamatkaa. Eläimen ampumisen kannalta tämä tarkoittaa riittävää peittoa, jotta saaliin vitaalialueelle saadaan riittävä määrä osumia. Shotguns.se:n mukaan vitaalialueiden koot vaihtelevat saaliseläimen mukaan seuraavasti.
| Laji | Paino | Vitaalialue (dm² = 10 cm x 10 cm) |
| Sorsa | 1,0 kg | 2,0 dm² |
| Kyyhky, peltopyy | 0,4 kg | 0,8 dm² |
| Fasaani | 1,2 kg | 2,4 dm² |
| Lehtokurppa | 0,3 kg | 0,6 dm² |
Halkaisijaltaan 75 cm oleva koestusympyrä vastaa 44 dm² pinta-alaa ja sadalla osutulla haulilla osumatiheus on 2,26 haulia / dm². Jotta saataisiin riittävän luotettava osuma kyyhkyyn, joka vaatii kolme riittävän läpäisykykyistä osumaa vitaalialueelle, pitää siis haulitiheyden olla 3 haulia / 0,8 dm², josta tulee 3,75 haulia per neliödesimetri. Tälläisen tiheyden saavuttavan haulikko-patruunayhdistelmän koeammunnan tuloksen pitää siis olla 165 osunutta haulia 35 m matkalta ammuttuna. Sorsalla vastaava luku on Shotguns.se:n mukaan 88 ja fasaanilla 92.
Amerikassa käytetään nyrkkisääntöä, että täyssuppealla ammuttaessa haulipilvi leviää tuuman verran jaardia kohden. Säännön mukaan osumakuvion halkaisija olisi n. 84 cm kolmessakymmenessä metrissä, mikä pitännee kutakuinkin paikkaansa. Samaa sääntöä käyttäen haulien osumatiheys laskee dramaattisesti etäisyyden kasvaessa: jos osumatiheys oli kolmessakympissä 2,26 haulia / dm² on se 40 jaardissa vain 1,23 haulia / dm² ja viidessäkymmenessä 0,8. Osumakuvio muuttuu siis kelvottomaksi kauan, ennen kuin haulien tappoteho laimenee.
Haulien hajoamiseen vaikuttavat haulikon lisäksi aseen supistukset, käytetty lataus, haulimateriaali ja ilmanvastus. Ville-Veikko Torniainen on tutkinut gradussaan Haulikkoammunan fysiikka mm. haulien käyttäytymistä välittömästi niiden tultua ulos piipusta.
Ensinnäkään kaikki haulit eivät ole identtisiä. Tästä seuraa, että ne eivät käyttäydy samalla tavalla ilmavirtaan joutuessaan eli törmätessään piipusta poistuessaan suurella nopeudella (n. 400 m/s) ilmaan. Hauleilla ei ole sama nopeus tai ne eivät kohtaa yhtä suurta ilmanvastusta. Kun haulit ovat lentäneet muutaman metrin on ilmanvastuksen vuoksi syntynyt jo selviä nopeuseroja. Eri nopeuksilla lentävien haulien erilaiset lentoradat aiheuttavat hauliparven leviämisen. (Ville-Veikko Torniainen, Haulikkoammunnan fysiikka, s. 33)
Eri nopeudella matkaavat haulit aiheuttavat hajonnan lisäksi myös hauliparven venymisen pituussuunnassa. Venyminen helpottaa merkittävästi liikkuvaan maaliin osumista ja on yksi tärkeimmistä osumakuvioon vaikuttavista seikoista. Jatkamalla swingiä laukaisun jälkeen saadaan venymää levitettyä poikittain (muokattu, kts kommentit alla), jolloin osumatodennäköisyys kasvaa. Liikkuvalla aseella ampuminen vähentää niinikään myös todennäköisyyttä siitä, että liipasinta vedetään vasta saaliin ennätettyä piippulinjan eteen.
