Jousiteline taukopaikalla

Jakamisen iloa Mustilan yhteisjahdissa

Kell’ onni on, se onnen kätkeköön. En ihmettelisi jos Eino Leinon kuolemattomat sanat olisi synnytetty metsästäjäkansan itsekkäin osa mielessä pitäen. Jokainen pärjätköön omillaan sillä kaikki, mitä Tapio toisen reppuun antaa, on pois omasta pakkasesta. Jousimetsästyspiireissä tykätään kuitenkin niukkuuden jakamisesta ja puhalletaan tiukasti yhteen hiileen. Pääsin nauttimaan Kanta-Hämeen Jousimetsästäjien vieraanvaraisuudesta viime viikonloppuna järjestetyssä yhteisjahdissa Arboretum Mustilassa.

Kahdeksan Hoodilaisen miehittämä kahden auton karavaani lähti kehätien katveesta kohti Elimäkeä jo viideltä aamulla. Käskynjako pidettiin kahdeksalta Mustilan parkkipaikalla, jonne oli kokoontunut vajaa kolmekymmentä jousimetsästäjää. Koirina käytettäisiin rauhallisesti ajavia mäyräkoiria, mutta runsas osaanottajamäärä mahdollistaisi myös miesajot.

Kaikki valmiina jänisjahtiin
Kaikki valmiina jänisjahtiin

Jahti alkoi miesajolla alueen eteläosassa. Passilinja vedettiin poikittain ja ajomiehet lähtivät nostamaan eläimiä yläs etelästä käsin. Puisto oli selkeästi varsinainen rusakkomagneetti, sillä tapahtumat alkoivat välittömästi ja ajomiehet varoittivat aktiivisesti passilinjaa lähestyvistä puunpurijoista VHF-puhelinten välityksellä. HIljaisesti liikkuva jänis on vaikea havaittava ja häpeäkseni yksi jahdin kohteena olevista pitkäkorvista pääsi juoksemaan ohitseni katseeni ollessa tiukasti naulittuna väärään suuntaan. Nuolen kopsahdus tielle paljasti vieruspassin koittaneen paikata sokeuttani, mutta rusakko oli tällä kertaa nuoltakin nopeampi.

Mustilan kartta
Mustilan kartta

Seuraavaksi siirryttiin alueen puoliväliin ja päästettiin koirat irti. Taaskin radio lauloi jatkuvasti koiramiesten tilannetiedotuksia, eikä aika käynyt pitkäksi. Parhaimmillaan rusakko kävi viidentoista metrin päässä passistani, mutta koska näkyvissä olivat vain korvien kärjet, katsoin parhaaksi säästellä vähiä nuoliani parempaan paikkaan.

Lounastauon jälkeen koitettiin vielä uudestaan saada rusakot satimeen edellisestä paikasta, mutta ovelat eläimet onnistuivat murtautumaan passilinjojen läpi ja porukka päätyi vaihtamaan aluetta jänisten perässä.

Iltapäivän jahdeissa jänistä ajettiin sekä miesten, että koirien avulla. Oma huippuhetkeni tuli kun eräs rusakko päätti suunnata pakomatkansa suoraan passilinjan edestä. Jäniksen väistettyä kaksi kanssametsästäjien nuolta, pääsin lennättämään oman keppini pitkäkorvaa kohti, mutta pitkä etäisyys ja puuttuva ennakko tekivät tepposensa ja eläin pääsi ehjänä jatkamaan tuhojaan puiston siimekseen.

Hommat paketoitiin kasaan kolmen pintaan ja porukka kokoontui parkkipaikalle tekemään lähtövalmisteluita ja yhteiskuvaan. Täysin saaliittomaksi ei jahdissa kuitenkaan jääty: jahdin ainoa rusakko kaatui viimeisenä tuntina valppaan jousimehen nuoleen.

Tilanteita piisasi reippaasti koko päivän ajalle ja jahdin puitteet sekä yhteishenki olivat aivan mahtavat. Itseni kaltaiselle yksinpassittamiseen tottuneelle aloittelevalle jousimetsästäjälle kokemus oli vähintäänkin silmät avaava. Kiitokset vielä kerran KAJOn väelle yhteisjahdin järjestämisestä!

 

One comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *