Waaah!

Missä minun metsästyslupani luuraavat?!

Joskus metsästyksen harrastaminen on tervanjuontia. Hyvänä jahtivuotena sekä riistaa, lupia ja aikaa riittää. Viime vuonna metsästyspäiviä taisi kertyä kolmisenkymmentä, mutta vasta alkaneella metsästyskaudella näyttää kaikkien kolmen suhteen huonolta vaikka ollan ehditty hädin aloittaa kausi. Nyt

Lue lisää
Beagle puppy sitting on grass

Koiran käyttöohjeet Karin koirakoulusta

Hyvin käyttäytyvä koira on ilo sielulle, silmille ja erityisesti naapureiden korville. Kun meille hankittiin ensimmäistä pentua etsin pitkään erilaisia koiran koulutuksesta kertovia kirjoja ja kävimme pentukoulussakin. Eläteistäni olisi kuitenkin luultavasti tullut kokolailla tottelevaisempia, jos minulla olisi silloin

Lue lisää

Avotähtäimet ovat syvältä

Kun olin hankkimassa ensikivääriäni, halusin siihen avotähtäimet. Tyydyin kuitenkin valikoiman puutteessa hankkimaan kiikarivehkeen ja rautajyvän puuttuminen jäi kaivelemaan. Keväällä hankkimassani hirvikiväärissä rautatähtäimet viimein löytyivät, mutta toivatko ne onnen? Eivät, rautatähtäinten kanssa ampuminen on mielestäni hanurista.

Lue lisää