Piipusta poistuessaan haulit irtaantuvat välitulpasta ja osa joutuu edellä menevien haulien ilmapyörteisiin. Jäljessä tulevien haulien nopeus pienenee joutuessaan ilmanpyörteiden aiheuttaman suuremman ilmanvastuksen vaikutuspiiriin. Vaikka hauleilla saattaa olla nopeuseroja jo piipusta poistuessaan, niin suuremmat nopeuserot aiheuttaa ilmanvastus. Tämä nopeuserojen syntyminen aiheuttaa sen, että hauliparvi venyy pituussuunnassa eli hauliparvessa on eri nopeuksilla eteneviä hauleja. Mitä pidemmän aikaa haulit etenevät sitä suuremmaksi hauliparven venymä kasvaa. Yleisenä ”nyrkkisääntönä” venymä on noin 10-15 % ampumaetäisyydestä. (Ville-Veikko Torniainen, Haulikkoammunnan fysiikka, s. 34)
Sokkivaikutuksesta
Joskus reppuun päätyy lintu, jossa ei näytä olevan ensimmäistäkään reikää. Edellä esitetyn perusteella tälläinen tilanne on mahdoton, mutta koska olen itsekin linnun jos toisenkin kokanneena joutunut hyvin harvoin poimimaan hauleja suustani lautasen reunalle tunnistan ilmiön olemassaolon.
Valitettavasti ilmiöstä on rajoitetusti virallista tutkimustietoa saatavilla – otan mielelläni lukijoiden linkkivinkkejä vastaan. Ihmekuolemaan on mielestäni pari vaihtoehtoa: hauliparven osumaenergian aikaansaama mälli, hydrostaattinen sokki tai kivun aiheuttama väliaikainen toimintakyvyn menetys ja (linnulla) putoamisen aiheuttama kuolema.
Usean hauliosuman kohteeseensa siirtämä iskuenergia voi riittää saaliin tappamiseen vaikka vitaalialueilta ei lävistettäisikään. Hydrostaattista sokkia puolestaan on tutkittu useaankin otteeseen (”The Ballistic Pressure Wave Theory of Handgun Bullet Incapacitation” ja ”Alterations of myelin basic protein and ultrastructure in the limbic system at the early stage of trauma-related stress disorder in dogs”), mutta lähinnä luotiaseiden osalta. Tutkimuksissa on huomattu, että raajaosumastakin välittyy aivoihin merkittävä paineaalto joka voi aiheuttaa saaliseläimen toimintakyvyn menetyksen tai kuoleman.
Haulikon ennakko liikkuvaan maaliin
Lentoon ampumisen salaisuus on pystyä paikantamaan haulien ja saaliseläimen liikeratojen kohtaamispiste, ottaa sopiva ennakko ja tehdä hyvä ampumasuoritus. Lintujen lentonopeus voi yllättävänkin suuri. Tästä syystä ennakoa täytyy joskus ottaa useita metrejä.
Lintujen nopeudet vaihtelevat. Tavi voi päästellä taivaan halki sataa neljääkymppiä (40m/s) siinä missä raskaslentoinen metso yltää 25 metrin sekuntinopeuteen. Kolmeenkymmeneen metriin haulien keskinopeus puolestaan on noin 300 m/s, eli suhteutettuna haulikon lähtönopeuteen tavi liikkuu 1,3 metriä siinä ajassa missä haulit etenevät kymmenen.
