Teeri jäi eräksi latvalintujahdissa 2020

Kokemuksia vuosikymmenen alun latvalintujahtista

Vuosi 2020 aloitettiin tekemällä historiaa: metso- ja teeriuroksen latvalintumetsästys mahdollistettiin tammikuun alussa ensi kerran lähes neljäänkymmeneen vuoteen. Tilaisuus oli käytettävä ja kävin minäkin hakemassa itselleni pohjoisesta teeripaistin.

Talvimetsästys on Suomessa harvinaista herkkua vaikka länsinaapurissamme talvijahti on jatkuvasti sallittua ja varmasti kohtuullisen metsästysturismin houkuttelija. Metsästäjäliiton lausunnon mukaan teeren talvimetsästys on viimeksi ollut sallittua 1. – 10.1.1981, silloinkin kokeiluluontoisesti. Molemmat, sekä teeri että metso ovat olleet sallittua tammikuun jahdissa viimeksi vuonna 1965.

Tulevan historian havinaa
Tunnelmat modernista latvalintujahdista

Meidän jahtimme suuntautui Ranualle. Se on eteläisin niistä valtion metsästysalueista joissa vuoden 2020 latvalintujahti mahdollistettiin. Tammikuussa Ranua näytti myös olevan eteläisimpiä alueita joilla liikkuminen suksilla oli mahdollista: siellä oli noin metrin verran lunta, mutta 150 kilometriä etelämmässä Oulussa näkyi jo paikoin paljasta maata.

Hiihtokeli oli vaihteleva. Meidän jahtimme kesti ”vain” neljä päivää, maanantaista torstaihin. Pari ensimmäistä päivää oli nollakeli ja ke-to akseli reipasta -6 – -10 asteen pakkasta. Alkureissusta lumi pakkautui ikävästi suksenpohjiin, mutta silikonivoitelu ratkaisi ongelman seuraavana päivänä. Pakkasella hiihtäminen sujui kuin itsestään.

Vastoinkäymisiltäkään ei kokonaan vältytty. Heti ensimmäisenä jahtiaamuna pääsimme testaamaan Ranuan palvelutarjontaa rengashuollon osalta.

Lumisen maan varustejahtia

Onneksi lunta riitti, sillä hiihtäminen oli yksi niistä seikoista jotka tekivät jahdista omalaatuisen. Itselläni oli Hämeenlinnan SA-kaupasta talvivaellusta varten hankitut vm.78 hikilankut. Parinkympin sivakat ja porkat oli tuunattu suksisettiä kalliimmilla nousukarvoilla ja ne pysyivät jalassa moninkertaisesti arvokkaammilla Nokian Naali -saappailla. Halpissukset ovat kohta kestäneet jo sen 150km hiihtoa (siinä missä edelliset Naalit hajosivat sadan kilometrin kohdalla), joten uskaltanen suositella suksia.

Jos sivakointi ei ole tuttua puuhaa, suosittelen kokeilemaan varusteet ym lyhyellä lenkillä ennen maastoon lähtemistä. Täysi reppu painaa ja hautoo selkää aika lailla ja lämpöä riittää. Silloin kun suksien kanssa on vauhti päällä ei vaatetta voi olla liian vähän niskassa. Toisaalta kun saat hien pintaan ja haluat pitää taukoa, on repussa pakko olla lämmintä niskaan laitettavaksi.

Latvalintujahti hiihtäminen horisontti auringonlasku
Aurinko on jo laskemaanpäin, komeat maisemat!

Omat hiihtovaatteeni olivat kaikessa keveydessään ohut merinovillakerrasto, Nevercoldin patterikäyttöinen lämpöliivi (tätä ei olisi nollakelissä tarvinnut) ja päälikerroksena Sastan Peura Windstopper -takki ja ohuet reisitaskuhousut. Windstopperi oli hyvä silloin kun suolla tuuli oikein reippaasti. Tyynenä päivänä sen olisi voinut korvata esim hengittävämmällä villapaidalla. Päälimmäisenä kerroksena minulla oli vielä ohut lainattu lumipuvun takki. Hiihtohanskoina kaupan halvimmat ja ohuimmat sormikkaat ja pipona pääosin putkihuivi (jos tulee kylmä voi laittaa hetkeksi hupun päähän).

Aseistuksena oli pääosan aikaa asereppuun sijoitettu 6.5×55 kivääri Zeiss Victory HT 3–12×56 kiikarilla ja Stalonin X108 vaimentimella varustettuna, sekä käsissä kannettava upouusi Beretan Silverpigeonin perusmalli. Hiihdossa ei pääosan aikaa tarvittu sauvoja (kiitos nousukarvojen pidon), joten ne tuupattiin kiväärin seuraksi reppuun.

Aseen lisäksi repussa oli ns. yllätyspussi (korjaustarpeet, wc-paperi), EA-laukku, kevytuntuvatakki (suosittelen hankkimaan), vesipullo ja joku satunainen suklaapatukka.

Lässytys sikseen, saatiinko mitään!?

Kyllä saatiin. Tosin vain se aloituksessa mainuttu teeripaisti. Olimme ensimmäisenä jahtipäivänä kiertämässä suota kun kaverini pohjanpystykorva nosti parinkymmenen teeren lauman kiepistä. Kun pääsimme paikan päälle tutkimaan tilannetta, koitti yksi onneton jälkeenjäänyt lähteä kavereidensa perään ja päätyi pakkauuden hopeakyyhkyn ensisurmaksi.

Teeren käsittely maastossa
Teeren käsittely maastossa

Seuraava päivä jahdattiin tyhjiä paikkoja (ja sateen takia ei motivaatiokaan ollut hirveän korkealla), mutta pakkaskelien koittaessa tiimimme pääsi sentään tekemään kivasti metsohavaintoja ja yhden pummilaukauksenkin.

Mitä pitäisi tehdä toisin

Varusteiden osalta tuunattavaa olisi varmaan eniten, lintuihin ja säähän kun ei voi vaikuttaa. Repun paino kannattaa jahdissa optimoida mahdollisimman alhaiseksi. Periaatteessa pienempikin kiikari voisi riittää (Zeissin Conquest 1–6x riittää hyvin vähinttän sataan viiteenkymppiin), mutta matalampaa suurennosta on vaikeampi käyttää havainnointiin. Äänenvaimentimesta voisi myös tinkiä kunhan pitää tulpat tiukilla ja suojauksen osalta peltorit kannattaa painon puolesta vaihtaa perinteisiin tulppiin.

Jos käyttää liimattavia nousukarvoja pitää varaliima olla saatavilla kämpillä. Nyt vanha liima pysyi suksissa juuri tuon neljä päivää, mutta reissun jatkuessa olisi sukset pitänyt niiden osalta huoltaa. Silikoni oli hyvä suojasään varalta. Inttikaupan sauvat pitää tulevaisuudessa vaihtaa teleskooppimalleihin, sillä sauvat olivat pääosan aikaa repussa.

Jos ihan seikkailunhaluiseksi rupeaa, niin repun vaihtaminen vyölaukkuun voisi olla kokeilemisen arvoista. Kivääri saattaisi hiostaa selässä reppua vähemmän ja laukkuun saisi varmaan mahdutettua pakolliset varusteet. Tämä yhdistelmä kannattaa kyllä testata ennen reissua.

Jos tästä tulee tapa niin pitännee seuraavalle vuodelle hankkia valkoinen päähine ja oma lumipuku :)

One comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.