Riekkojahdissa Kaldoaivissa

Alkusyksyn kanalinnustuksen kohokohta oli viikon mittainen riekkojahti aivan Suomen huipulla. Riekkoja löytyi oikein hyvin ja jahti oli ikimuistoinen, mutta ihan kaikki ei mennyt putkeen.

Suosittelen Lappiin riekkojahtiin lähtemistä jokaiselle kanalintuja metsästävälle harrastuksen kestoon katsomatta. Maisemat ovat omaa luokkaansa ja tunturit ovat, vaikkakin mäkisiä, talousmetsiin verrattuna helppoja kuljettavia. Lapissa on oma hohtonsa ja parhaat jahtimuistoni ovat peräisin syksyisestä Ylä-Lapista.

Aikaisempi lapinreissuni oli seitsemän vuotta sitten ja suuntautui käsivarteen. Silloin saksanseisojani Tumppi oli vielä nuori ja retki oli Tumpin ensimmäinen kunnon metsäreissu. Eihän siitä metsästyksestä tullut silloin mitään – riekkoja ei juurikaan näkynyt ja itse en osannut lähteä niitä hakemaan tarpeeksi kaukaa. Nyt Tumpin ollessa vanhempi oli sopiva hetki uudelle riekkojahdille. Koirassa on vähän lähiseisojan vikaa ja kun metsäkanat eivät päästä iholle seisomaan, halusin testata kestäisikö riekkojen kantti paremmin.

Arpa valitsi paikaksi Suomi-Neidon päälaella sijaitsevan Kaldoaivin alueen. Se oli ennestään tuntematon, mutta oli juuri niin ylhäällä kuin Suomessa pääsee ja maisemat olisivat varmasti täynnä tunturikoivikoita ja niissä piileskeleviä riekkoja. Saimme kaverini Jussin kanssa haluamamme luvat Metsähallituksen ensimmäisessä lupamyynnissä. Moni jäi varmasti nuolemaan näppejään sillä verkkokauppa näytti nollaa jo vartin päästä kaupan aukeamisesta.

Matkaa pohjoisen pelipaikoille oli täältä etelästä noin 1 300 km. Se tarkoitti muutamaa taukoa ja yön yli pysähdystä menomatkalla. Kamat pakattiin edellisenä iltana ja matkaan lähdettiin seitsemältä aamulla. Olimme yöpymispaikassamme Rovaniemellä hyvissä ajoin ja pääsimme palautumaan matkan rasituksista.

Seuraavan päivän ajomatka olikin ”vain” viisi tuntia. Siihen mahtui pysähdys Ivalon S-Marketilla jossa tankattiin puolen viikon ruokatarvikkeet ja taskut täyteen -70% tarjouksessa olleita vieheitä vaikka ei kalaan oltukaan menossa.

Saavuimme Kaldoaiviin maanantaina, eli päivää ennen kanalintukauden käynnistymistä. Perille päästyämme meitä odotti joen rannassa oleva komea hirsimökki. Mukavuuksista majoituslaitoksestamme löytyi historian lisäksi sähköt ja sauna, vesi kannettiin kämppään joesta. Metsästysmaat alkoivat heti mökin vierestä.

Valitettavasti tässä vaiheessa taustalla kytenyt flunssa äityi kunnon räkätaudiksi ja pitkin kesää kerätty jahtikunto oli vaarassa. No kipeitähän ei olla ennen kun on kuumetta. Ja kuumetta ei ole jos sitä ei mittarilla todeta.

Tiistaina, taudista huolimatta koko jahtirevohka, kaksi miestä ja koira, paukkasivat riekkojahtiin tuntureille kello seitsemältä aamulla. Maasto oli siitä jännää, että ensimmäisen kilometrin aikana nousua kertyi noin 120 metriä, mutta sen jälkeen meno oli kohtuullisen tasaista. Hiki vedettiin siis päälle heti alussa ja sitten lähdettiin sipsuttelemaan tuulisia tuntureita edestakaisin :)

Ensimmäinen jahtipäivä meni oikein hyvin. Matkaa kertyi 12 kilometriä ja riekkotilanteita oli useita. Koira sai ravata itsensä kylläiseksi ja vaikka ainoa riekkoseisonta saatiin haavoittuneelle piileskelijälle, laskettiin sekin riistakosketukseksi. Ilman koiraa olisi jäänyt löytymättä.