Metsästäjäliiton julkaiseman Jahti-lehden numerossa 3/2011 listataan tavanomaisimpien riistalintujen lentonopeuksia. Ne ovat seuraavat:
- Tavi 40 m/s (144k m/h)
- Heinäsorsa 30 m/s (108 km/h)
- Sepelkyyhky 30 m/s (108 km/h)
- Skeet-kiekko 25 m/s (90 km/h)
- Metsähanhi 25 m/s (90 km/h)
- Metso 25 m/s (90 km/h)
- Varis 20 m/s (72 km/h)
- Harakka 10 m/s (36 km/h)
Haulin nopeus hidastuu suhteellisen nopeasti alun 400m/s vauhdista. Alla jenkkidatasta muunnettuna esimerkkiluvut 7½ koon haulien lentoajalle ja keskinopeuksille k.o. etäisyyksille. Raskaampi hauli säilyttää nopeutensa jonkin verran pidempään, mutta luvut käyvät tässä hyvin vertailuarvoina.
| 0 m / 0 yd | 9 m /10 yd | 18 m / 20 yd | 27 m / 30 yd | 37 m / 40 yd | 46 m / 50 yd | 55 m / 60 yd | |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Nopeus (m/s) | 395 | 326 | 277 | 242 | 215 | 192 | 175 |
| Lentoaika (s) | 0 | 0,026 | 0,056 | 0,091 | 0,132 | 0,177 | 0,227 |
| Keskinopeus (m/s) | – | 346 | 321 | 297 | 280 | 260 | 242 |
Ennakon laskeminen tapahtuu kaavalla:
Laskukaavalla saadaan eri ampumamatkojen ennakoiksi seuraavat teoreettiset arvot. Eettisen metsästyksen ja saamisen kannalta on otettava huomioon aiemmin esitetty haulien iskuvoima ja haulikuvio kyselsellä matkalla.
| Laji / ampumamatka | 9 m | 18 m | 27 m | 37 m | 46 m | 55 m |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Tavi | 1,04 m | 2,24 m | 3,63 m | 5,29 m | 7,08 m | 9,09 m |
| Heinäsorsa | 0,78 m | 1,68 m | 2,73 m | 3,96 m | 5,31 m | 6,82 m |
| Sepelkyyhky | 0,78 m | 1,68 m | 2,73 m | 3,96 m | 5,31 m | 6,82 m |
| Skeet-kiekko | 0,65 m | 1,40 m | 2,27 m | 3,30 m | 4,42 m | 5,68 m |
| Metsähanhi | 0,65 m | 1,40 m | 2,27 m | 3,30 m | 4,42 m | 5,68 m |
| Metso | 0,65 m | 1,40 m | 2,27 m | 3,30 m | 4,42 m | 5,68 m |
| Varis | 0,52 m | 1,12 m | 1,81 m | 2,64 m | 3,54 m | 4,55 m |
| Harakka | 0,26 m | 0,56 m | 0,91 m | 1,32 m | 1,77 m | 2,27 m |
Yhteenveto
Tästä kaikesta insinöörimäisestä nippelitiedosta huolimatta haulikon osumattomuus tiivistyy usein ampujalasien taakse. Haulien läpäisykykyä on kohtalaisen turha syyttää, sillä pienriistan vaatimat Joulemäärät saavutetaan kohtalaisen pienilläkin hauleilla. Osumakuvio sen sijaan muuttuu nopeasti kelvottomaksi ampumamatkan kasvaessa.
Vesilintujahdissa olisi hienoa voida syyttää rautapaukkuja, mutta suurimmat syyt pummailuun ovat todennäköisesti ahneus, eli turhan optimistiset ampumamatkat ja liian vähäinen ennakko. Ennakon etsintä kannattaa tehdä sorsaveneen sijaan ampumaradalla, mutta jos jahtiin on pakko päästä voi keskittyä jaagaamaan uivia tai laskeutuvia lintuja. Uivan linnun osuma-alue on melko pieni, joten ne laukaukset on hyvä lähettää matkaan kohtalaisen likeeltä.
Jos kaikki muu on kohdallaan, mutta linnut senkun jatkavat, voi haulikuviossasi olla saaliinmentäviä aukkoja. Tästä syystä metsästäjän onkin tärkeää testata käyttämiensä patruunoiden soveltuvuus omaan aseeseensa. Se askare on itsellänikin edessä.
