Ruotsalainen äänenvaimenninvalmistaja Stalon on julkaissut puolisen vuotta sitten uuden aiempaa kevyemmän, lyhyemmän ja tehokkaamman vaimenninsarjan. Suomeen X-sarjan äänenvaimentimet rantautuivat syyskuussa. Otin sarjan kompakteimman, Stalon X108 -vaimentimen pikatestiin hirviradalle ja selvitin lunastaako vaimennin lupauksensa.
X-sarja on jatkoa aikaisemmin blogissa esitellylle Stalon W -äänenvaimentimelle. Yhteistä vaimentimille on modulaarisuus ja kompaktiin kokoon ja painoon yhdistetty suuri vaimennusteho. X-sarjalaiset ovat karistaneet W-sarjaan verrattuna painoa entisestään noin 50 g, paksuutta millin verran ja pituutta 5 mm. Samaan aikaan vaimennusteho on kasvanut yhdellä desibelillä.
Ruotsalaista muotoilua
Ensikohtaaminen Stalonin X108-vaimentimen kanssa oli vaikuttava. Ruotsissa osataan selkesti suunnitella muutakin kuin pakastelihapullia ja ikeakalusteita. Vaimennin oli paketoitu kuin koru konsanaan ja kauniilta se näyttikin. Siron, ulkokuoreltaan mattamustaa anodisoitua alumiinia olevan vaimentimen kylkeä koristaa kultainen rengas.
Vaimentimen päärakennusmateriaali on anodisoitu alumiini, vaimentimen kierteet ovat titaanista ja ensimmäinen haittalevy ruostumattomasta teräksestä. Vaimentimen piipuntuki on komposiittimuovia. Materiaalivalinnat ja kompakti koko pitävät vaimentimen kevyenä, vain 334 gramman painoisena. X108 jatkaa nimensä mukaisesti aseen pituutta vain 108 mm, sillä valtaosa teleskooppivaimentimesta tulee aseen piipun päälle.
Stalon X108 on modulaarinen äänenvaimennin
X108 on modulaarinen vaimennin. Se koostuu kahdesta osasta (kolmesta jos piipun tukirengas otetaan huomioon): sarjanumeroidusta, aseeseen kierteillä kiinnitettävästä takaosasta ja kaliiperikohtaisesta etuosasta. Etuosia myydään erikseen, joten jos talouden kivääreissä on samat vaimenninkierteet, voi sopivat vaimentimen etuosat hankkimalla kierrättää samaa vaimenninta useamman aseen välillä.
Piipun tukirengas kiinnittyy kierteillä vaimentimen peräosaan. Sen tarkoitus on tukea ja suojata vaimenninta ja piippua, jos ase esimerkiksi kaatuu. Renkaan pitää olla sovitettu siten, että sen halkaisija on 0,5 – 0,7 mm piippua suurempi. Muovirengas kestää normaalin ampumaharjoittelun tuottaman lämmön, sillä Stalonin ohjeiden mukaan vaimenninta ei muutenkaan saa ampua 250 °C kuumemmaksi.
Kaliiperissa .308 Stalon X108 vaimennusteho on -30 dBc. Kun vertailin Stalonia muihin saatavilla oleviin vaimentimiin, totesin kevyen painon, lyhyen pituuden ja suuren vaimennustehon yhdistelmän olevan sangen kilpailukykyinen. Teho-painosuhdetta parantaa entisestään se, että vaikka vaimentimen suositushinta on 339 €, säästää useamman vaimentimen ostaja rahaa sillä esim W-sarjan kaliiperikohtaiset etuosat maksavat noin puolet koko pöntön hinnasta (X108 etuosan ohjevähittäishinta on 169 €).
Stalonin kanssa kanssa ampumaradalla
Koska bloggaaja ei omista äänenpainemittareita ja sopivaa tilaa laitteen tekniseen syynaamiseen, luottaa hän sokeasti valmistajan ilmoittamaan vaimennukseen ja antaa muiden medioiden asiantuntijoiden kertoa mielipiteensä itse vaimennuksesta. Oma testausmetodiikkani on huomattavasti käytännönläheisempi: miltä vaimentimen käyttäminen tuntuu ampujan vinkkelistä.
Liikkuvaa hirveä ammuttaessa suurimmassa roolissa on vaimentimen paino ja se, paljonko vaimennin pidentää piippua. Pitkän varren päässä oleva massa aiheuttaa vaikeuksia piipun hallinnassa ja tekee aseen kannattelusta raskasta. Liian pitkä ase on myös ergonomisesti hankala sillä piippu vaimentimineen on tiellä ja kopsii puihin yms.
Jokainen vaimennin muuttaa piipun väreilyä ja aseen osumapistettä omalla tavallaan, joten kivääri piti kohdistaa erikseen Stalonille vaikka se oli jo valmiiksi ihan tikissä toisen vaimentimeni kanssa. Kohdistuslaukauksissa äänenpaineet vastasivat korvakuulolta ihan odotettua, eli lienevät varmasti luvatussa haarukassa.
Juoksevassa hirvessä Stalon X108:n kanssa ei esiintynyt ongelmia – päinvastoin, ammuin oman tasoisekseni ampujaksi ihan ”ok” sarjoja. Koska teleskooppivaimentimessa iso osa vaimentimen massasta on lähempänä ampujaa kuin perinteisessä kokistölkki-piipun-päässä -vaimentimessa, on piipun liikuttelu pienemmän momentin takia helpompaa.
Testaan syksyn mittaan vaimenninta eri tilanteissa, peura- ja hirvijahdissa ja tilanteen tullessa linnullakin. Hirvijahdissa kuulosuojainten käyttö tuppaa välillä unohtumaan, joten laukaisumelun painaminen kuulovauriorajan alapuolelle on ensiarvoisen tärkeää. Noissa jahdeissa kivääriä myös kanniskellaan aika tavalla, joten X108:n muukin ergonomia tulee varmasti tutuksi :)
Alla vielä Stalonin esittelyvideo X-sarjan äänenvaimentimista.
One comment