Saalista kertyi parin linnun verran, eli sopivasti syömälinnuiksi kahdelle jahtimiehelle. Höysteeksi tuntureilta löytyi hyvä valikoima haperoita ja tatteja. Illan menu olikin riekon rintaa sienikastikkeella kaudenmukaisten vihannesten kera tarjoiltuna.

Seuraava päivä oli osaltani lepopäivä kuumeen noustessa 38,5°C tienoille. Pakko se oli mitata kun rupesi illalla paleltamaan. Tumppi pääsi Jussin mukana jahtiin ja olivat kuulemma vetäneet pituudeltaan samanmoisen kierroksen kuin aloituspäivänä.

Torstaina oli Tumpin vuoro jäädä saikuttamaan. Koiralta oli veto pois ja ikäväksi onneksi tunturikivikot olivat hajoittaneet koiraraukan tassut. Päivä meni ihan kävelyhommissa ja kilometrejä kertyi taasen se 12. Saaliin osalta olimme taas onnekkaita: kierroksen loppuvaiheessa meille tuli kaksi pompputilannetta. Linnut lähtivät aivan jaloista, käytännössä niiden päälle piti kävellä ennen kun ne hyppäsivät siivilleen. Ei siis ihme että ilman koiraa noita ei paljoa ollut aikaisemmin näkynyt.

Linnut tippuivat rätteinä molemmista pompuista ja meillä oli taas syömälinnut kasassa. Jatkossa pitää kuitenkin muistaa päästää linnut vähän kauemmaksi ennen koukistamista, sillä nuo olivat aika tanakasti hauleilla marinoituja.

Perjantai oli taas välipäivä ja lauantaina viimeiset fiilistelyjahdit ilman koiraa kävelemällä, mutta saalista ei yrityksestä huolimatta herunut. Takaisin päin lähdettiin ajelemaan sunnuntaina aamusti ja koko matka paineltiin yhtä kyytiä vaihtelemalla kuskia tasaisin väliajoin. Pysähdyksineen takaisintulomatka kesti 17 tuntia, eli kello seitsemästä aamulla puoleenyöhän asti. Se on tehtävissä kahdella kuskilla, mutta on kyllä melkoinen suoritus.

Onnistuneita välinevalintoja ja -ratkaisuja tällä metsästysretkellä olivat:

• reppuun tuleva juomarakko
• koiratutkan kapulan asentaminen repun olkaimeen (ja varmistaminen nyörillä)
• karttojen ja koirahälyytysten virittäminen Garmin Fenix 5 -rannekelloon.

Erityisesti juomarakon osalta ei paluuta entiseen enää ole sillä tälläisessä vaeltamisessa nesteytys on todella tärkeää. Kartat ranteessa olivat todella kätevät. Suunnistus sujuu kädenkäänteessä ja gepsikapula tarvitaan vain varalaitteena tai jos haluaa katsella reittiä vähän isommasta ikkunasta. Jatkossa pidän tutkan käsikapulan kiinni repun olkaimessa. Se on sille oikein näppärä paikka – kannattaa kokeilla syksyn jänisjahdeissa :)

Muita hyödyllisiä ja jatkossakin varmasti reppuun ladottavia asioita ovat Snickers-patukat (suklaata on kiva imuroida tauoilla), vara-akku (turvavaruste) ja kumihanskat (vähän turha mutta puoli-ilmaisia ja näiden avulla välttää sotkemasta käsiään jos ei pääse niitä heti pesemään). Turhakkeita olivat termospullo ja ruokatermos (kuuden tunnin reissun pärjää ilmankin ja ovat painavia).

Vaatevalintana vaihtuvassa säässä (-1°C – 14°C) oli vanha kunnon Sastan Peura -metsästyspuku. Goren windstopper-kangas piti pahimman viiman ulkona olematta liian hiostava. Räppänöitä piti kuitenkin aika-ajoin raottaa sään ollessa yli 5 astetta plussalla. Itse en kestä käyttää kunnon kalvopukua yhtään liikkuvassa jahdissa runsaan lämmöntuotannon takia. Windstopperi on hyvä kompromissi.

Reissu oli sairastelusta huolimatta aivan mahtava. Kokemuksena Ylä-Lapissa metsästäminen on ainutlaatuista tunnelmansa ja jylhien maisemiensa puolesta. Koirattakin pärjää, mutta kuten kokemus osoitti löytyy riekkoja huomattavasti enemmän riistaviettisen koiran avulla. Valitettavasti Tumppi missasi kipeiden tassujensa takia ison osan kunniakseen järjestetystä jahtireissusta, mutta sellaista se elämä on. Tilaisuuksia uusintaan tulee varmasti vielä!