Yläkyvan lähde: Wikipedia (muokattu)
Jatkamalla swingiä laukaisun jälkeen saadaan venymää levitettyä poikittain, jolloin osumatodennäköisyys kasvaa.
Tuo joutaa poistaa jos se tarkoittaa että haulisuihku leviäis svingin suuntaan. Haulit lähtee kupissa köntissä eikä niinku putkesta huiskauttamalla.
Kiitos kommentista! Tuo hauliparven sivusuuntainen levittely piippua heiluttelemalla on mainittu useassa lähteessä, vakuuttavimpana tuo viittaamani Torniaisen pro-gradu (s.23): ”Jotkut ampujat tehostavat haulien hajoamista pitkin kiekon lentorataa käyttämällä ns. swingiä eli haulikon liikkeen nopeuttamista juuri ennen laukaisua.”.
Kommenttisi ja Facebookissa käyty keskustelu sai minut kuitenkin kyseenalaistamaan swingin vaikutuksen ja lisätonkimisella koko homma alkoi vaikuttaa haulikkoampujien keskuudessa elävältä myytiltä. Lopulta löysin Field & Stream -lehden blogin, jossa tutkittiin swingin vaikutusta ja todettiin ettei sillä ole merkitystä lopputuloksen kannalta.
Swingin suurin merkitys on ettei aseen liike pääse laukaistaessa hidastumaan tai pysähtymään. ”Laukaistaan liikkeessä.” Jos käyttää ns. loppuvetoa ei tarvi käyttää ennakkoa? Hauliparven hajoamiseen tuskin sillä ei ole suurta merkitystä, vaikka näin ampujien kesken puhutaankin.
”Kiihtyvällä swingillä ammuttaessa ase tuodaan kiekkoa suuremmalla nopeudella
sitä vartalolla kuljettaen maalin ohi ja laukaistaan sopivalla kohdalla
sen sivuuttaessa maalia.”
Suomen ampujainliitto 1992. Haulikkokoulu 2: ”Skeet-ammunnan perusteet”,
Kurikka: Kurikka-Paino ky 1992
Olipa asiallista tietoa. Kukaan vaan ei usko miten paljon sorsaa on ammuttava eteen. ”Kiekkoenakko” ei riitä.
10 vuotta itselatausta harrastaneena käytän todella pieniä hauleja, kevyttä haulikuormaa ja suurta lähtönopeutta.
Olipa erittäin hyvä kirjoitus!
Voisiko tuossa swingi-myytissä olla kyse jostain muusta. Olen ymmärtänyt, että näköaistimuksessa olisi n. 0,1-0,2s viive. Jos ennakkossa piiput ja kohde liikkuu samalla nopeudella ei tällä ole merkitystä, mutta jos ennakko otetaan ”takaa-ohi” eli piiput liikkuu kohdetta nopeammin, niin laukaus lähtee todellisuudessa hieman pidemmällä ennakolla kuin edellä mainitussa tilanteessa. Eli nopealla swingillä sopiva ennakko näyttäisi ampujasta lyhyemmältä kuin tasaisella nopeudella.
Tämähän oli mielenkiintoinen huomio :) Tämän (http://users.df.uba.ar/acha/Lab1/time_delay.pdf) nopeasti silmäilemäni artikkelin mukaan silmä-aivo viive olisi luokkaa 40 ms (eli 0,04 s). Siinä ajassa tavallinen tavi olisi ennättänyt 1,6 m silmän havaitsemaa tavia edelle. Toisaalta jutussa esiteltiin myös että aivot osaavat korjata tätä viivettä jonkin verran omatoimisesti, mikä mahdollistaa mm. palloon osumisen tennistä pelatessa.
Tuo silmän viive pitäisi laskea mukaan ennakkoon käsittääkseni molemmilla swingitavoilla, eli jos lopullinen viive on 20 ms (tavilla siis hahmotusero on 0,8 m).